Hän kirjoitti katuvansa syvästi tapahtunutta, mutta suostui samalla Antonien tahtoon, koska oli huomannut, »etteivät he oikein koskaan olleet sopineet yhteen». Jos hän oli tuottanut Antonielle vaikeita vuosia, pyysi hän tätä unohtamaan ne ja suomaan hänelle anteeksi… Koska hän arvattavasti ei ollut näkevä enää Erikaa ja vaimoaan, toivotti hän heille kaikkea hyvää elämässä… Alois Permaneder. — Hän tarjoutui nimenomaan jälkikirjoituksessa suorittamaan heti takaisin myötäjäissumman. Itse hän saattoi elää huoletonna omillaan. Hän ei tarvinnut odotusaikaa, koska asiat olivat selvät, talo jäi hänen huolekseen ja rahat olivat luovutuskunnossa. —
Tony oli melkein hämillään ja näytti ensi kerran hyväksyvän herra
Permanederin vähäisen harrastuksen raha-asioihin.
Nyt astui tohtori Gieseke toisen kerran etualalle, asettui yhteyteen aviomiehen kanssa eron syiden perusteluun nähden, joiksi havaittiin »molemminpuolinen voittamaton vastenmielisyys», ja oikeudenkäynti alkoi — Tonyn toinen oikeudenkäyntijuttu, jonka vaiheita hän seurasi vakavasti, asiantuntemuksin ja sanomattoman innokkaasti. Hän puhui siitä kaikkialla, niin että konsulia monta kertaa suututti. Hän ei ensinkään tuntenut konsulin huolestumista. Hänen päässään pyörivät vain sellaiset sanat kuin: »naimaosa», »pesävarat» j.n.e., jotka tulivat hänen suustaan luistavan arvokkaasti hänen selittäessään asiaa pää pystyssä ja hartiat hiukan kohotettuina. Syvimmän vaikutuksen kaikista tohtori Gieseken selityksistä teki häneen kuitenkin eräs pykälä, jossa puhuttiin mahdollisesta myötäjäisvaroista löydetystä »aarteesta», joka oli luovutettava avioliiton purkautumistapauksessa takaisin. Vaikka se ei ollenkaan kuulunut tähän, kertoi hän kaikille siitä: Ida Jungmannille, Justus-sedälle, Klothilde-paralle Breitestrassen Buddenbrookin naisille: viimeksimainitut olivat muuten tapauksesta kuultuaan lyöneet kätensä yhteen ja katsoneen toisiinsa aivan ymmällä ihmetyksestä, kun tämäkin ilo lankesi heille vielä!… Hän kertoi siitä Therese Weichbrodtille, jonka opetusta Erika Grünlich jälleen nautti, jopa kunnon madame Kethelsenille, joka useammasta kuin yhdestä syystä ei ymmärtänyt siitä tämän taivaallista….
Tuli sitten päivä, jolloin ero sai lopullisen, laillisen vahvistuksen ja jolloin Tony suoritti välttämättömän muodollisuuden pyytäessään Thomakselta sukupaperit ja merkitessään niihin omakätisesti uuden tapahtuman… sitten täytyi tottua asiain tilaan.
Hän teki sen urheasti. Hän sivuutti järkkymättömän arvokkaasti Buddenbrookin naisten ihmeteltävän häijyt pienet pistokset, hän katsoi kadulla sanomattoman jäisesti Hagenströmien ja Möllendorpfien päiden yli näiden tullessa häntä vastaan, ja pysyi täydelleen syrjässä seuraelämästä, joka muuten jo vuosia sitten oli siirtynyt kotitalosta hänen veljensä taloon. Hänellä oli lähimmät omaisensa: konsulitar, Thomas ja Gerda: hänellä oli Ida Jungmann, Sesemi Weichbrodt, äidillinen ystävä, ja Erika, jonka hienosta kasvatuksesta hän huolehti mitä tarkimmin ja jonka onnellinen tulevaisuus oli ehkä hänen viimeinen salainen toiveensa… Niin hän sitten eleli, ja aika kului.
Myöhemmin, jollakin ikuisesti selittämättömällä tavalla saivat perheen jäsenet tietää sen »sanan», sen hirmuisen sanan, jonka herra Permaneder oli antanut luiskahtaa suustaan tuona kohtalokkaana yönä. Miten se kuului? — »Mene helvettiin, sontapompeli!»
Näin päättyi Tony Buddenbrookin toinen avioliitto.