Ja ikkunoiden luona asteli Johann Buddenbrook verkkaisesti edestakaisin, kädet selän takana.
KYMMENES LUKU.
»No, poikani Johann! Mitäs kuuluu!» Hän jäi seisomaan ja ojensi pojalleen kätensä, Buddenbrookien valkoisen, hieman liian lyhyen, mutta hienomuotoisen käden. Hänen roteva vartalonsa, josta pilkotti vaaleampina läikkinä vain puuteroitu tekotukka sekä pitsiröyhelö, näkyi epäselvästi kynttilöiden heikossa valossa ikkunauutimien tummaa taustaa vasten.
»Eikö väsytä? Minä kävelen täällä ja kuuntelen tuulta… helkkarinmoinen ilma! Kapteeni Kloht on parast'aikaa matkalla Riiasta tänne…»
»Isä hyvä, Jumalan avulla on kaikki käyvä hyvin!»
»Saatanko luottaa siihen. Vaikka myönnän kyllä, että sinä olet Isän
Jumalan kanssa hyvää pataa…»
Konsulista tuntui helpommalta, kun hän havaitsi isänsä olevan hyvällä tuulella.
»Käydäkseni asiaan», ryhtyi hän puhumaan, »en tullut ainoastaan toivottamaan teille hyvää yötä, vaan… mutta ette saa vihastua, ettehän? En ole tätä ennen tahtonut — kiusata teitä — tällä kirjeellä, joka saapui iltapäivällä… kesken hupaisaa illanviettoamme…»
»Monsieur Gottholdilta — voilà!» Vanhus oli olevinaan aivan tyyni ottaessaan vastaan sinertävän, sinetöidyn kirjekuoren. »Herra Johann Buddenbrook senior. Käteen… velipuolesi on hieno herra, Jean! Vastasinko minä hänen toiseen kirjeeseensäkään? Mutta vähät siitä, monsieur laatii kolmannen…» Verevien kasvojen synketessä synkkenemistään mursi hän sinetin yhdellä sormella, levitti nopeasti ohuen paperin, kääntyi sivuttain, niin että haarajalasta leviävä kynttilänvalo sattui paperille, ja kopahutti sitä vielä kämmenen selkäpuolella. Jo käsialakin ilmaisi uppiniskaisuutta ja kapinahenkeä, sillä kun toisten Buddenbrookien käsiala oli pientä, vinoa ja ohutta, olivat nämä kirjaimet korkeat, jyrkät ja epätasaiset; useat sanat olivat alleviivatut nopealla, kaarevalla kynän vedolla.
Konsuli oli vetäytynyt syrjempään seinän viereen tuolien luokse, mutta hän ei istuutunut, kun hänen isänsä seisoi, vaan tarttui ainoastaan hermostuneesti tuolin korkeaan selustaan tarkaten isäänsä, joka pää sivuun kääntyneenä ja kulmakarvat rypyssä luki nopeasti huuliaan liikutellen: