»Isäni!
Lienee turha toivoa Teiltä niin suurta oikeudentuntoa, että käsittäisitte suuttumuksen, jota en voinut olla tuntematta, kun toinen, tuiki tärkeä, tunnettua asiaa käsittelevä kirjeeni jäi vastausta vaille, ja vain ensimmäiseen saapui vastaus. Jääköön sanomatta millainen. En voi olla sanomatta Teille, että tapa, jolla Te, herra paratkoon, itsepäisyydessänne syvennätte välillämme olevaa kuilua, on synti, josta teidän kerran on vastattava Jumalan tuomioistuimen edessä. On ylen surullista, että Te vuosi sitten, jolloin minä, seuratessani sydämeni ääntä, tosin vastoin teidän tahtoanne, nain nykyisen vaimoni joutuen siten erään puotiliikkeen omistajaksi, tunsitte tuon seikan niin suuresti loukkaavan rajatonta ylpeyttänne, että käännyitte julmasti minusta pois; mutta tapa, jolla Te nyt kohtelette minua, on kerrassaan kuulumaton, ja jos arvelette minun tyytyvän vaikenemiseenne ja tyynesti taipuvan tahtoonne, erehdytte mitä arveluttavimmin. — Äskettäin hankkimanne, Mengstrassen varrella sijaitsevan talon kauppasumma on 100 000 markkaa, ja olen myös saanut tietooni, että toisesta aviosta oleva poikanne ja liikekumppaninne Johann asuu siinä kanssanne vuokralla ja on kuolemanne jälkeen liikkeen ohella saava haltuunsa ainoana perijänä myöskin yllämainitun talon. Olette myös tehnyt sopimuksia Frankfurtissa asuvan sisarpuoleni ja tämän puolison kanssa, joihin minä en ole sekaantunut. Mutta asia, joka koskee myös minua, vanhinta poikaanne, on se, että annatte e p ä k r i s t i l l i s e n vihanne mennä niin pitkälle, että muitta mutkitta kieltäydytte maksamasta minulle korvaussummaa osuudestani taloon! Tyydyin vaitiollen siihen, että te minun naimisiin mennessäni ja omaa liikettä perustaessani maksoitte minulle 100 000 markkaa, luvaten minulle sitäpaitsi testamentissanne kerta kaikkiaan 100 000 markan perintöosuuden. En silloin ollut tarpeeksi selvillä varallisuussuhteistanne. Mutta nyt näen selvemmin, ja koska minun ei tarvitse pitää itseäni periaatteellisesti perinnöttömänä, vaadin tässä erikoistapauksessa 33 335 markan korvaussumman, joka on yhtäkuin kolmas osa kauppasummasta. En huoli lausua mitään arveluita siihen nähden, ketä minun on kiittäminen siitä hävyttömästä vaikutuksesta, joka on aiheuttanut kohtelun, jota minun on tähän asti ollut pakko kärsiä; mutta minä panen vastalauseen sitä vastaan kristityn ja kauppamiehen koko oikeudella, vakuuttaen viimeisen kerran, että ellette suostu oikeutettuihin vaatimuksiini, en ole tästä lähtien enää antava Teille kristityn isän enkä liikemiehen osaksi tulevaa kunnioitusta.
Gotthold Buddenbrook.»
»Saat suoda anteeksi, ettei minua huvita lukea tätä litaniaa toiseen kertaan.» — Johann Buddenbrook viskasi kirjeen vihaisesti pojalleen.
Konsuli sieppasi paperin sen lepattaessa hänen polviensa kohdalla ja seurasi hämmentynein ja surullisin silmin isänsä askeleita. Vanha herra tarttui kynttilänsammutuskeppiin, joka oli nojallaan ikkunaa vasten, ja kulki suorana ja suutuksissaan pöydän sivustaa pitkin vastakkaiseen nurkkaan, haarakynttiläjalan ääreen.
»Assez! sanon minä. N'en parlons plus, piste! Sänkyyn, mars! En avant!» Liekki toisensa jälkeen katosi auttamattomasti pienen metallisuppilon sisään, joka oli kiinnitetty kepin päähän. Paloi enää vain kaksi kynttilää vanhuksen kääntyessä uudelleen poikansa puoleen, jota hän tuskin enää erotti.
»Eh bien, niitä sinä seisot siinä? Mitä sanot? On kai sinulla jotain sanottavaa!»
»Mitä minun pitäisi sanoa, isä? — Olen aivan neuvoton.»
»Aina sinä olet neuvoton!» singahutti Johann Buddenbrook äkeissään, vaikka hän tiesi, ettei tuo väite ollut kovinkaan todenmukainen, hänen poikansa ja kumppaninsa kun oli usein ollut häntä neuvokkaampi edullisten päätösten teossa.
»Hävyttömästä vaikutuksesta…» luki konsuli. »Tuo syytös on hyvin selvästi ilmaistu. Ette käsitä, isä, miten vaikealta se minusta tuntuu. Ja hän moittii meitä epäkristillisyydestäkin!»