»Vanhempiesi, rakas Bethsy! Mutta oletkohan sinä oikeastaan selvillä meidän asioistamme…»
»En, Jean, minulla ei kai ole aivan selvää käsitystä…»
»Se on pian autettu», sanoi konsuli. Hän asettui mukavampaan asentoon, heitti jalan polvensa yli, veti sauhun sikaristaan ja ryhtyi silmiään sipristäen esittämään laveasti lukuja ja laskelmia…
»Kuulehan nyt: Isälläni oli ennen sisareni naimisiinmenoa pyörein luvuin laskettuna 900 000 markkaa, lukuunottamatta tietysti maaomaisuutta ja liikkeen arvoa. 80 000 meni myötäjäisinä Frankfurtiin ja 100 000 Gottholdille, jäännös tekee 720 000. Sen jälkeen tuli tämän talon osto, johon meni 100 000, kun otetaan lukuun korjaukset ja uudistukset, huolimatta entisen, Alfstrassen varrella sijaitsevan pienen talon tuottamasta tulosta; jälelle jää 620.000. Frankfurtiin maksettiin korvaussummana 25 000: jäännös 595 000, ja sellaiset olisivat asiat olleet isän kuollessa, ellei kaikkia noita menoja olisi tasoittanut vuosien kuluessa saatu 200 000 markan voitto. Kokonaissumma oli siis 795 000. Myöhemmin maksettiin Gottholdille 100 000 ja vielä kerran 267 000 Frankfurtiin; se tekee, kun lasketaan pois parintuhannen markan lahjoitukset, jotka isä oli tehnyt testamentissaan Pyhän-Hengen-Sairaalalle, Kauppiaanleskien-rahastolle j.n.e., noin 420000, eli, sinun myötäjäissummasi mukaanluettuna, 100 000 markkaa enemmän. Sellaiset ovat asiat nykyään pyörein luvuin laskettuina, ellei ota lukuun kaikenlaisia pienempiä heilahteluja omaisuuden arvossa. Emme me ole niin mahdottoman rikkaita, rakas Bethsy, ja sitäpaitsi tulee muistaa, että liike on käynyt pienemmäksi, mutta liikemenot ovat entiset, koska liikkeen laatu ei salli vähentää liikekustannuksia… Oletko voinut seurata?»
Konsulitar nyökkäsi hiukan viivähtäen, käsityö sylissään. »Hyvä on, rakas Jean», sanoi hän, vaikkei hän ollut käsittänyt kaikkea ja vaikka hän ei voinut kuolemakseen ymmärtää, minkä tähden kaikkien noiden suurten lukujen tuli estää häntä miespalvelijan palkkaamisesta.
Konsuli päästi sikarinsa sammumaan, puhalsi savun suustaan päätään taakse taivuttaen ja jatkoi sitten:
»Arvelet, että voimmehan me kerran, sinun rakkaiden vanhempiesi muutettua Jumalan luokse, odottaa vielä melkoisia summia, ja niinhän kyllä on. Mutta kuitenkin… meidän ei pidä tehdä liian varomattomia laskelmia siihen nähden. Tiedän isäsi saaneen kestää Justuksen takia kiusallisia vahinkoja, ikävä kyllä. Justus on erittäin rakastettava ihminen, mutta hän ei ole mikään loistava liikemies, ja hän on myös joutunut kärsimään syyttömästi. Hän on saanut kestää raskaita tappioita ostajapiirissään, liikekapitaalin heikkenemisestä on ollut seurauksena rahan kalleus, ja sinun isäsi on täytynyt useat kerrat auttaa häntä huomattavilla määrillä, jottei kävisi hullusti. Sellainen saattaa uudistua ja uudistuukin, pahasti pelkään, sillä — suo anteeksi Bethsy, että puhun suoraan — tuo iloinen huolettomuus, joka vaikuttaa niin hauskalta isässäsi, jolla ei enää ole mitään tekemistä kauppa-asioiden kanssa, on haitallinen veljesi liikkeenhoidossa… Ymmärrätkö… hän ei ole kyllin varovainen, vaan hiukan liian reima ja pintapuolinen… Muutenhan eivät vanhempasikaan liikaa kitsastele, mikä ilahduttaa minua, vaan elävät sellaista elämää, joka soveltuu heidän asemaansa…»
Konsulitar hymyili ymmärtävästi; hän tunsi miehensä ennakkoluulot heidän sukunsa ylellisyystaipumuksia kohtaan.
»No niin», jatkoi konsuli laskien sikarinpätkän tuhkakuppiin, »minä puolestani toivon pääasiallisesti, että Herra on suova minulle työkykyä, niin että saan Hänen avullaan kohotetuksi liikkeen sen aikaisemmalle tasolle. Toivon, että nyt tunnet paremmin asioittemme tilan, Bethsy —?»
»Täydellisesti, Jean, täydellisesti!» riensi konsulitar vastaamaan, sillä hän jätti tänä iltana miespalvelijan mielestään. »Mutta emmekö mene levolle? On jo niin myöhä…»