Morten Schwarzkopfin suunnatessa kulkunsa oikealla, uimarakennuksen laidassa olevia suuria kivimöhkäleitä kohti, joita laineet huuhtelivat, lähti Tony kulkemaan erääseen suurehkoon seurueeseen päin — ryhmään, jonka muodostivat Möllendorpfien rantakojun luona Möllendorpfin, Hagenströmin, Kistenmakerin ja Fritschen perheet. Lukuunottamatta hampurilaista konsuli Fritscheä, kylpylaitoksen omistajaa, ja Peter Döhlmannia, seurasankaria, kuului seurueeseen yksinomaan naisia ja lapsia, sillä oli arkipäivä, jolloin useimmat herrat olivat kaupungissa liikkeissään. Konsuli Fritsche, vanhahko herra, jolla oli sileäksiajellut, hienostuneet kasvot, oli kiintynyt kääntämään avonaisessa kojussa olevaa kiikaria kaukana ulapalla pilkottavaa purjevenettä kohti. Peter Döhlmann, jolla oli leveäreunainen olkihattu päässä ja jonka kasvoja ympäröi laivurinparta, seisoi jutellen naisten luona, jotka loikoivat hiekalle levitetyillä vaipoilla tai istuivat pienillä purjekankaasta tehdyillä tuoleilla: siinä oli senaattorin rouva Möllendorpf, syntyisin Langhals, joka käytteli pitkävartista lornettia ja jonka päätä ympäröi harmaa, huolimattomasti kammattu tukka; rouva Hagenström ynnä Julchen, joka oli jäänyt jokseenkin pienikasvuiseksi, mutta jolla, samoin kuin hänen äidillään, riippui korvissa jalokiviä; konsulitar rouva Kistenmaker tyttärineen ja konsulitar Fritsche, pieni ryppykasvoinen nainen, jolla oli myssy päässä ja joka hoiti emännän velvollisuuksia kylpylaitoksella. Punaisena ja uupuneena puuhasi hän vain uusia seurusteluiltoja, lastentanssiaisia, arpajaisia ja purjehdusretkiä… Hänen ääneenlukijansa istui jonkun matkan päässä. Lapset leikkivät vedessä.
Kistenmaker & Poika oli kukoistava viiniliike, joka oli viime vuosina alkanut päästä edelle C. F. Köppenistä. Molemmat pojat, Eduard ja Stephan, työskentelivät isänsä liikkeessä. — Konsuli Döhlmannilta puuttui kokonaan se hienon hieno käytös, joka oli ominainen Justus Krögerille. Hän oli arkipäiväisempi seurasankari, mies, jonka erikoisalaan kuului hyväntahtoinen karkeus ja joka uskalsi käyttäytyä hyvin vapaasti seurassa, koska tiesi varsinkin naisten suosivan hänen mukavuudenhaluista, rohkeata ja äänekästä esiintymistään ja pitävän sitä erikoisuutena. Kun kerran Buddenbrookien pitämillä päivällisillä eräs ruokalaji ei tullut ajoissa pöytään ja talon rouva oli hämillään ja koko seura pitkästyi odotukseen, oli hän palauttanut hyvän tuulen huutamalla yli koko pöydän mahtavalla, meluavalla äänellään: »Minä olisin jo valmis, rouva konsulitar!»
Samalla jyrisevällä, karkealla äänellä kertoi hän arveluttavia juttuja,
joita hän höysti alasaksalaisilla käänteillä… Senaattorin rouva
Möllendorpf huusi naurusta nääntymäisillään kerta toisensa perästä:
»Herranen aika, hyvä konsuli, lakatkaahan toki hetkeksi!»
— Tony Buddenbrook sai Hagenströmien taholta kylmän, mutta toisten puolelta lämpimän vastaanoton. Konsuli Fritschekin tuli kiireesti paviljongin portaita alas, sillä hän toivoi, että Buddenbrookit ainakin seuraavana vuonna jälleen saapuisivat kylpylaitokselle.
»Nöyrin palvelijanne, mamsseli!» sanoi konsuli Döhlmann niin sulavasti kuin osasi, sillä hän tiesi, ettei neiti Buddenbrook pitänyt hänen tavoistaan.
»Mademoiselle Buddenbrook!»
»Te täällä?»
»Kuinka viehättävää!»
»Milloin olette tullut?»
»Kuinka hurmaava puku?»