Tämän ja muiden samantapaisten ilmiöiden toteaminen tuotti hänelle eräänlaista kamalaa tyydytystä. Mutta se, mitä hän ei tarkastellut, joka jäi häneltä huomaamatta ja joka siitä syystä yhä paheni, oli harvinainen soveliaisuuskäsitysten puute, joka vuosien kuluessa oli yhä enemmän muuttunut hänen luonnokseen. Oli paha, että hän kertoi perhepiirissä juttuja, jotka korkeintaan olisivat olleet paikallaan klubissa. Mutta oli myös havaittavissa selviä merkkejä siitä, että hänen ruumiillinenkin kainouden tunteensa oli rappeutumassa. Tahtoessaan osoittaa kälylleen Gerdalle, jonka kanssa hän oli tuttavallisissa väleissä, miten hyvää kudosta hänen englantilaiset sääryksensä olivat ja miten laihaksikin hän oli tullut, ei hän hävennyt vetää tämän silmien edessä leveitä, ruudukkaisia housujaan paljon yläpuolelle polven… »Katso, miten laiha minä olen… Eikö se ole tavattoman kummallista?» kysyi hän huolissaan, osoittaen nenä kurtussa luisevaa, ulospäin väärää säärtään ja laihaa polveaan, joka pisti esiin surkean näköisenä valkeitten alushousujen alta…
Hän oli, kuten sanottu, jättänyt kaiken kaupallisen toiminnan; mutta hän koetti kuitenkin saada jotenkuten kulumaan ne tunnit, joita hän ei viettänyt »klubissa», ja hän selitti innolla, ettei hän ollut koskaan lakannut kokonaan tekemästä työtä. Hän laajensi kielitaitoaan ja oli tieteellisestä harrastuksesta, ilman käytännöllisiä tarkoitusperiä, alkanut vastikään tutkia kiinan kieltä, pannen siihen kahden viikon kuluessa paljon aikaa. Hän täydensi myös parast'aikaa erästä englantilais-saksalaista sanakirjaa, joka hänestä tuntui riittämättömältä; mutta koska ilmanvaihdos saattoi taas tehdä hyvää ja koska myös oli suotavaa, että senaattorilla olisi seuraa, ei tämä askartelu estänyt häntä lähtemästä mukaan…
Veljekset lähtivät meren rannalle. He ajoivat sinne sateen ropistessa vaunun kuomia vasten, maantietä pitkin, joka oli yhtenä ainoana kuravellinä, puhumatta keskenään tuskin sanaakaan. Christianin silmät harhailivat sinne tänne kuin olisi hän kuunnellut jotakin arveluttavaa. Thomas istui väristen vaippansa sisällä, raukeakatseiset silmät punaisina; ja hänen pitkät, suipot viiksensä törröttivät jäykkinä kauas ohi kalpeiden poskien. Näin saapuivat he iltapäivällä kylpylaitokselle, jonka vetisillä hiekkakäytävillä vaununpyörät ratisivat. Vanha kaupanvälittäjä Gosch istui päärakennuksen lasiparvekkeella juoden rommitotia. Hän nousi paikaltaan sihauttaen kieltään hammasten välissä, ja sitten he istuivat hänen luokseen, nauttiakseen hekin jotakin lämmintä sillä välin kun heidän matka-arkkujaan kannettiin sisään.
Herra Gosch oli vielä kylpyvieraana, kuten muutamat toiset: eräs englantilainen perhe, eräs naimaton hollannitar ja eräs naimaton hampurilaisherra, jotka nyt todennäköisesti olivat viettämässä pientä lepohetkeä ennen table d'hôtea, sillä joka puolella oli kuolemanhiljaista, sade vain läiski ja lotisi. Nukkukoot. Herra Gosch ei nukkunut päivällä. Hän oli iloinen, jos yöllä sai vaipua pariksi tunniksi tiedottomuuden tilaan. Hän ei ollut hyvässä voinnissa, hän tarvitsi tätä myöhäistä ilmaparannusta vapisemista vastaan, kaikkien jäsentensä vapisemista vastaan… kirottu juttu! Hän osasi tuskin enää pitää totilasia käsissään, ja — piru vieköön! — hän ei voinut enää kirjoittaa kuin hyvin harvoin, joten hän edistyi surkean hitaasti Lope de Vegan koottujen teosten kääntämistyössä. Hän oli erittäin masentuneella mielellä ja hänen herjauksensa olivat vailla tavallista iloista pontevuuttaan. »Kohta sitä kupsahtaa!» sanoi hän, ja tuo näkyi muuttuneen hänen mielilauseekseen, sillä hän toisti sitä alituiseen, sopi tai oli sopimatta.
Entä senaattori? Mikä häntä vaivasi? Miten kauan aikoivat herrat viipyä?
Tohtori Langhals oli lähettänyt hänet tänne hermojen tähden, vastasi Thomas Buddenbrook. Hän oli tietenkin totellut, koiranilmasta huolimatta, sillä mitä ei tee lääkäriään peläten! Hän tunsi itsensä todellakin vähän kurjanpuoleiseksi. He aikoivat jäädä tänne siihen asti kunnes hän virkistyisi hiukan…
»Niin, en minäkään ole hyvässä voinnissa», sanoi Christian kateellisena ja katkeroituneena siitä, että Thomas puhui vain itsestään, ja hän oli juuri aikeissa puhua nyökkäävästä haamusta, spriiputelista ja avonaisesta ikkunasta, kun hänen veljensä nousi mennäkseen huoneeseensa.
Sade ei lakannut. Se liotti maan ja tanssi hyppivinä pisaroina vedessä, joka lounaistuulen ajamana oli paennut kauemmas. Kaikkialla oli harmaata. Laivat kulkivat kuin varjot tai aavelaivat ohi rannan ja katosivat sekavan näköpiirin taa.
Toisia kylpyvieraita tapasi vain aterioiden aikana. Thomas teki sadetakkiin ja kalosseihin puettuna kävelyretkiä kaupanvälittäjä Goschin kanssa Christianin juodessa ravintolan tarjoilijaneidin kanssa ruotsalaista punssia.
Parina kolmena iltapäivänä, kun aurinko jaksoi pilkistää esiin, oli table d'hôtella pari tuttavaa kaupungista, jotka mielellään poistuivat vähäksi aikaa omaistensa parista. Nämä olivat senaattori tohtori Gieseke, Christianin koulutoveri, ja konsuli Peter Döhlmann, joka muuten oli huonon näköinen, sillä hän pilasi terveytensä liialla Hunyadi-Janos-vedellä. Herrat istuutuivat sitten päällystakit yllään ravintolan telttakaton alle, vastapäätä soittokojua, joka ei enää ollut käytännössä, joivat kahviaan ja sulattivat viittä ruokalajiaan katsellen ulos syksyiseen puutarhaan ja puhellen niitä näitä…