»Sinähän siinä olet», sanoi senaattori hiljaa, liikuttaen vaikeasti huuliaan… Menee minuutteja, etten voi nähdä mitään. Minulla on hirveät tuskat.»
»Tuskat? Missä?»
»Hampaassa. Jo eilisestä asti. En ole ummistanut silmääni koko yönä… En ole vielä käynyt lääkärillä, sillä minulla oli aamulla tekemistä konttorissani enkä tahtonut olla poissa istunnosta. Mutta lopulta en sittenkään jaksanut kestää kauemmin ja nyt olen matkalla Brechtin luo…»
»Mikä hammas se on?»
»Täällä alhaalla vasemmalla… Poskihammas… Siinä on tietysti kolo… Se on sietämätöntä… Hyvästi, Kistenmaker! Ymmärräthän, minulla on kiire…»
»Luuletko, ettei minulla ole kiire? Hirveästi, hirveästi hommaa… Hyvästi! Ja hyvää vointia! Anna vetää se pois! Aina heti pois, se on parasta…»
Thomas Buddenbrook kulki eteenpäin purren hampaansa yhteen, vaikka se vain pahensi asiaa. Siinä tuntui viiltävä, polttava, kolottava tuska, ilkeänlaatuinen särky, joka oli levinnyt kipeästä poskihampaasta koko vasempaan leukaluuhun. Sitä jomotti kuin takoen, ja se sai kuumeisen punan nousemaan hänen kasvoilleen ja kyynelten silmiin. Uneton yö oli tehnyt hirveän pahaa hänen hermoilleen. Hänen oli juuri äsken puhuessaan täytynyt ponnistaa kaikki voimansa, ettei hänen äänensä olisi sortunut itkuun.
Mühlstrassella astui hän keltaisenruskealla öljymaalilla maalattuun taloon, jonka oveen kiinnitetyssä messinkilaatassa seisoi »Hammaslääkäri Brecht». Hän ei nähnyt palvelustyttöä, joka avasi oven. Eteisessä tuntui pihvin ja kukkakaalin lemu. Sitten hän yht'äkkiä tunsi ympärillään odotushuoneen kirpeän hajun, jonne hänet oli johdettu. »Istukaa, olkaa hyvä… hetkinen, olkaa hyvä!» huusi vanhan naisen ääni. Se oli Josephus, joka istui huoneen perällä kiiltävässä häkissään ja katsoi häneen pienin, terävin silmin kierosti ja salakavalasti.
Senaattori sijoittui pyöreän pöydän ääreen, ja koetti etsiä »Fliegende Blätterin» sukkeluuksista lievitystä tilaansa, mutta työnsi sitten kirjan inhoten luotaan, painoi keppinsä hopeakoukun poskeaan vasten, sulki polttavat silmänsä ja voihkaisi. Huoneessa oli aivan hiljaista, Josephus pureskeli vain jotakin narskutellen häkissään.
Herra Brechtin velvollisuus oli antaa odottaa itseään hiukan, vaikka hän olisi ollut toimetonkin.