Thomas Buddenbrook sylki vähän verta siniseen kuppiin, joka oli hänen vieressään, sillä hammasliha oli revennyt. Sitten kysyi hän puolitiedottomasti: »Mitä te sanotte juurista?»
»Juuret jäivät sinne, herra senaattori… Pelkäsin jo sitä… Hammas on hyvin pilaantunut… Mutta minun velvollisuuteni oli yrittää…»
»Mitä nyt?»
»Jättäkää kaikki minun huolekseni, herra senaattori…»
»Mitä nyt tapahtuu?»
»Juuret täytyy ottaa pois. Vipukoneen avulla… Niitä on neljä…»
»Neljä? Täytyy siis vetää neljä eri kertaa?»
»Valitettavasti.»
»Tämä riittää täksi päiväksi!» sanoi senaattori aikoen nousta, mutta jäi sitten kuitenkin istumaan painaen päänsä alas.
»Hyvä herra, teidän ei tule vaatia yliluonnollista», hän sanoi. »Minä en ole parhaimmissa voimissa… Täksi kertaa olen kestänyt tarpeeksi… Tahdotteko olla hyvä ja aukaista ikkunan silmänräpäykseksi.»