»Niin, sen tilan minä tunnen hyvin.» Kai kumartui ottamaan ystävänsä päällystakkia ja hattua, jotka olivat lattialla penkin vieressä, nosti ne ylös ja kantoi ne hiljaa eteiseen.
»Sitten sinä et kai ole aivan selvillä muodonvaihdoksesta?» kysyi hän palatessaan.
»En», sanoi Hanno.
»Etkä ole valmistanut maantieteenkoetta?»
»En ole tehnyt mitään enkä osaa mitään», sanoi Hanno.
»Et siis myöskään kemiaa ja englantia! All right! Terve kaveri!» Kai oli silminnähtävästi keventynyt, »Minä olen samassa tilassa», selitti hän iloisesti. »En lukenut mitään lauantaina, koska senjälkeen oli sunnuntai, ja sunnuntaina minä en lukenut päivän kunniaksi… pyh, vielä mitä… pääasiallisesti siksi, että minulla oli parempaa tekemistä, tietysti», sanoi hän äkkiä vakavasti, kasvojen hitaasti punehtuessa. »Tästä on tuleva iloinen päivä, Hanno.»
»Jos minä saan vielä yhden muistutuksen, niin minä jään istumaan», sanoi pikku Johann. »Ja sitä ei voi välttää, jos minulta kysytään latinaa. Nyt on B-kirjaimen vuoro, Kai, siinä ei auta mikään… »
»Maltahan! Haa, Caesar menee ulos. 'Mua selästäpäin vaara uhannut on aina; kun otsan Caesarin he kerran… '» Mutta Kain taito loppui kesken. Hänelläkin oli hyvin epämiellyttävä olo. Hän meni kateederin luo, istui siihen ja alkoi synkän näköisenä kiikutella itseään nojatuolissa. Hanno Buddenbrook antoi yhä päänsä levätä pulpetilla. Näin istuivat he kotvan äänettöminä.
Äkkiä alkoi jostakin kuulua kaukaista töminää, joka kasvoi jyrinäksi ja vyöryi uhkaavasti pauhaten lähemmä…
»Kansa tulee», sanoi Kai katkerasti. »Voi Herra Jumala, miten pian he pääsivät! Tunti ei ole tullut edes kymmentä minuuttia lyhyemmäksi…»