»Eikö teillä ole lunttilappua?»
»Ei… herra opettaja… herra lehtori… Lunttilappua?… Minulla ei todellakaan ole lunttilappua… Te erehdytte… Epäilette minua syyttä…» Petersen puhui tavalla, jolla ei tavallisesti puhuta. Pelko sai aikaan sen, että hän käytti erittäin huolellista kieltä saattaakseen siten luokanjohtajan ymmälle. »Minä en valehtele», sanoi hän hirveässä hädässä. »Minä olen aina ollut rehellinen… koko ikäni!»
Mutta tohtori Mantelsack oli liian varma surullisesta asiastaan.
»Antakaa tänne kirjanne», sanoi hän kylmästi.
Petersen tarrautui kirjaansa, kohotti sen rukoilevasti ylös molemmin käsin ja jatkoi yhä puoleksi kangertavin kielin puolusteluaan: »Uskokaa toki… herra luokanjohtaja… herra tohtori… Kirjassa ei ole mitään… Minulla ei ole lunttilappua… Minä en ole valehdellut… Minä olen aina ollut rehellinen…»
»Antakaa kirja minulle», toisti luokanjohtaja jalkaa polkaisten.
»No, sama se», sanoi Petersen ja antoi kirjan, »siinä se on. Siinä on lunttilappu! Tuossa, katsokaa itse!… Mutta minä en ole käyttänyt sitä!» huusi hän äkkiä hurjasti.
Mutta tohtori Mantelsack ei ottanut korviinsa tuota järjetöntä valhetta, jonka epätoivo oli pusertanut esiin. Hän veti kirjan välistä lunttilapun, tarkasti sitä aivan kuin pitäen käsissään haisevaa saastaa, työnsi sen taskuunsa ja viskasi Ovidiuksen halveksivasti takaisin Petersenin pulpetille. »Päiväkirja», komensi hän kumeasti.
Adolf Todtenhaupt toi palvelusintoisena päiväkirjan esille, ja Petersen sai muistutuksen vilpin harjoittamisesta, joka tuhosi hänet pitkiksi ajoiksi ja teki mahdottomaksi luokalta siirron pääsiäisenä. »Te olette luokan häpeäpilkku», sanoi lehtori Mantelsack ja palasi takaisin kateederiin.
Petersen istuutui tuomitun näköisenä. Näki selvästi, miten hänen vierustoverinsa siirtyi hänestä etemmäksi. Kaikki katsoivat häntä inhon, säälin ja kauhun tuntein. Hän oli kukistettu, yksinäinen ja hyljätty, siksi että hän oli joutunut kiinni. Luokassa vallitsi vain yksi ajatus Petersenistä, se, että hän todella oli »luokan häpeäpilkku». Hänet hyljättiin yhtä vastaansanomattomasti kuin Timmin ja Buddenbrookin menestys oli hyväksytty… Ja hän itse teki samoin.