KOLMAS LUKU.
Lavantaudin kulku on seuraavanlainen.
Ihminen tuntee itsessään sielullista alakuloisuutta, joka nopeasti lisääntyy ja muuttuu raukeaksi epätoivoksi. Samaan aikaan joutuu hän ruumiillisen väsymyksen valtaan, joka ei ulotu ainoastaan lihaksiin ja jänteisiin, vaan myös kaikkiin sisäelimiin, muun muassa vatsaan, joka kieltäytyy itsepäisesti ottamasta ruokaa. Syntyy kova unentarve; mutta huolimatta äärimmäisestä väsymyksestä on uni levotonta, pinnallista, painostavaa ja vailla virkistystä. Päätä pakottaa; ajatus on samea, sekava, kuin usvan peittämä, ja aika ajoin pyörryttää. Kaikissa jäsenissä tuntuu epämääräistä kipua. Nenästä juoksee verta ilman nähtävää syytä. — Tämä on johdantoa sairauteen.
Sitten tulee ankara vilunpuuska, joka puistattaa koko ruumista ja kalisuttaa hampaita vastatusten. Se on kuumeen ilmestymisen merkki, joka myös heti nousee hyvin korkealle. Rinnan ja vatsan pinnassa näkyy yksityisiä herneensuuruisia punaisia täpliä, jotka katoavat sormella painaessa, mutta nousevat heti taas näkyviin sen jälkeen. Suoni tykyttää kiihkeästi; se lyö satakin kertaa minuutissa. Näin kuluu ensimmäinen viikko kuumeen ollessa neljänkymmenen asteen vaiheilla.
Toisen viikon kuluessa ei ole pään eikä jäsenten pakotusta, mutta pyörrytys on käynyt ankarammaksi ja korvat suhisevat ja humisevat niin kauheasti, että melkein kadottaa kuulon. Kasvojen ilme muuttuu typeräksi. Suu alkaa olla auki, silmät käyvät sameiksi ja tylsiksi. Tajunta himmenee. Potilasta vaivaa unettaminen, ja hän vaipuu usein lyijynraskaaseen horrostilaan, joka ei ole unta. Sillä välin kaikuu huoneessa hänen äänekäs, kiihoittunut hourimisensa. Hänen tahdoton avuttomuutensa aikaansaa jo epäsiisteyttä ja inhoittavuutta. Hänen hammaslihaansa, hampaitaan ja kieltään peittää tumma limainen aine, joka myrkyttää hengityksen. Vatsa on turvonnut, ja hän makaa liikkumattomana selällään, polvet harallaan. Koko elimistön toiminta tapahtuu nopeasti, kiihtyneesti ja pintapuolisesti, hengitys samoin kuin suonentykytys, jossa nyt saattaa laskea satakaksikymmentä lyöntiä minuutissa. Silmäluomet ovat puoliummessa, eivätkä posket enää hohda kuumeesta punaisina kuten alussa, vaan niille on levinnyt sinertävä vivahdus. Herneenkokoiset punaiset täplät vatsalla ja rinnalla ovat lisääntyneet. Ruumiinlämpö on neljäkymmentäyksi astetta….
Kolmannella viikolla kohoaa heikkous huippuunsa. Ääneen houriminen on lakannut, eikä kukaan saata sanoa, onko potilaan sielu vaipunut tyhjyyteen vai uinuuko se ruumiillisesta tilasta tietämättömänä jossakin kaukaisissa, syvissä, hiljaisissa maailmoissa, josta ei saavu ääntä eikä elonmerkkiä. Ruumis on aivan tunnoton. — Tämä on käänteen aika….
Toisiin nähden taudin määrittely on vaikeampaa. Sellaisessa tapauksessa esimerkiksi, että alkuoireet: alakuloisuus, raukeus, ruokahaluttomuus, levoton uni, päänkivistys ovat olleet olemassa jo silloin, kun potilas, omaistensa toivo, vielä kulki jalkeilla, terveen ihmisen kirjoissa. Ja ettei hänessä niiden lisääntyessä vieläkään havaittu mitään merkillisempää. — Mutta taitava, kokenut lääkäri, sanokaamme vaikka tohtori Langhals, jolla on pienet mustakarvaiset kädet, pääsee kuitenkin pian selville taudin laadusta, ja kohtalokkaiden punaisten täplien ilmestyminen rinnalle ja vatsalle on varma merkki, joka poistaa viimeisenkin epäilyn. Ja hän toimittaa silloin potilaan suureen, ilmavaan huoneeseen, jonka lämpö ei saa nousta yli seitsemäntoista asteen. Hän vaatii äärimmäistä puhtautta ja vuoteen alituista kunnossapitoa säästääkseen sairasta niin kauan kuin suinkin — toisissa tapauksissa sitä ei voida kauan välttää — »makuuhaavoista». Hän on käskevä pitämään suuontelon puhtaana liinavaatelappujen avulla ja määräävä lääkkeiksi jodista ja jodikaliumista valmistelun sekoituksen, kiniiniä ja aspiriinia, ja hän on ennen kaikkea pitävä ankaraa huolta ruokajärjestyksestä, koska vatsa ja suolisto on joutunut suuresti epäkuntoon — sallien vain helpostisulavia, mutta vahvistavia ruokia. Hän on koettava poistaa heikontavaa kuumetta kylpyjen avulla, täysikylpyjen, joihin sairas kannetaan joka kolmas tunti sekä päivällä että yöllä ja jotka jäähdytetään hitaasti jalkopuolesta alkaen. Ja kylvyn päälle hän on määräävä jotakin vahvistavaa ja kiihoittavaa ainetta, konjakkia tai samppanjaa…
Mutta kaikkia noita aineita käyttää hän vain umpimähkään, siinä toivossa, että niistä saattaisi olla vähän apua, vakuutettuna, että niiden käyttäminen yhtä hyvin voi olla aivan turhaa ja tarkoituksetonta. Sillä yhtä seikkaa hän ei tiedä, yksi kysymys on vielä ratkaisematta, siihen nähden hän hapuilee pimeydessä, täydellisessä tietämättömyydessä kolmanteen viikkoon asti, jolloin tapahtuu käänne ja ratkaisu. Hän ei tiedä, merkitseekö tauti, jota hän nimittää lavantaudiksi, satunnaista onnettomuutta, tarttumaa, jonka kukaties olisi voinut välttää ja jota voi vastustaa tieteen keksimillä apuneuvoilla — vai onko se elämän hajoamistapahtuma, itse kuoleman ilmenemis-asu, joka olisi voinut esiintyä jossakin toisessakin muodossa ja jolle eivät mahda mitään mitkään maalliset yrtit.
Lavantaudin laita on vielä tällainen: vaeltaessaan etäisissä kuumehoureissaan kuulee sairas elämän selvän ja kutsuvan äänen. Kirkkaana ja raikkaana tapaa tuo ääni hänen sielunsa sen vaeltaessa outoja, kuumia polkujaan, jotka johtavat siimekseen, vilppauteen ja rauhaan. Ja ihminen kuuntelee tuota kirkasta, raikasta, hiukan juhlallista palaamiskehoitusta, joka tunkee hänen luokseen seudulta, joka on jäänyt niin kauas hänen taakseen ja jonka hän jo oli unohtanut. Jos se hänessä silloin saa vallan, herää hänessä, aivan kuin laiminlyödyn velvollisuuden tunne, uusi elämäntarmo, ilo ja rohkeus, rakkaus ja yhteenkuuluvaisuus tuohon pilkalliseen, kirjavaan ja karkeaan hyörinään, jonka hän on jättänyt taakseen — niin, vaikka hän olisi harhaillut kuinka kaukana vierailla paahteisilla poluillaan, on hän palaava takaisin elämään. Mutta jos häntä vavahduttaa pelko ja vastenmielisyys kuullessaan elämän äänen, jos tuo iloisa, kutsuva ääni saa hänet pudistamaan päätään, työntämään käden torjuvasti vastaan ja pakenemaan edelleen polkua pitkin, joka tarjoaa paon mahdollisuuden… niin silloin hän tietenkin kuolee. —