»Hyvänen aika. — Olen muuten huomannut viime aikoina, että Gerda ja
Christian viihtyvät hyvin yhdessä.»
»Minä myös. Christianin jäätyä tänne on Gerda alkanut tuntea mielenkiintoa häntä kohtaan. Ja hän kuuntelee myös tarkkaavasti kun Christian kuvailee kipujaan… Ajatteles, hän huvittaa Gerdaa. Äskettäin Gerda sanoi minulle: Hän ei ole porvari, Thomas! Hän on vielä vähemmän porvari kuin sinä…»
»Porvari… Porvari, Tom?! Haa, minusta tuntuu siltä, ettei taivaan alla ole parempaa porvaria kuin sinä…»
»No niin; eihän sitä tarvitse käsittää aivan sanojen mukaan!…
Riisu pois päällysvaatteet, lapsukainen. Sinä olet terveen näköinen.
Maalaisilma on kai tehnyt hyvää!»
»Mainion hyvää!» sanoi toinen riisuen vaippansa ja sinipunaisilla nauhoilla koristetun kapottihattunsa ja laskeutui majesteetillisesti pöydän viereiseen nojatuoliin… »Vatsa ja yöuni ja kaikki on parantunut tässä lyhyessä ajassa. Vastalypsetty maito ja makkara ja kinkku panee lihomaan kuin karjan. Ja lisäksi tuore hunaja, Tom, jota minä aina olen pitänyt tärkeimpiin ravintoaineisiin kuuluvana. Se on puhdasta luonnontuotetta! Silloin tietää mitä nielee! Armgard oli todella rakastettava muistaessaan meidän vanhaa kouluystävyyttämme ja kutsuessaan minut luokseen. Ja herra von Maiboom oli samoin erittäin huomaavainen… He pyysivät kovasti minua jäämään vielä pariksi viikoksi, mutta tiedäthän, että Erika ei tahdo tulla toimeen ilman minua, varsinkaan nyt kun pikku Elisabeth on maailmassa…»
»A propos, miten tuo pienokainen jaksaa?»
»Kiitos, kutakuinkin hyvin, Tom; lapsi on sangen vauraissa voimissa neljäkuukautiseksi, vaikka Friederike, Henriette ja Pfiffi eivät pitäneet häntä elämänkelpoisena…»
»Entä Weinschenk? Miten hän käyttäytyy isänä? Minähän tapaan häntä enimmäkseen vain torstaisin…»
»Hän on muuttumaton! Näetkös: hän on kunnollinen ja ahkera mies ja tavallaan myös aviomiehen esikuva, sillä hän inhoaa ravintoloita, tulee suoraapäätä kotiin konttorista ja viettää vapaahetkensä meidän parissamme. Mutta, Tom, — voimmehan puhua vapaasti näin kahden kesken: Hän vaatii, että Erikan pitäisi aina olla iloinen, aina puhua ja laskea leikkiä, sillä kun hän palaa väsyneenä ja masentuneena kotiin, tahtoisi hän, että Erika puhelisi kepeästi ja iloisesti ja huvittaisi ja virkistäisi häntä. Hän sanoo, että vaimo on sitä varten maailmassa…»
»Pöllöpää!» mutisi senaattori.