»Niin, sanoi Ida Jungmannkin aina illalla, kun meillä juuri alkoi olla oikein hauska. Mutta vakuutan sinulle, etten ole milloinkaan ollut valppaampi ja virkumpi kuin nyt, vaikka tulen sinun luoksesi näin öiseen aikaan ilmoittaakseni sinulle Armgardin — toisin sanoen Ralf von Maiboomin ehdotuksen…»
»Ja minä panen tuon ehdotuksen sinun lapsellisuutesi ja Maiboomin neuvottomuuden laskuun.»
»Neuvottomuuden? Lapsellisuuden? En ymmärrä sinua, Thomas, en ikävä kyllä ole ollenkaan lapsellinen enää! Sinulle tarjoutuu tilaisuus hyvän työn tekoon samalla kuin voit solmia elämäsi edullisimman kaupan…»
»Voi sinua, hyvä lapsi, sinähän puhut paljasta pötyä!» huudahti senaattori heittäytyen kärsimättömästi tuolin selustaa vasten. »Suo anteeksi, mutta sinä saat minut lapsellisuudellasi aivan vimmastumaan! Et siis käsitä, että kehoitat minua mitä arvottomimpiin, epäpuhtaisiin vehkeilyihin? Vaadit, että minun olisi ruvettava kalastelemaan sameissa vesissä? Että minun pitäisi hyötyä toisen kustannuksella, käyttää hyväkseni tuon tilanomistajan hätää ja sysätä hänet perikatoon? Pakottaa hänet myymään minulle vuoden sato puolella hinnalla, jotta voisin kiskoa kiskurinkoron?»
»Siltäkö kannalta sinä katsot asiaa?» sanoi nyt rouva Permaneder arasti ja ajatuksiin vaipuen. Mutta sitten hän jatkoi taas vilkkaasti: »Mutta eihän ole ollenkaan tarpeellista katsoa asiaa siltä kannalta, Tom! Pakoittaa hänet? Ethän sinä pakota häntä, kun hän tulee itse luoksesi. Hän tarvitsee rahaa ja tahtoisi järjestää asian tuttavien kautta, miehestä mieheen, kaikessa hiljaisuudessa. Siksi hän on etsinyt käsiinsä meidät, ja siksi minut kutsuttiin sinne!»
»Hän erehtyy siis minuun ja kauppahuoneemme laatuun nähden. Minulla on omat perityt tapani. Tuollaista kauppaa ei meidän liikkeessämme ole tehty sataan vuoteen, enkä minä halua olla senkaltaisten yritysten aloittaja.»
»Onhan sinulla perityt tapasi, se on totta, Tom, ja kunnia sille! Eikä isä olisi sellaiseen kauppaan ryhtynyt, se on varma, en minä sitä väitäkään… Mutta vaikka olen tyhmä, tiedän kuitenkin, että sinä olet toisenlainen ihminen kuin isä ja että sinä ryhtyessäsi kauppahuoneen johtoon annoit puhaltaa aivan toisen tuulen ja että sinä olet tehnyt monta sellaista asiaa, jota hän ei olisi tehnyt. Sinä olet nuori ja yritteliäämpi. Mutta pelkään, että sinä viime aikoina olet tullut aremmaksi jonkun epäonnistuneen yrityksen tähden… ja että sinun menestyksesi väheneminen johtuu liiasta varovaisuudesta ja tunnontarkkuudesta, joten päästät livahtamaan käsistäsi monta hyvää kauppaa…»
»Voi, rakas lapsi, ole jo vaiti, sinä kiihdytät minua!» sanoi senaattori terävällä äänellä kääntelehtien puolesta toiseen.
»Puhukaamme jostakin muusta!»
»Näen, että sinä olet kiihtynyt, Tom. Olit sitä alusta alkaen, ja minä jatkoin puhettani siksi, että saisin osoittaa sinun loukkaantuneen aiheettomasti. Mutta jos tahdot tietää, miksi sinä olet kiihtynyt, on syy siihen se, ettet sinä pohjaltasi sentään ole aivan tätä ehdotusta vastaan. Sillä vaikka minä olen vain tyhmä nainen, tiedän kuitenkin itsestäni ja muista, että ihminen kiihtyy ja suuttuu vain sellaisesta ehdotuksesta, jota hän ei tunne voivansa vastustaa kyllin voimakkaasti, ja johon hän olisi sisimmässään suostuvainen.»