Kädet selän takana tarkasti senaattori taulua kauan.
»Niin», sanoi hän viimein pilkallisesti, »hyvä yöuni on tärkeä asia…» Sitten hän sanoi vakavasti, vaikka hiukan ylimalkaisesti: »Kiitän teitä sydämellisesti, rakkaat ystävät! Tämä on hyvin kaunis ja syvämielinen lahja!… Minnekähän me sen panemme? Yksityiskonttoriini?»
»Niin, Tom, sinun kirjoituspöytäsi yläpuolelle yksityiskonttoriisi!» vastasi rouva Permaneder syleillen veljeään. Sitten hän veti tämän ikkuna-ulokkeeseen ja osoitti ulos.
Kirkkaan sinistä kesätaivasta vasten liehuivat kaksiväriset liput jokaisessa Fischergruben talossa Breitestrasselta alkaen satamaan asti, jossa myöskin »Wullenwewer» ja »Friederike Oeverdieck» olivat liputetut omistajansa kunniaksi.
»Koko kaupunki on samanlainen», sanoi rouva Permaneder, ja hänen äänensä vapisi… »Olen jo ollut kävelemässä, Tom. Hagenströminkin talossa liehuu lippu! Hahaa, eiväthän he muuta voi… Minun tekisi mieli viskata rikki heidän ikkunansa…»
Thomas hymyili, ja Tony veti hänet takaisin pöydän luo.
»Tässä ovat sähkösanomat, Tom… vasta ensimmäiset, sukulaisten ja henkilökohtaisten tuttavien tietysti. Kauppaystävien sähkösanomat menevät tietysti konttoriin…»
He avasivat pari kappaletta, Hampurista ja Frankfurtista tulleet, herra Arnoldsenin ja hänen omaistensa lähettämän ja Jürgen Krögerin Wismarista lähettämän… Yhtäkkiä rouva Permaneder punastui.
»Hän on tavallaan hyvä ihminen», sanoi hän työntäen veljelleen sähkösanoman, jonka hän juuri oli avannut. Sen alla seisoi »Permaneder».
»Mutta aika kuluu», sanoi senaattori aukaisten taskukellonsa kuoren. »Minä tahtoisin juoda teetä. Tahdotteko olla seuranani? Talo on myöhemmin oleva kuin kyyhkyslakka…»