Nyt tarjosivat mamsseli Severin ja sisätyttö tarjottimilta teetä ja leivoksia, ja kastaessaan leipää kuppiinsa ehti Hanno hiukan katsella ympärilleen. Sukulaiset seisoivat pöydän ympärillä tai kuljeksivat edestakaisin puhellen ja nauraen, ihaillen toisten lahjoja tai näytellen omiaan. Pöydällä oli kaikenlaatuisia tavaroita: porsliinisia, nikkelisiä, hopeaisia, kultaisia, puisia, silkkisiä ja kankaasta valmistettuja. Suuria manteleilla ja hyytelöviipaleilla koristettuja piparkakkuja oli ladottu pitkään riviin vuorotellen paksujen marsipaanileipien kanssa. Niissä lahjoissa, jotka rouva Permaneder oli valmistanut, kuten eräässä työpussissa, kukkaruukkujen alusliinassa ja jalkatyynyssä, oli suuret atlassilkkiset rusetit.
Joku kävi aina väliin katsomassa pikku Johannia, laski kätensä hänen merimieskaulukselleen ja katseli hänen lahjojaan sillä ivallisella, liioitellulla ihailulla, jolla aikuiset ihmettelevät lasten leluja. Vain Christian-setä ei osoittanut tuota täysikasvuisten ylpeyttä; hänen ihastuksensa nukketeatteriin, kun hän sattui kulkemaan Hannon ohi timanttisormus sormessa, jonka hän oli saanut lahjaksi äidiltään, oli yhtä suuri kuin veljenpojan.
»Tuhat tulimmaista, onpas tämä hauska laitos!» sanoi hän vetäen esirippua ylös ja alas ja astuen sitten askeleen taapäin katsellakseen näyttämökuvaa. »Oletko sinä toivonut itsellesi tätä? — Vai olet sinä toivonut tätä», sanoi hän sitten äkkiä annettuaan katseensa harhailla tuokion verran kummallisen vakavana ja levottomana ympäri huonetta. »Miksi? Miten sinä keksit toivoa sellaista? Oletko käynyt teatterissa?… Vai 'Fideliota' katsomassa! Niin, se esitetään aika hyvin… Ja nyt sinä aiot esittää sen itse, ruveta itse tekemään oopperoita?… Tekikö se sinuun sellaisen vaikutuksen?… Kuulehan, lapsi, mitä minä sanon, älä ajattele liikaa tämmöisiä asioita… teatteria… ja sen sellaisia… se ei kelpaa, usko setääsi. Minä olen myös aina ollut liiaksi huvitettu niistä, siksi minusta ei ole tullut tämän enempää. Olen tehnyt suuria erehdyksiä…»
Hän puhui pikku veljenpojalleen vakavasti ja vakuuttavasti, Hannon katsoessa häneen uteliaasti. Mutta sitten hän lyhyen vaitiolon jälkeen, katsellessaan teatteria, joka sai hänen luisevat, kuluneet kasvonsa kirkastumaan, pani erään teatterinuken liikkumaan eteenpäin näyttämöllä ja lauloi rämeällä, värisevällä äänellään: »Haa, on hirmurikos tää!» jonka jälkeen hän nosti harmonion tuolin teatterin eteen, istuutui sille ja alkoi esittää oopperaa, matkien laulaen ja liikehtien vuoroin kapellimestaria, vuoroin esittäviä henkilöitä. Hänen selkänsä taakse kerääntyi katsojia, jotka nauroivat, pudistelivat päätään ja olivat huvitetut hänen hommastaan. Hanno katsoi häntä vilpittömällä ihastuksella. Mutta hetken kuluttua keskeytti Christian aivan odottamatta esityksensä. Hän jäi istumaan mykkänä paikalleen, levoton vakavuuden ilme levisi hänen kasvoilleen, hän pyyhkäisi kädellään päälakeaan ja vasenta kylkeään ja kääntyi sitten nenä kurtussa ja murheellisen näköisenä yleisön puoleen.
»Niin, nyt se on taas lopussa», sanoi hän; »nyt tulee taas rangaistus. Kun minä yritän olla hetkenkään iloinen, tulee heti kosto. Sitä ei kivistä, siinä on vaan sellainen epämääräinen vaiva… epämääräinen vaiva, siksi että hermot kaikki ovat tällä puolen liian lyhyet. Ne ovat kaikki liian lyhyet…»
Mutta omaiset eivät ottaneet hänen vaivaansa vakavammalta kannalta kuin hänen ilveitänsäkään ja viitsivät tuskin vastata. He hajaantuivat välinpitämättöminä eri suunnille, ja Christian jäi istumaan vielä pitkäksi aikaa teatterin eteen katsellen sitä nopeasti ja miettivästi silmiään pyöritellen ja nousi viimein paikaltaan.
»No, onneksi olkoon, lapsi», sanoi hän silittäen Hannon päätä. »Mutta ei liikaa… äläkä unohda vakavia toimiasi tämän vuoksi, kuulitkos? Minä olen tehnyt paljon erehdyksiä… Minä lähden vähäksi aikaa klubiin!» huusi hän täysikasvuisille. »Sielläkin vietetään joulua tänään. Näkemiin!» Ja hän lähti jäykin, väärin säärin pylväikön läpi pois.
Kaikki olivat syöneet tänään tavallista aikaisemman päivällisen ja olivat nyt juoneet teetä runsaiden leipien kera. Mutta oli tuskin ehditty lopettaa teenjuonti, kun jo tarjoiltiin uutta herkkua, ryynimäistä puuroa isoista kristallimaljakoista. Se oli mantelikiisseliä, munista, hienonnetuista manteleista ja ruusuvedestä valmistettua jälkiruokaa, joka maistui mainiolta, mutta josta tuli mitä hirveimmät vatsanvaivat, jos sitä söi lusikallisenkaan liikaa. Mutta vaikka konsulitar kehoitti jättämään pienen loven illallisellekin, ei juuri arasteltu. Klothilde suoritti kerrassaan ihmetekoja. Hiljaa ja kiitollisesti lappoi hän lusikallaan mantelikiisseliä kuin olisi se ollut tattaripuuroa. Virvokkeena oli pöydällä myös viinihyytelöä, jotka syötiin englantilaisen luumukakun kanssa. Mutta vähitellen siirryttiin takaisin maisemahuoneeseen, jossa sijoituttiin lautasineen pöydän ympärille.
Hanno jäi yksin ruokasaliin, sillä pikku Elisabeth Weinschenk oli viety kotiin. Hanno sai tänä vuonna ensi kertaa ottaa osaa jouluillalliseen Mengstrassen talossa.
Palvelijat ja köyhät olivat vetäytyneet lahjoineen keittiön puolelle, ja Ida Jungmann lörpötteli eteisessä Rieckchen Severinin kanssa, vaikka hän kasvattajan asemassaan tavallisesti osoitti olevansa tätä paljon korkeammalla. Ison joulupuun kynttilät olivat palaneet loppuun ja sammutetut, ja seimi oli nyt pimeässä. Mutta pikku joulupuissa paloi vielä jokunen kynttilä, ja joskus joutui kuusenoksa liian lähelle liekkiä, syttyi rätisten palamaan ja lisäsi salissa tuntuvaa kuusenhajua. Joka kerran kun ilmanveto sattui sivuuttamaan puita, alkoivat hopealangat hiljaa heilua. Nyt oli taas niin hiljaista, että posetiivin vienot säveleet kuuluivat jostakin kauempaa kadulta kylmän pakkasilman läpi.