Kastanjoilla, rusinoilla ja omenilla täytetty kalkkuna herätti yleistä mielihyvää. Verrattiin sitä edellisten vuosien kalkkunoihin ja huomattiin, ettei pitkään aikaan oltu nähty näin mahtavaa paistia. Sen kera oli paistettuja perunoita, kahdenlaisia vihanneksia ja kahdenlaista hilloa, ja jokaista lajia oli sellaiset määrät kuin eivät ne olisi olleet lisäruokia vaan pääruokalaji, jolla jokaisen tuli täyttää vatsansa. Paistin ohella juotiin Möllendorpf-toiminimen vanhaa punaista viiniä.
Pikku Johann istui vanhempiensa välissä ahtaen vaivalla valkoista rintalihapalasta murekkeineen vatsaansa. Hän ei enää jaksanut syödä niin paljon kuin Thilda-täti, vaan oli väsynyt eikä voinut oikein hyvin. Mutta hän oli ylpeä siitä, että sai istua isojen ihmisten pöydässä, että hänenkin taidokkaasti käännetyllä ruokaliinallaan oli ollut tuollainen mainio valmunsiemenillä peitetty vehnäsämpylä, että hänenkin edessään oli kolme viinilasia; hän sai näet tavallisesti juoda pienestä kultaisesta pikaristaan, joka oli Krögerin sedän kummilahja… Mutta kun Justus-setä alkoi kaataa öljynkeltaista kreikkalaista viiniä pienimpiin laseihin ja kun jäätelöpallukat — punaiset, valkoiset ja ruskeat — ilmestyivät pöytään, parani hänenkin ruokahalunsa. Hän söi, vaikka se teki melkein sietämättömän kipeää hampaisiin, yhden punaisen ja puolet valkoisesta pallerosta, mutta viimein hänen täytyi maistaa hiukan ruskeaakin suklaajäätelöä, ja hänen narskutti sen kera vohvelia, joi vähän imelää viiniä ja kuunteli Christian-setää, joka oli tullut puhetuulelle.
Setä kertoi klubissa viettämästään joulusta, joka oli kulunut hyvin vilkkaasti. »Hyvä Jumala!» sanoi hän joka toisella sanalla, kuten silloin, kun hänen oli tapana kertoa Johnny Thunderstormista. »Ne miehet joivat ruotsalaista punssia kuin vettä!»
»Hyi», sanoi konsulitar lyhyesti luoden alas katseensa.
Mutta Christian ei huomannut mitään. Hänen silmänsä alkoivat harhailla esineestä toiseen ja hänen ajatuksensa ja muistonsa olivat niin elävät, että ne liikkuivat varjojen tavoin hänen laihoilla kasvoillaan.
»Tietääkö kukaan teistä», hän kysyi, »miltä tuntuu, kun on juonut liian paljon ruotsalaista punssia? Minä en tarkoita itse juopumusta, mutta sitä, mikä tulee perästäpäin, seurauksia… ne ovat ihmeellisen inhoittavat… samalla ihmeelliset ja inhoittavat.»
»Ja siinä on syytä kyllin käydä kuvailemaan niitä», sanoi senaattori.
»Assez, Christian, se ei huvita meitä vähääkään», sanoi konsulitar.
Mutta Christian ei huomannut koko vastaväitettä. Se oli hänen omituisuutensa, ettei hän sellaisina hetkinä huomannut mitään. Hän oli hetken aikaa vaiti, sitten tuntui se, mikä hänessä liikkui, kypsyneen.
»Ensin tuntee voivansa pahoin», hän alkoi kertoa kääntyen nenä rypyssä veljeensä päin. »Päätä kivistää ja suolia kaivaa… niin no, sellaista sattuu muulloinkin. Mutta kun on juonut punssia, tuntee itsensä likaiseksi —» Christian hieroi kasvot irvessä käsiään — »tuntee koko ruumiinsa likaiseksi. Peset kätesi, mutta siitä ei ole apua, ne tuntuvat vain yhä kosteilta ja likaisilta, ja kynnet ovat kuin rasvassa… Otat kylvyn, mutta se ei tunnu missään, koko ruumiisi tuntuu mielestäsi epäpuhtaalta ja tahmaiselta. Koko ruumiisi vaivaa sinua, harmittaa sinua, inhoat itseäsi… Oletko sinä kokenut tämän, Thomas?»