»Miten pitkälle salissa on ehditty?» kysyi senaattori.
»Siellä ollaan pian valmiit, Tom. Aivan pian. Verhoilija Jacobs on pannut parhaansa. Myöskin» — hän nyyhkäisi — »arkku on jo täällä. Mutta riisukaa nyt päällysvaatteenne, rakkaat ihmiset», jatkoi hän vetäen hellävaroen valkoisen liinan paikalleen. »Täällä on kylmä, mutta aamiaishuoneessa on hiukan lämmitetty… Anna minun auttaa, Gerda; tuollaista vaatekappaletta täytyy käsitellä varovasti… Saanko antaa sinulle suudelman? Tiedät, että rakastan sinua, vaikka sinä olet aina inhonnut minua… Älä pelkää, en minä saata epäkuntoon sinun tukkalaitettasi hattua irroittaessani… Voi sinun ihania hiuksiasi! Tällainen tukka oli äidilläkin nuorena. Eihän hän ole ollut koskaan niin ihana kuin sinä, mutta on sentään ollut sellainenkin aika, jolloin hän on ollut todella kaunis olento. Mutta entä nyt… Grobleben oli oikeassa sanoessaan, että meidän kaikkien kerran täytyy muuttua mullaksi —! Tuo yksinkertainen mies oli oikeassa… Tässä, Tom, ovat sitten tärkeimmät luettelot.»
He olivat palanneet viereiseen huoneeseen ja istuutuivat nyt pyöreän pöydän ympärille, senaattorin alkaessa tutkia papereita, joihin oli merkitty lähimmille omaisille jaettavat tavarat… Rouva Permaneder ei nostanut katsettaan veljensä kasvoista, vaan tarkasti niitä kiihkeällä jännityksellä. Häntä painoi raskas, polttava kysymys, joka seuraavalla hetkellä oli purkautuva esiin…
»Minun mielestäni», aloitti senaattori, »on meidän pysyttävä siinä yleisessä periaatteessa, että lahjat on luovutettava takaisin ja että siis… »
Hänen vaimonsa keskeytti hänet.
»Anteeksi, Thomas, minusta tuntuu… että Christianin… missä hän on?»
»Herranen aika, Christian, todellakin!» huudahti rouva Permaneder.
Mehän unohdamme hänet!»
»Aivan oikein», sanoi senaattori päästäen paperit kädestään »Eikö häntä kutsuta?»
Rouva Permaneder meni nyt soittokellon luo. Mutta samalla hetkellä aukaisi Christian itse oven ja astui sisään. Hän tuli huoneeseen jokseenkin nopeasti, sulki oven hiukan äänekkäästi ja jäi seisomaan kulmakarvat rypyssä, samalla kuin hänen pienet, pyöreät, syvällä olevat silmänsä ketään katsomatta harhailivat ympäri huonetta ja hänen tuuheiden, punertavien viiksiensä ympäröimä suunsa liikkui kiihkeästi.
… Hän näytti olevan uhmaavassa ja ärtyneessä mielentilassa.