Hän loi veljeensä nopean, kiitollisen katseen, sillä tämä oli nähnyt hänen hätänsä ja tuli nyt avuksi pyytäen saada kysyä, halusivatko herrat siis tarkastaa taloa. Herrat sanoivat haluavansa, lausuivat väliaikaiset hyvästit rouva Permanederille toivoen saavansa tavata tämän vielä myöhemmin… ja seurasivat senaattoria ruokasalin kautta ulos.
Senaattori vei heidät portaita ylös, toisia alas, näytti heille toisen kerroksen huoneet, ensi kerroksen käytävän viereiset huoneet ja pohjakerroksen, jopa keittiön ja kellarinkin. Mitä konttoreihin tulee, ei niitä nyt voitu katsoa, koska oli palovakuutusyhtiön herrojen työaika. Vaihdettiin pari sanaa uudesta johtajasta, jota konsuli Hagenström kaksi kertaa perätysten kiitti perin rehelliseksi mieheksi, niihin senaattorilla ei ollut mitään sanomista.
He kävivät lehdettömässä, puoleksisulaneen lumen peittämässä puutarhassa, loivat silmäyksen »porttaaliin» ja palasivat etupihaan, jossa oli pesutupa; sitten he lähtivät kapeata, kivettyä, muurien välissä kulkevaa solaa myöten takapihan poikki, suuren tammen ohi takarakennukseen. Siellä ei ollut nähtävänä muuta kuin rappeutumista. Pihakivityksen välissä rehoitti ruoho ja sammal, rakennuksen portaat olivat luhistumaisillaan ja biljardisalin kissalauma antoi häiritä itseään vain hetkeksi, ovea avattaessa, sillä lattia ei enää ollut luotettavassa kunnossa.
Konsuli Hagenström oli vaitelias ja teki nähtävästi suunnitteluitaan. »No niin —» sanoi hän tavantakaa välinpitämättömän torjuvasti, viitaten siihen, että jos hän tulisi tämän kaiken omistajaksi, ei tämä tietenkään voisi jäädä entiseen asuunsa. Sama ilme kasvoilla seisoi hän myös tuokion kovalla multalattialla katsellen ylös tyhjää varasto-ullakkoa kohti. »No niin —» kertasi hän ja töykkäsi paksua, kulunutta nostoköyttä, joka oli vuosikausia riippunut paikallaan keskellä ullakkoaukkoa ruostuneine rautaisine koukkuineen, niin että se joutui pieneen liikkeeseen, ja kääntyi sitten ympäri.
»Suuret kiitokset vaivastanne, herra senaattori; olemme kai katsoneet kaiken», sanoi hän ja oli sitten melkein mykkä koko matkan eturakennukseen palattaessa, samoin myöhemmin, maisemahuoneeseen tultuaan, heittäessään herra Goschin kanssa hyvästejä rouva Permanederille torjuen luotaan istuutumiskehoituksen. Tällainen hän oli vielä Thomas Buddenbrookin saattaessa heitä portaita alas pihalle. Mutta herrat olivat tuskin jääneet kahden ja astuneet kadulle, kun konsuli Hagenström kääntyi seuralaisensa, kaupanvälittäjän puoleen, ja heidän välillään alkoi erittäin vilkas keskustelu….
Senaattori palasi maisemahuoneeseen, jossa rouva Permaneder istui selustaan nojaamatta ankaran näköisenä ikkunan luona kutoen kahdella pitkällä puisella puikolla mustaa villamekkoa tyttärensätyttärelle, pikku Elisabethille, ja luoden silloin tällöin katseen katupeiliin. Thomas käveli hetken aikaa kädet housuntaskuissa ääneti edestakaisin.
»Niin, minä olen nyt jättänyt asian kaupanvälittäjän käsiin», sanoi hän sitten, »meidän täytyy odottaa, miten käy. Luulen hänen ostavan talon kaikkineen päivineen, asettuvan eturakennukseen ja suunnittelevan jotakin muuta takatonttiin nähden…»
Sisar ei katsonut häneen, hän ei myöskään muuttanut vartalonsa suoraa asentoa eikä lakannut kutomasta; päinvastoin, vauhti, jolla puikot liikkuivat hänen käsissään, lisääntyi huomattavasti.
»Tietysti hän ostaa sen kaikkineen päivineen», sanoi hän, ja se tapahtui kurkunpää-äänellä. »Miksikä ei? Eihän siinä olisi ehdottomasti mitään järkeä.»
Näin sanoen hän katsoi kulmakarvat koholla silmälasien läpi, — joita hänen oli täytynyt alkaa käyttää käsitöitä tehdessään, mutta joita hän ei osannut asettaa oikealle paikalle, — jäykästi ja kiinteästi puikkojaan, jotka suihkivat päätäpyörryttävän nopeasti, hiljaa kalahdellen edestakaisin.