— Siinä on kunnialaukaus! Siinä on torventoitotus!… Onko onnella mitään määrää!
Ja nauru tarttui enemmän ja vähemmän juopuneisiin. Juomatoverit syleilivät toisiaan ja ulvoivat. Muutamat puristivat nyrkkejään ja huusivat:
— Paiskatkaa hänet maahan, tuo vanha raato! Antakaa hänelle potku takapuoleen!… Tänne raakoja munia!
Ja äkkiä eräs otti täyden lasin punaviiniä, ja sen hän paiskasi vanhan puhujan kasvoille.
Hurjaa räyhinää jatkui:
— Polttakaa hieman suitsutusta sen otuksen ympärillä!… polttakaa paperia!… ikkunat auki.
Hänen jälkeensä heitettiin kaikenlaista: omenia, viinilaseja, pullon tulppia, sokeroituja luumuja…
Vasta kun monet olivat hajaantuneet, tuli rauhallisempaa, mutta vielä kaikui huminaa ja naurua joka taholla.
Vanha loruilija tietysti oli raivoissaan. Hän vapisi kiivaasta vihanpurkauksesta. Hän puhkui ja polki lattiaa. Hän hyökkäsi sinne tänne ja uhkasi joka taholle puristetuin nyrkein:
— Kirottua roskaväkeä! hän huusi, kirottua roskaväkeä! Kirottua roska… väkeä!