Sitten hän katosi ovesta, eikä enää palannut.
Mutta tämän jälkeen ansaitsi näkemistä toinen vanhus, lihan-vientimies Smuk, Yorkshir-sika. Hän tallusteli sinne tänne paksuilla säärillään ja paisui pöyhkeydestä. Hän puristi esimiehen kättä ja sanoi: ikäänkuin anteeksiantavasti pudistaen päätään:
— No, eihän se tee mitään! Olihan se oikeastaan hyvin hauska ilveily.
Yorkshir-sika joi yhä enemmän tämän jälkeen. Hän joutui istumaan muutamien jotenkin nuorten herrojen pariin, ja hän kertoi heille rivoja juttuja monenlaisista rikkaan elämänsä kokemuksista. Nämä jutut herättivät innostusta, ja lopuksi eräs nuorista piti puheen hänelle, joka oli sen iloisen vanhuuden edustaja, mikä oli nuoruuden päämääränä…
— Kauan eläköön herra lihan-vientimies Smuk! Hurraa!
— Hurraaaa!
Yorkshir-sika nousi vaivoin ja hymyili ja kiitti ympärillensä. Mutta niin juopunut hän oli, että hänen pian taas täytyi istuutua. Ja äkkiä hän nukahti. Hän vaipui uneen siinä istuessaan, ennenkuin kukaan sitä vähääkään aavisti. Nenästä tuli nyt pitkä säännöllinen ääni. Se kuului hauskalta, kuin olisi hän nauttinut unestaan. Hänen vanhat lihavat kasvonsa loistivat hiestä. Hän nukkui, kuin ei hän olisi enää koskaan voinut herätä.
Nuoret herrat istuivat katsellen häntä, ja yksi rupesi toisia hauskuuttaakseen koristamaan häntä. Hän otti georgineja ja astereita maljakosta, ja näitä kukkia hän pisti nukkujan kaulaan, korvien taakse ja povelle. Yorkshir-sika vaipui nukkuessaan alas sohvalle. Nuoret herrat kohentelivat, niin että hän pian loikoi siinä pitkänään. Nyt otti eräs nuppineulan ja pisti häntä moneen kertaan käsivarteen. Kerran Yorkshir-sika huitoi kädellään, kuin olisi unissa karkoittanut luotaan kärpäsiä. Mutta ainoastaan kerran. Tuo nuori herra pisti, niin että toiset nauroivat ja huusivat yhtä aikaa. Yorkshir-sika ei enää liikahtanut.
Yötä oli jo kulunut myöhäiseen. Monet juhlan herroista olivat menneet kotia tai muualle. Isossa salissa oli sammutettu kaikki valot. Vielä olivat useimmat pöydät täynnä puoleksi tyhjennettyjä pulloja ja laseja, joita tarjoilijat eivät ehtineet sinä yönä korjata pois. Koko tuo monilukuinen seura oli sulanut kokoon pariin pieneen ryhmään, jotka istuivat keskustellen pikkuhuoneissa.
Vihdoin olivat nuoret miehet nauraneet tarpeekseen lihan-vientimiehelle, ja he aikoivat nousta (se huone, missä he istuivat, oli puolipimeä; tarjoilija oli jättänyt yhden ainoan lampun palamaan), kun Frederik Rick tuli siihen, missä he istuivat. Ihmeteltiin, että hänet nyt vasta nähtiin: missä hän oli ollut? Miksi ei häntä oltu nähty sinä iltana?