Nuoret herrat mutisivat: niin, niin, hm.
Äkkiä sanoi Rick, kuin olisi jotain juolahtanut hänen mieleensä:
— Se on totta… Hän tulee lähtemään pois maasta muutaman päivän kuluttua. Ja tiedättekö, että hän on myynyt liikkeensä? Sehän on uutinen!
— Kenelle? kysyi eräs.
— Niin… en muista nimeä… se oli jollekin henkilölle itäkaupungeista. No, siinähän Orne teki sangen viisaasti. Onhan hän aina matkoilla, niin että sellainen liike kai paljon saa itse itseänsä hoitaa.
Sinä hetkenä tuli tanskalainen tarjoilija Gulland tuoden pullon ja muutamia laseja. Hän näytti lempeältä ja tuijoitti jäykästi eteensä, niin kuin vanhan puoleisilla ihmisillä on tapana kun ovat lievästi juopuneet. Hän kumarsi Frederik Rickille.
— En ole nähnyt kandidaattia aikaisemmin.
No, Gulland, vastasi Frederik Rick, oletteko kaihonnut minua?
— Juuri sitä olen tehnyt, vastasi Gulland, mutta nähkääs, herra kandidaatti. Tunsinhan sen, että teidän piti tuleman, ja sentähden panin syrjään tämän madeiran. Ei ollut muuta kuin neljä pulloa tätä lajia. Se oli määrätty juhlatoimikuntaa varten, mutta minä panin sen syrjään. Ja jos joku nuorista herroista tahtoo ilmiantaa minut, niin ilmiantakoot. Minä sen kyllä kannan. Minulla on leveä selkä.
— Ja se on minua varten. Se on hyvin rakastettavasi tehty, Gulland.
Malvoisir-madeiraa… Kiitos paljon. No pankaa se sitten virtaamaan.