— Se meni nopeammin, kuin mitä olin odottanut… Entä poikanne?
— Hän on merillä… kaukana merillä… hän on vastaiseksi hieman levoton.
— Vai niin, poikanne on merillä… Teillä on siis hyvin yksinäistä, rouvani.
— No niin, onhan täällä jotenkin yksinäistä. Ja kuitenkaan — en enää huomaa yksinäisyyttä.
— Ei, vastasi tehtailija Nils Maag hitaasti, on joka tapauksessa helpompi olla yksin vanhana kuin nuorena. Ja kun olitte nuori… niinä päivinä joita muistelen… silloin ette ollut yksin.
Syntyi hetken vaitiolo. Sitten jatkoi tehtailija Maag:
— Tahtoisin kernaasti sanoa teille jotakin, rouvaseni. Tapasin kapteeni Stahlia muutaman kerran. Hän ei paljoa puhunut asioista, jotka koskivat teitä molempia. Mutta niin paljon saatan sanoa: Rakkautensa teihin hän säilytti — huolimatta siitä minkä tiedätte ja enempääkin.
Aada istui kauan vastaamatta. Tuntui ehkä siltä, kuin ei hän olisi voinut sanoa mitään. Mutta sitten hän alkoi puhua, käyttäen paljon sanoja, kuten usein ne ihmiset tekevät, jotka ovat tottuneet paljon vaikenemaan.
— Tavallaan minua kummastuttaa, luutnantti Maag, (sallikaa, että käytän samaa arvonimeä kuin silloin), että puhun teidän kanssanne, joka oikeastaan olette minulle vieras, asioista, joista en koskaan ole kellekään puhunut. Mutta kun nyt ajattelen, muistan, että minä silloinkin tunsin itseni hyvin varmaksi teihin nähden, kun aikoja sitten olitte vieraanamme Börgessä. Ajattelin: tuo mies on niitä ihmisiä, joille voi uskoa asioitaan, ja joka ei väärinkäsitä. Sanon tämän, ainoastaan sentähden, että tahdon sanoa jotakin ja kysyä teiltä, viisas mies kun olette. Muistakaa, kun minun tavoin kulkee omissa ajatuksissaan, joita ei ennen ajatellut, kun elämän satunnaiset tapahtumat kiinnittivät huomion. — Mitä tarkoittaa mies rakkaudella naiseen? Että toisen naisen silmät ovat ruskean kaihomieliset, että toisen naisen silmät leimuavat? Että toisen naisen mieli on taipuisa, toisen naisen mieli kiivas? Että toisen vartalo on sellainen, toisen taas toisenlainen? Että hän rakastaa heitä molempia — kenties useampia. Että hän rakastaa sitä naista enimmin, josta hetkellisesti on ollut kauimpana, ja sitä vähimmin, jonka seurasta kauimman aikaa on nauttinut. Jos miehen pyyteet ovat sellaisia… hyvä, senlaatuinen rakkaus ei minua liikuta…
Tiedän, että annoin hänelle kaiken, rakkauteni, ruumiini, sieluni. Kun siis näin, että hän puolestaan oli jättänyt minulle kenties vaan murun itseään, menin pois hänen luotaan. Sillä, luutnantti Maag, minä olen, jos sallitte, himokas, enkä koskaan ole tahtonut jakaa kenenkään kanssa.