Ehkä Carsten Stahl ja monet hänen kanssaan valittivat, etten palannut hänen luokseen… Mitä olisinkaan tehnyt, jos kuitenkin olisin elänyt yhdessä hänen kanssaan? Koko tämä seikka tuntuu mahdottomalta… minä en löydä mitään vastausta.
Tehtailija Maag vastasi hetken kuluttua:
— Olette oikeassa, rouva. Se olisi todella ollut mahdotonta.
Monet naiset, hän jatkoi, sanovat kyllä samaa kuin te. Harvat, tai ei kukaan menettele sen mukaan. Mutta teidän sisäinen luontonne antoi teille siihen voimaa. Se tuntuu minusta eheältä ja kauniilta. Ja kaikkea eheää ja kaunista minä ihailen.
Sitten he puhuivat paljon Alfista. Aada kertoi hänen lapsuudestaan, siitä selittämättömästä etäisyyskaihosta, joka sitten hänet valtasi. Ja hän kertoi hänelle, miten Alf, viimeksi kotona ollessaan, oli vaihteleva ja kuitenkin uskollinen, rakastava ja kuitenkin kova.
Tehtailija Maag sanoi äkkiä:
— Te sanotte, rouvaseni, jotenkin seuraavaa: minulla on poika; hän on vahva, jopa tavallaan kovakin, ja kuitenkin rakastava. Hän on huikenteleva, häneen ei voi varmasti luottaa, ja kuitenkin hän on hellä ja uskollinen. Kun te nyt katsotte ja ajattelette poikaanne ja puhutte hänestä… ettekö siis ajattele, että Carsten Stahlilla oli samanlaisia avuja ja samanlaisia vikoja? Muistatteko Carstenia?… hänelläkin oli vahva kaukaisuuskaiho. Muistan, mitä hän sanoi minulle ollessaan Börgessä… No niin, sellainen tyydyttämätön kaiho on vaarallinen. Se voi levitä. Ei kukaan tiedä, mitä merkillisiä vaikutuksia sillä voi olla. Mainitsitte itse äsken sanoneenne pojallenne, että oli parasta kun hän läksi kaukomatkalle, jotta ei kulkisi samaa tietä elämässä… ymmärrätte, mitä tarkoitan. Ja jos huomaatte jotain totta siinä mitä sanon… niin… kun rakastaen ajattelette poikaanne… niin ajatelkaa samalla Carstenia. Silloin, rouvaseni, on poikanne tarttuva isänsä käteen ja pyytävä äitinsä antamaan hänelle anteeksi.
Kotvan kuluttua tehtailija Maag nousi:
— Käyntini on kestänyt kauan, hän sanoi, minun on sanominen hyvästi. Vielä yksi seikka: Carsten puhui eräänä päivänä kihlausajastaan ja aviostaan. Ja nyt minä sanon: Kerran olette omistanut hänet, jota niin täydesti ja eheästi rakastitte, kuin tekin, ylpeä nainen, suinkin saatoitte vaatia. Antakaa sen myöskin olla mielessänne, kun muistelette häntä… Hyvästi!