Aada otti yhden näistä kirjeistä ja luki äkkiä. Hän ei melkein uskonut, mitä näki:
2:nen p. toukokuuta.
— Oi kuinka sinua kaihoan. Kokonaista kaksi vuorokautta siitä kuin erosimme. Kokonaista kaksi päivää ja kaksi yötä, siitä kun suutelit ja syleilit minua viimeksi. Tulehan nyt toki (tällä kertaa vanhan Marthan luo) ja muista kulkea koivumetsän läpi. Minä tulen toiselta taholta. Kuinka mainiota onkaan, että olemme löytäneet nuo kaksi vanhaa eukkoa. He ovat vallan luotettavia. Ei sanaa, ei sanaakaan puhuta meistä, ja olemmehan kuitenkin kaikkein rajuimmin rakastava pari koko kaupungissa.
Onkohan nyt tuo tumma rouva kuollut ajatuksissasi pois matkustettuaan? Onko tämä vaaleatukkainen rouva ollut, mitä niin kernaasti tahtoisi, sulattavana yrttinä?
Tuhannesti sinun M.
4:s p. elokuuta.
— Kuinka usein olin vähällä sanoa Aadalle: kuinka oikeastaan kadehdin sinulta miestäsi. Se tilaisuus, missä oikein huomasin, miten sinä olit sellainen mies, jota minä himoitsen, oli se juhla englantilaisten upseerien kunniaksi, missä sinä hurmasit rouva Ornen. Niin, sinä iltana minä totisesti manasin salaman taivaalta, kuten sanoin, saadakseni Aadan kääntämään pois huomionsa. Olen sittemmin ajatellut, että ehkä olisi ollut parasta, että Aada olisi saanut nähdä mitä silloin teit. Siitä olisi kyllä noussut rajuilma; mutta se olisi kaiketi mennyt ohi, ja niin sinä olisit oppinut taidon olla varovainen, jota minun on täytynyt sinulle opettaa…
Tänään on mieheni kutsuttu suurille herrain päivällisille V:lle. Saatamme olla yhdessä kokonaista viisi tuntia. Tule Gorine Dalen luo kello 5. Sinä kuljet kankaan yli, minä menen valtatietä. Oi, ystäväni, kello on nyt ainoastaan 12. Onpa pitkä odotusaika, eikö totta? Kuinka hetket tällä ajalla kuluvat hitaasti, ja kuinka ne kiitävät, kun sinä lepäät povellani.
Tuhannesti sinun M.
1:nen p. syyskuuta.