— Miksi, täti ei tule?
Hänen isänsä vastasi tähän tapaan:
— No, hän on kai tänään väsynyt.
Mutta seuraavana päivänä ei täti myöskään tullut alas, eikä sitä seuraavanakaan. Aada ei enää kysynyt. Sen verran hän oli saanut tietää, että tädin piti olla täällä sentähden, että ilma oli hänelle terveellinen.
Mutta eräänä iltana, kun puhe isän ja tyttären keskustellessa kohdistui
Martha tätiin, Wilde sanoi:
— Niin, sinun tulee aina olla kiltti tädille, sillä onhan hän äitisi sisar; mutta muuten sinun ei pidä liiaksi käydä ylhäällä hänen luonaan, hän kun on kernaammin yksin.
IX.
Aadan ylimpiä ystäviä olivat Vorre-kartanon pysyvät vieraat, kapteeni Kruse ja päällikkö Bög, Tätä ystävyyttä oli kestänyt Aadan lapsuuden vuosista, ja hänen varttuessaan nuo molemmat huolellisesti seurasivat hänen kehitystään ja rupesivat tuntemaan todellista hellyyttä häntä kohtaan, kaiketi paljon sentähden, että itse olivat vanhojapoikia, jotka pohjaltaan tunsivat itsensä yksinäisiksi. Heidän kummankin käytös oli hieman erilainen. Heillä oli kummallakin ikäänkuin oma puolensa hänestä. Kapteeni Kruse piti siitä, mikä hänessä oli hyvää ja vakavaa, päällikkö Bög siitä, mikä oli nuorta ja somaa. Kapteeni Krusen mielestä Aada muistutti erästä hänen sisartaan, joka nuorena oli kuollut, ja jonka muisto oli hänelle kallis, päällikkö Bögin mielestä hän muistutti pientä hurmaavaa muotokuvaa, jonka hän kerran oli omistanut ja joka esitti erään Tanskan kuninkaan ystävätärtä, harvinaista pientä norsunluulle maalattua muotokuvaa.
Kapteeni Kruse kohteli häntä aivan samoin hänen ollessa kuusivuotinen, kuin hänen täyttäessä kuusitoista, jotavastoin päällikkö Bög tällöin muutti kohtelunsa.
— Kun hän varttuu täyskasvuiseksi, on hänet totutettava vaatimaan kunnioitusta ja ritarillisuutta miehiltä, hän sanoi, ja sen mukaan hän toimi. Aivan pienenä tyttönä Aada aina oli tullut häntä vastaanottamaan, huutaen ilosta, ja Bög oli ottanut hänet polvelleen ja oli kutittanut hänen kasvojaan suurella viiksellään, johon Aada puolestaan oli tarttunut ja josta oli nykäissyt molempien suureksi iloksi. Tultuaan suuremmaksi hän ei enää istunut hänen polvellaan, juoksi kuitenkin vielä häntä vastaan ja takertui kiinni häneen hellästi kuin lapsi ainakin.