XXI.
Hääjuhla herättää lemmentunnelman. Nuorten neitosten leimuava hymy, nuorten miesten kuiskaavat keskustelut, kun he katselevat morsianta. Joskus tämä lemmentunnelma kohoaa niin korkealle, että morsian on häpeissään.
Näitä häitä vietettiin heinäkuun keskivaiheilla. Pimeä tuli sentähden myöhään. Mutta tullessaan se saapui varjon tavoin, joka levisi ja painoi.
Jo joutui se aika, jolloin Aadan ja Carstenin oli määrä olla kahdenkesken. Sakarias Wilde oli syleillyt ja suudellut tytärtään ja oli ollut mielenliikutuksen valloissa antaessaan hänet Carstenin valtaan, sanoen:
— Niin, nyt sinä enemmän kuulut hänelle kuin minulle. Muista, että te nyt olette samaa lihaa, ja rakastathan sinä häntä, niin että se on ilo, elämän rikkain ilo. Hyvää yötä, rakas lapseni.
Everstinrouva Stahl tuli nyt siihen, ja hän ja Aada menivät yhdessä morsiushuoneeseen. Tänne oli ennen heitä tullut Aadan vanha lapsenlikka ja riisui Aadan vaatteet, melkein samoin kuin hänen ollessa pieni.
Kun Aada vihdoin oli päässyt vuoteeseen, häntä ikäänkuin paleli, tuo merkillinen levottomuus uudelleen hänet valtasi. Hän tunsi, että rouva Stahl suuteli häntä, ja hän näki hänen menevän pois. Hän kohosi istumaan ja näki, ettei kukaan ollut saapuvilla; nyt hän pelkäsi. Hänen siinä näin istuessaan, koputettiin ovelle; hän piiloittautui peitteen alle. Carsten tuli sisälle. Kauniina ja vakavana hän meni Aadan luo, polvistui vuoteen viereen ja suuteli hänen kättään. Hetkeä myöhemmin hän sammutti molemmat kynttilät.
Aada loikoi aivan hiljaa ja kuuli sydämensä sykkivän. Hän huomasi, että Carsten oli huoneessa. Kotvan kuluttua hän kuuli hänen astuvan yli lattian.
— Carsten, hän kuiskasi, Carsten, missä sinä olet, sytytä kynttilä,
Carsten.
Silloin hän tunsi hänen loikovan vieressään, ja kesäyössä hän näki hänen kasvonsa.