Yli kolmekymmentä vuotta kului. Silloin eräänä päivänä kaupunkiin tuli aviopari, joka poikkesi kaupungin parhaaseen hotelliin. Paljon matkatavaroita heillä oli mukanaan. Käännyttiin katselemaan tätä pariskuntaa, kun se näyttäytyi kaupungilla ja ajateltiin: Ne ovat rikkaita ulkomaalaisia, jotka jälleen matkustavat pois huomenna tai ylihuomenna… Miestä ei kukaan erityisesti katsellut. Hän oli tumma, kuiva ja jäntevä, pikemmin ruma kuin kaunis. Jokainen ajatteli katseillaan verratessaan häntä ja hänen vaimoansa, jonka kanssa kulki käsikädessä.

— Tuo kaunis nainen on varmaankin ottanut hänet rahojen vuoksi.

Liian kaunis hän oli. Orhi tuli eräänä iltapäivänä hengästyneenä ylös torniin ja huusi:

— Jumalainen näky!

Ja sitten hän kertoi tuosta ihmeen kauniista naisesta ja keltaisesta, tummasta miehestä, jota piti röyhkeänä sentähden, että hän yleensä kulki tuon naisen seurassa. Hän oli jännityksessä (tarvittiinpa jotain erinomaista, jotta Orhi olisi tullut näin intoihinsa), ja Christian Dahm lähetettiin tiedustelemaan, keitä nämä aviopuolisot olivat.

Mutta sillä kertaa Christian ei päässyt niin hevillä selville. Ei kukaan tietänyt, keitä nuo puolisot olivat. Vasta vähitellen alettiin kertoa jotain, mitä seurasi enempää: Miehen nimi oli Orne… Balduin Orne… Ja vähitellen kerrottiin, että tuo mies oli syntyisin tästä kaupungista. Aivan harvat sanoivat:

— Balduin Orne… aivan oikein, muistelen sennimistä. Balduin Orne?
Niin todella, sennäköinen hän hyvinkin saattaa olla.

Joku, joka oli tuntenut Balduin Ornen pitkä aika sitten, meni hänen luokseen ja kysyi, tunsiko hän jälleen lapsuudentoverin. Ei, ei hän tuntenut. Mutta kun tuo toveri oli puhunut kauan, hymyili Orne, niin että kaikki hampaat näkyivät ja muisti kuitenkin paljon asioita… niin, hän oli kyllä ajatellut tätä kaupunkia kaikkina noina vuosina; koti-ikävä olikin suureksi osaksi saattanut hänet matkustamaan tänne takaisin.

Ja nyt hän jutteli aikaisemmat vaiheensa ja kertoi, miten hänen oli ollut noina kolmenakymmenenä vuotena.

Näiden lapsuudentoverien kertomuksista: ei siis Balduinin omien sanojen mukaisesti, vaan niin, kuin niitä käsitettiin, levisi kaupungille seuraavaa: