Nyt hän kumarsi päänsä maata kohti, ja hänet kouristi tuska, jota ei voinut kantaa…
Kun tavallinen karkea kivi saa kolhauksen, se pysyy koossa melkein samanlaisena kuin ennen. Kun kristalli saa iskun, se murtuu palasiin. Iloiset varpuset ja ohdakekasvit ovat sitkeähenkisiä; mutta syvältä metsässä lentelee lintuja, jotka levittävät höyheniään auringonnousun aikana; nämä kaatuvat niin helposti pyssyn laukauksesta ja vuodattavat verensä kuiviin.
Niin, nyt kuoli Aadassa se, mikä oli kirkasta, mikä oli pehmeää. Lapsen sävy, joka aina oli ollut vahva hänessä, haihtui. Ja samassa kuoli hänessä se elämä, joka nostaa katseensa taivasta kohti ja riemuitsee. Hitaasti kuolonväristys tuli hänen ylitsensä. Lopulta hän käveli ajatellen, että kerran kaikki oli oleva ohi, että häneltä kerran olivat raukeavat kaikki tunteet.
Sakarias Wilde ei sanonut paljoa; mutta tämä seikka koski häneen sanomattoman kipeästi. Hän alkoi tylsyä tämän jälkeen. Silloin tällöin hän nousi ja pusersi nyrkkiään ja mutisi, että tahtoi lähteä lyömään Carsten Stahlia.
Kerran Wilden ollessa kävelemässä, tuli päällikkö Bög hiljaa ja kertoi avuttomana ja kyynelsilmin Wilden käyneen hänen luonaan ja soimanneen häntä siitä, että hän muka oli kehunut Stahlia. Wilde oli sanonut: — Sinä kehuit häntä, vaikka tiesit, että valehtelit! Mutta mitä olikaan tämä? Saihan se mennä, kun Wilde sanoi, että hän valehteli… aikaisemmin se ei olisi käynyt päinsä… mutta eihän hän, Bög, ollut Carstenia kehunut… eihän hän ollut häntä kehunut, hän oli sanonut: — Aadan pitää saada toinen.
Tiedän sen, setä, sanoi Aada tyynesti, antakaa anteeksi isälle, onhan hän vanha ja suruissaan.
Nyt päällikkö itki vielä enemmän:
— Rakas lapsi, eivätkö välit voi tulla hyviksi taas? Muistahan, kuinka aina olen pitänyt paljon sinusta, eivätkö välit vielä voi tulla hyviksi? Jos hän vastaisuudessa on uskollinen. Muista, että me kaikki olemme heikkoja olentoja, ja tuo nainen… usko minua, Carsten rakastaa yksistään sinua… Aada, ole lempeä.
— Rakas setä, en voi sinulle vastata. Mahdollisesti voi sanoa paljon siitä, minkä Carsten on tehnyt… voiko sen antaa anteeksi, vai eikö sitä voi antaa anteeksi. Sinä saat arvostella sitä, niin kuin sinusta näyttää, ja toiset saavat arvostella sitä taas oman käsityksensä mukaan. Minä tiedän vaan itsestäni, etten ole kuin ennen…. Kyllä minä koetan tuntea toisin, setä Bög, mutta olen niin heikko. En tiedä, miten laitani on.
Hän nojasi päänsä käsiinsä; kotvan kuluttua hän jatkoi: