TOINEN KIRJA
I.
Serkku näytti olevansa käytännöllinen nainen. Hän oli vuokrannut valoisan ja tilavan huoneiston kaupungin syrjällä Oslossa. [Oslon vuono = Kristianian vuono. Suom.] Se oli aivan sellainen kuin rouva Kjeld halusikin: kolme huonetta ja pieni neitsytkammio. Kaksi noista huoneista oli melkoisen suuria.
Johannes Kjeldin viimeisinä ikävuosina olivat he kolme, isä, äiti ja tytär, olleet ylen säästäviä, melkeinpä eläneet puutteessa. Vähäiset säästövarat riittivät noin ja näin, ja Kjeld ei tuntenut vaimonsa sukulaisia niin paljoa, että olisi huolinut heiltä apua. Rouva Kjeldin veli tuli, ja hän näki enemmän kuin sanoi. Hän järjesti siskon asiat sille tolalle, että hän saattoi kohdata tulevaisuutta huomattavitta huolitta.
Niissä kahdessa pienessä huoneessa, joissa Kjeldit olivat asuneet senjälkeen kun Kjeld otti eron virasta, oli kovin vähän huonekaluja. Ne tuskin täyttivät uudessa kodissa yhden huoneen. Rouva Kjeldin veli riensi nytkin auttamaan. Hän lähetti koko kuormalliset huonekaluja ja tarve-esineitä: "Sinulla on oikeus ne ottaa", kirjoitti hän. Ja kun rouva Kjeld niitä paremmin tarkasteli, niin hän huomasi, että ne kaikki olivat lapsuudenkodin kapineita. Vanhoja, lujia mahonkisia huonekaluja ja paljon tuollaisia pikku esineitä, joita kulkee melkein aina perintönä vanhoissa rantakaupunkien laivanvarustaja- ja kauppiassuvuissa. Niissä oli vanha lyönti-kello, siellä oli harvinaismuotoisia kukkamaljakkoja, siellä oli prässättyjä kukkia lasin alla puitteissa, ja käsinommeltuja kuvia: "Munkki kedolla astelee" ja "Peura, peura, pakene pois, ettei kyttä saada vois." Rouva Kjeld aivan heltyi. Hän muisti niin paljon noihin pikkuesineihin kiintyvää. Niin, moniin herran vuosiin hän ei ollut niitä muistanutkaan, ja nyt ne palasivat jälleen.
Tosiaan rouva Kjeld sai pienen oikein sievän kodin. Paikan, jossa voi levätä. Hän lepäsikin nyt, tuo rouva Kjeld. Joskus hän läksi käymään vanhojen tuttujen luona — muuten istui hän melkein aina huoneessaan ommellen tai lukien. Kunnes Gunvor tuli kotiin ja kertoi jotakin: mitä hän oli nähnyt ja kokenut. Ja Gunvor koki usein jotakin. Aina niin vakavista asioista alkaen kuin että "olin vähällä jäädä hevosten jalkoihin", — sellaisiin turhamaisuuksiin saakka kuin: "kokonaista kolme herraa sanoi, kun menin ohitse: katsopas, miten paksu tukka tuolla on! Ja yksi sanoi oikein: katsoppas, miten kaunis tukka! Nytpä minä alan ylpeillä, äiti."
Mutta rouva Kjeld hymyili ja vastasi:
"No, ole nyt vain hyvilläsi, Gunvor,… se virkistää niin ihmisen mieltä."
II.
Rouva Emma Kjeld tapasi täällä useita nuoruudenystäviään. Häntä ja Gunvoria pyydettiin useinkin vieraisille. Rouva Kjeld viihtyi paremmin kotona, mutta Gunvoria hän pyysi menemään, ja Gunvor meni ja huvittelihe aina suuresti. Ja nämä tuttavuudet johtivat yhä uusiin, joten hän, ennenkuin aavistikaan, pian eli oikeaa kemu- ja juhla-elämää.