Äiti ja tytär keskustelivat tarkemmin asiasta, ja tuli ilmi, että rouva Kjeld oli jo tiedustellut siellä asuntoa… Eräs serkku, jota hän muuten ei paljoa tuntenut, oli luvannut auttaa häntä…
Gunvor istui yhä ajatuksissaan:
"Siten me siis jätetään isän hauta", sanoi hän viimein.
"Niin kyllä… mutta sitä hoidetaan, Gunvor…"
Rouva Kjeld varmensi päätöstään:
"Sanon sinulle suoraan, että minä olen päättänyt muuttaa sinun tähtesi, Gunvor. Minä kyllä voisin asua täällä lopun ikääni. Mutta minä luulen, että sinun ei ole enää jäätävä tänne. Sinä riutuisit täällä ja ajattelisit kaikkia tapahtuneita. Ja se voisi olla sinulle vaarallista… Sinä olet niin hellämielinen; mutta sinä voisit painua täällä suremaan ja muistelemaan, niin että sinusta tulisi kalpea ja elämän-arka. Ja elämä on elettävä, Gunvor."
Rouva Kjeld lähetteli ja sai kirjeitä hyvän aikaa sen jälkeen, ja hän valmisti Gunvoria matkaan. Eräänä päivänä iltapuolella odotti Gunvoria kotona yllätys; kun hän tuli perhehuoneeseen, näki hän siellä vanhahtavan herrasmiehen.
"Tämä on sinun enosi, Gunvor", sanoi rouva Kjeld. Ja herra nousi ja suuteli Gunvoria otsalle: "Kas miten suuri ja reipas sisarentyttö minulla on", sanoi hän hymyillen.
Ystävällinen eno jäi kaupunkiin ja autteli uutterasti varustauduttaessa. Hän tuli mukaan, kun Gunvor viimeisenä iltana, jota he viettivät kaupungissa, lähti äidin kanssa isän haudalle.
Mutta varhain seuraavana aamuna, juuri kun aurinko nousi, Gunvor heräsi ja siinä loikoessaan ajatteli. Yhtäkkiä hän nousi vuoteesta ja pukeutui kiireesti. Ja kylmähkönä aamuna hän meni aivan yksin haudalle, istahti sen ääreen ja jätti hyvästinsä. Sitten poimi hän haudalta joitakuita kukkia, jotka vielä olivat kosteat lokakuunyön säästeliäästä kasteesta, ja meni kotiin niitä hellävaroen kantaen. Hänen ja äidin oli matkustettava höyrylaivalla kolmen tunnin päästä.