Gunvor vastasi:
"Elkäämme tulko katkeriksikaan."
Janna huudahti tylysti:
"Niin, elkäämme, Sinä! Sinäkin voit olla varma! varmaan tulee sinullekin prinssisi… No, minä himpun hampun koko prinsseille! Jäänpä vain tälleni."
Ja Janna nauroi kuten näyttääkseen tarkoittavansa sitä mitä sanoi. Ja hänen pienet, vilkkaat silmänsä katselivat vuorotellen Gunvoria ja Eliä, kuten nähdäkseen, etteivät he olleet erehtyneet.
Tuokion kuluttua täytyi hänen lähteä. Hänen täytyi mennä voimistelu-tunnille… koko luokka pikku tyttöjä… "He, viime kerralla oli kaksi poika-vintiötä piiloutunut parveen nähdäkseen millaisia tytöt on voimistelupuvussa. Minä huomasin nuo sissit: Hus, ota kiinni! huusin, ja minä edeltä aika keppi kädessä… ja koko tyttö-pataljoona perästä… He pääsivät ulos, nuo suloiset kavaljeerit… Itse iskin pari kertaa niin että he rääkyivät, ja kaikki tytöt puolestansa. Niin nopsasti se kävi. Sellaista ne sietävät!"
Janna sukaisi vaipan hartioilleen ja pani napit huolimattomasti kiinni, ja mutisi, että hänellä on jo kiire joutuakseen ajoissa, ja lähti Elin kanssa.
* * * * *
Gunvor valvoi sinä iltana kauan. Hän ei ollut yhtään väsynyt. Hän ajatteli Toraa.
Hän ajatteli kauan Toraa, ja ne ajatukset olivat rauhallisia ja ennakkoluulottomia. Olipa Tora järkevä tai ei, olipa Michael Holm sellainen tai sellainen, — mitä haittasi, kun Tora vain rakasti häntä koko olennollaan… oh, Tora oli hehkua, hän oli säveleitä ja hän oli kukkia, ruusuja hän oli. Miten hän oli suudellut Michaelia sinä iltana! Herkeämättä ja silmät auki, tuijotellen hänen silmiinsä, ja sitten ne sulkien, kuten kiidätettäisi häntä tuntemattomiin, — ja miten kädet olivat kietoneet poikaa! Gunvor hengitti syvään. Hän kaipasi itse sellaista kuumaa ilmakehää, kaipasi olla onnekas.