Hän hyvästeli: "Anteeksi tungetteluni, neiti Kjeld", sanoi hän viimein. "Hm, tehän olette Toran paras ystävätär… minä luulin, että Tora olisi kertonut Teille jotain… ainakin vihjannut. Kiitoksia nyt. Tohdinko pyytää Teitä sanomaan terveisiä äidillenne."

Hän poistui kiireesti… Gunvor seisoi paikallaan, pudisti päätänsä.

"Hän oli varmaan salaa raivoissaan", ajatteli hän… "minä alan uskoa, että on tulossa jotain pahaa."

Seuraavana päivänä Gunvor tapasi Einar Henningin. Gunvor huusi heti hänelle: "Tiedätkö mitä, Einar?… onko jotain tapahtunut Toran kotona… Sillä Tora on mennyt maalle, ja illalla tuli Michael Holm luokseni ja tiedusteli, tiesinkö mitään. Hän oli varmaan hyvin jännityksessä, oliko mitä tapahtunut."

Einar vastasi vakavasti: "Oh, tiedänhän minä aina vähän. Eilen kuulin huhuja. Tänään tiedetään se varmaan. Herra Pharo on mennyt perikatoon. Perinpohjainen vararikko."

Gunvor aivan mykistyi; vihdoin hän sai sanotuksi: "Onko Halvor Pharo vararikossa?"

"On… Halvor Pharo. Se kuuluu kummalliselta. Salama kirkkaalta taivaalta… Halvor Pharo on köyhempi tuota tuossa!"

Hän osoitti raihnaista kerjäläisukkoa, joka torkkui surkeana kadunkulmassa.

Einar jutteli lisää. Hän kertoi monta sivuseikkaa, joita oli kuullut virastossaan… Huhuhan kierteli jo kaikkialla… Eräs oli Gunvorille kerrottava, sillä se oli niin hauska. Jo puoli vuotta sitten oli katastroofia ennustanut eräs harmahtava Pharon konttoristi… Bässesen nimeltään. Niin, sanottiin häntä hassuksi, mutta hän mahtoikin olla viisaampi kuin kaikki kaupungin pankinjohtajat, rahamiehet, asianajajat ja kauppiaat yhteensä. Tuo Bässesen oli ihan mahdoton saita otus. Eihän hänellä ollut paljoa palkkaa, mutta jok'ainoa kuu pani hän aina vähän säästöön… Se on: monena vuonna hän oli sijoittanut ne Pharon liikkeesen; mutta kerranpa hän ottikin osansa pois ja vei ne pankkiin. Ja sitten, kuten sanottu, jok'ainoa kuu hän kantoi säästöjään pankkiin. Niin kerran kasööri sanoi hänelle… noin pilalla: "Miksi ette sijoita omaisuuttanne Pharon liikkeesen, herra Bässesen?" Mutta silloin rupesi tuo vanha veijari nauramaan ja nauroi jotakuinkin häikäilemättä: "He he, koreat kiitokset vain… Siihen liikkeesen minä en sijoita pääomiani… ei, koreat kiitokset", kasööri aivan, hölmistyi… "Mitäs puhetta tuo on, Bässesen? Tehän olette vielä hassumpi kuin näytättekään." "Oh, eipä", vastasi Bässesen, "en minä ole niinkään hassu. Ei, kyllä niitä on minua hassumpia…" Ja niin köpitti Bässesen tiehensä… No, mutta kasööri tuntee herra Pharon persoonallisesti, ja hän tapasi hänet kadulla juuri samana päivänä. "Kuulkaas, herra tehtailija", sanoi hän puheltaessa, "mikäs kummallinen mies Teillä on konttorissanne, Bässesen taisi olla nimeltään." "Mitä… ukko Bässesen… ei ole hulluimpia… vanha, viisas rotta, voin Teille vakuuttaa… mutta miksi sitä kysytte?" — "Niin, näettekös, minä kerron… On ikäänkuin velvollisuuteni kertoa, herra tehtailija." Ja sitten hän läimäsi hänelle jutun vasten naamaa! Ja Pharo kalpeni! "Hän mahtaa olla hullu", hän mutisi, "hänhän on hullu". "Niin, ette tiettävästikään voi pitää enää sellaista miestä toimistossanne, herra Pharo." "Enpä en, pois se pitää ajaa." Ja sitten oli herra Pharo oikaissut selkänsä ja hyvästellyt arvokkaasti: "Kiitokset tiedosta, herra pankinkasööri, hyvästi!" "Niin, herra tehtailija… minä toivon, ettei Teistä tunnu siltä, että olen esittänyt asian epähienosti… Minustahan…" Mutta ukko Pharo keskeytti: "Kullakin tapansa… pyydän, kuten sanottu, kiittää teitä tiedosta — hyvästi!" Ja ukko Pharo meni matkaansa, kopeasti kuin kuningas.

"Mutta pankinkasööri Morten Mortensen aprikoi kaiken sen päivää. Ehkäpä hän itsekin oli aavistanut… hän on oikeastaan oikea talonpoikais-kettu… ja hänellä oli ollut oikeastaan aikomus heittää jutulla nuuskaa ukko Pharon silmiin… tarkoitus tuolla ilmoittamis-tavallaan siis… Ja ehkäpä hän nyt muisti, että ukko Pharo oli sanonut Bässeseniä vanhaksi, viisaaksi rotaksi… rotathan ne aina ensiksi huomaavat, milloin laiva alkaa upota.