"Ja sitten sattui, hupaista kyllä, pari viikkoa sen jälkeen, että herra Mortensen oli illalla menossa kotiin, ja näki erään jehun köpittävän samaa katua… se oli konttoristi Bässesen, tosiaan. 'Kas tekös se olette, herra Bässesen, asutteko te täälläpäin?' Kyllä, siellä hän asui. 'Minä tunnustan muuten Teille, Bässesen, että minä silloin samana päivänä kerroin herra Pharolle, miten varomattomasti Te juttelitte siellä pankissa.' Oh, sen kyllä Bässesen tiesi. 'Teidät kai eroitettaneen… vai liekö eroitettu?' Mutta silloin kutisi vanhan veitikan sisuksissa. 'Oh, eipäs', hän vastasi, 'minua ei ole eroitettu, tiedän minä! En ihan erossa vielä, enpä! Hyvästi, herra kasööri, minun täytyy mennä tänne.' No, mitä nyt Morten Mortensen olikaan ajatellut, sen arvaa. Mutta hän teki sen tavattoman teon, että kirjoitti 'Halvor Pharo & Kumppanille', että pankki halusi nähdä liikkeen kirjat ennenkuin suostui laina-anomukseen. No, sellainen on lievimmin sanoen ankara toimenpide. Ja voit arvata, että ukko Pharo vastasi. Hän vaati, että pankin oli julkisesti pyydettävä hänen liikkeeltään anteeksi. Muuten hän piti välejänsä pankin kanssa rikottuina ja oli pakoitettu lakkauttamaan liikeyhteyden.

"Siitäkös pankissa tyrmistyttiin. Morten Mortensen oli mennyt toimimaan omin nokkinsa! Hän kyllä oli pirun pystyvä mies, samainen Morten Mortensen, mutta nyt hän oli pöllö! Johtokunta vimmastui ja vaati, että Morten Mortensenin on joko pyydettävä anteeksi tahi otettava ero! Johtokunta vaati sitäpaitsi selviä perusteita Mortensenilta: miksi hän meni solvaamaan Pharo & Kumpp. liikettä.

"Mutta Mortensen oli itsepintainen. Tiesi, mitä tiesi, sanoi hän, mutta ei voinut tosiaan selvitellä eikä perustella. Eikä ruvennut pyytämään anteeksi. Joten hän päätti erota. Ja erosi. Suu varovasti supussa. Ei puhunut mitään…

"Ja nyt Halvor Pharo & Kumpp. — nurinniskoin… Ja pankin tappiot ovat suuret! Sillä juuri sitä Pharo lypsi viime aikoina ahkerasti. Sehän oli pyytänyt häneltä anteeksi, hm, nythän se ei voinut hänelle sanoa muuta kuin: 'Olkaa hyvä!'… No, kyllä hän kiskoo muitakin muassaan."

"Sehän oli kamalaa", sanoi Gunvor kuin itselleen. "Ja Tora! Tora parka!"

"Niin kyllä… ei tule aivan helpot päivät hänelle nyt… Ja
sellainen roikka Michaelin laskelmiin. Sellainen roikka yli kaiken!
Hänhän luuli saavansa tuossa miljoonan verran… ehkä enemmänkin…
Ja nyt…"

"Hän saa ruveta tekemään työtä", sanoi Gunvor, "ihan tosissaan tekemään… Näin ei hän menesty…"

"Tekemään työtä? hän?" Einar kohotti hymyillen kulmiansa. "Mitä työtä hän rupeisi tekemään? Oh, ei hän ole mikään työmies… Hänkin on omalla tavallansa aika liuvari. Hän on suuri charmööri, rakastettava niille, joita kohtaan näkee kannattavan olla rakastettava… muuten ylpeä ja kylmä kuin pentele. Hän on jonkunlainen elämän keinottelija, koettaa voittaa suurta arpaa, saada siltä peijatuksi mitä haluaa… Mutta heittääppä mukavuuttaan toisen vuoksi, vaikka tavallansa pitäisikin tuosta toisesta — ei, siihen hän ei näppiään pistä, se on varma. Lyhyesti: loisto-liuvari… haluaa ennen muuta loistoa, pitää sentähden rahoista, seurasta, herroista ja naisista… Elää siinä vaahdossa, joka helmeilee suurkaupungin elämän pinnalla… siinä on Michael Holm."

Gunvor vastasi kärsimättömästi:

"Niinhän se ehkä lienee. Mutta nythän hänen täytyy tehdä työtä,
Einar!"