Einar nykäytti hartioitaan.
"Täytyy tehdä? Oh, minä melkein luulen, ettei hän arvele sen maksavan vaivaa. Ajatteles nyt, että vaikka minä istun virastossani ja aherran. Minulla on suunnitelmani. Minä tahdon edistyä. Mutta Michael Holmin kunnianhimo ei ole sellaista. Hän tahtoo, kuten sanottu, elämästä nauttia, sellaisenaan… säästäen mikäli mahdollista ponnistustansa… Ei, ei, ei, tosiaan ei voi tulla mitään hänen ja Toran väleistä nyt. Se loppuu nyt varmaan."
Gunvor huusi: "Mutta Einar, et kai sinä tarkoita, että hän nyt jättää
Toran?"
Einar Henning katsoi rauhallisesti Gunvoriin ja nyökkäsi:
"Tarkoitan, Gunvor kulta. Sitä en ole hetkeäkään epäillyt."
"Oh, mutta et saa sanoa niin, Einar!… Et ainakaan sillä tavalla. Kuten se olisi aivan luonnollista. Sillä eihän se voi olla mahdollista."
"Voi, rakkaani!" Einar puristi hänen käsivarttansa ja pani kätensä hänen käteensä. "Jos sinä olisit ollut rikas ja olisit tullut köyhäksi — minä en koskaan jättäisi sinua sen tähden. Mutta ajatteles Michaelia! Kuvittele häntä uutterana, pyrkivänä työntekijänä, velvollisuus toisensa niskassa! Ei, hän ei ole koskaan aikeitaan salannut. Sen kai Torakin lie ymmärtänyt."
"Hän ei ole sitä ymmärtänyt koskaan, eikä luonnollisesti koskaan ymmärrä, Einar! Minä toivon, ettei uskosi toteudu… Ei nyt enää puhuta tästä, kuules. Saatatko minut kotiin. Minä olen niin väsynyt tuon Toran asian tähden."
Einar Henning saattoi Gunvorin kotiin, he koettivat puhella kuten tavallisesti, mutta mikä lie tullut väliin…
Einar tuli kuin muulloinkin sisään, ja kietoi yhtäkkiä kätensä hänen päänsä ympärille, niin että hän piteli koko hänen uhkeaa tukkaansa käsissään, ja suuteli häntä kauan ja kuumasti. Ja Gunvor vastasi hänen suudelmiinsa, unhoittaen hetkiseksi kaiken.