Vai niin, vai ei hän ollut? Eikö hän ehkä ollut ihan terve, mitä? — — Niin, antakoon hän anteeksi, mutta he eivät, totta tosiaan, voineet ottaa kalosseja jalkoihinsa siitä syystä, että ämmä oli juonikas… Nythän selkeni. Pilvet erkanivat toisistaan kuin untuvat. Tuo sade häjyläinen vaan oli ollut ylhäällä niitä samentamassa.
Mutta kun aurinko puolipäiväsin tuli esille, tuijotti se vain ja paistoi. Lämpöä se ei antanut. Ja kaukana alhaalla merenkalvolla oli luoto väjyksissä, se vipatti vipattamistaan — ylös vai alas, sitä ei kukaan voinut niin varmaan sanoa.
Muutamia miehiä, jotka varhain polttivat tupakkaa Örnin telakassa, koska heidän oli kielletty kaduilla polttamasta, istui tänä iltapuolena muutaman halkopinon takana ympyrässä. Siinä noin istuessaan tähystelivät höyrylaivaa, joka hinasi kuunaria kaukana ulapalla ja tuumivat, kummallahan oli parempi elinkeino, kuunarinko kapteenilla vai höyrylaivan perämiehellä. Mutta istuessaan ja tähystellessään ulapalle välähtää heidän silmiinsä jotakin tuolta ihan molempain alusten takana olevalta luodolta. Tätä he eivät oikein voineet ymmärtää ja luulivat ensin, että se tuli majakasta. Mutta sitte välähtää uudelleen ja vieläpä niin kovasti, ettei moista milloinkaan voinut majakasta tulla.
Miehet eivät pitäneet tästä välkkeestä silmiinsä. He siirtyivät halkoläjän taakse ja sitte taas toiseen paikkaan — — —
Myöhemmin päivällä, kun alkoi pimetä, ottivat nuoret naiset Petra ja Hansine Gyldenlakken muutamia heleitä pyhäpukineita yllensä, läksivät ulos, kävelivät ja kiekailivat, että he miesväen mielestä näyttäisivät reippailta. Mahdollista kyllä on, että he myös vilkaisivat ylöspäin ja käyttivät silmiäänkin. Petralla ne olivat ruskeat ja Hansinella siniset. Ja sitte he nauroivat niin, että he kumartuivat sekä eteen- että taaksepäin.
Tätä ei kestänyt kauvaa, sillä kaksi merimiestä seurasi heitä. Miehet olivat ensin alussa vähin hämillään ja joka kerta, kun he joutuivat ihan tyttöjen kintereille nyhkäisivät he toisiansa ja kiraisivat vieraalla kielellään. Mutta kun sitte Hansine Gyldenlakken kääntyi, katsoi heitä molemmilla sinisillä silmillänsä ja nauroi niin asettui heti kakki mitä parhaampaan järjestykseen, ja he astuivat yhdessä kaksitellen, "jotteivät liikennettä estäisi."
Ensiksi astuttiin alas laiturille. Täällä osti Kristian leipurilta leivoksia, ison pussin täytenään. Sitte käytiin pitkin tietä, jolloin miehet saivat pitää heitä vyötäröistä, miten paljon vaan tahtoivat. Ja tuolla edempänä, missä he löysivät istuinpaikan, saivat he ottaa heidät kiinnikin ja suudella heitä, jolloin taas Petra ja Hansine kietoivat pehmeät käsivartensa heidän kaulansa ympäri.
Sinä iltana oli niin lämmin. Maasta nousi kuin höyryä, ja tuntui ihan siltä kuin olisi ollut Juhannus. Noilla kahdella ei ollut vähääkään sitä vastaan, että miehet suutelivat heitä.
Mutta istuessaan siinä ja kuiskaellessaan toisilleen asioita, joita ei kukaan toinen saanut kuulla, säpsähtävät he yhtäkkiä, sillä kova valo välähti tuolta ulapalta — tuolta meren mustasta pilvestä.
"Voi Jumala, tuolla salamoitsi," sanoivat nuoret naiset ja tahtoivat riipaista itsensä irti, sillä nyt he pelkäsivät.