Jakob katsahti merelle, sinnepäin, mihin köyhä ukko viittasi, ja nyt näki hän punaisen luodon, jonka hän luuli samaksi, minkä hän ennen oli nähnyt.
Mutta kun hän souti takasin, tapahtui jotakin kummallista: kun hän tuli lähemmäs punaista valoa, hävisi se ikäänkuin hänen edestään, ja lopuksi näki hän vaan punaisen pilven, joka uiskenteli siinä iltahohteen jälkeen.
Egyptin maalla tuli ensin seitsemän lihavaa vuotta ja sen jälkeen seitsemän nälkävuotta, jolloin kaikki kuihtui. Ja nämä nälkävuodet nielasivat nuo lihavat, mutta eivät kuitenkaan käyneet sitä lihavammiksi. Niin seisoo lasten oppikirjoissa, ja siinä on kylläkin perää, sillä usein tapahtuu nykyäänkin samalla tapaa. Jaakobin kävi ihan samoin. Hän eli monta vuotta vapaana elatuksen murheesta; mutta sitte alkoi nuo laihat vuodet tulla, ja ne olivat kovia rakeineen ja kylmineen. Ohra ei ennättänyt muuta kuin puolikypsäksi, ja perunanvarret paleltuivat, niin että riippuivat märkänä nahkana, kun aurinko paistoi. Ainoana keinona oli turvautua säästöihin ja niin meni talari toisensa jälkeen, kunnes pohjalla oli vain muutamia markankappaleita jäljellä. Mutta ruokaa tarvittiin sittekin, ja niin meni, että kaikki oli myytävä, mitä myydä voitiin.
Aivan niin; muutamana kauniina iltapuolena nouti Jakob lehmän tuolta, missä se seisoi syömässä voikukkia ja tähkiöitä. Sivert seurasi koko ajan jäljessä ja itki, sillä Mustikki oli hänelle yhtä rakas kuin sisar.
Mutta kun porsaan pari viikkoa sen jälkeen täytyi lähteä matkaan, itki vaimo, — sillä sen porsaan veroista ei ollut niinkään helposti löydettävissä. Se lihoi ja kävi ympyriäiseksi, vaikkei se saanut ruoakseen muuta kuin hituja ja kalanperkeitä.
Jakob otti rahat, mitkä hän sai maakauppiaalta, ja sitoi ne lujasti povilakkariinsa. Sitte hän sanoi: "Miten on? — onko se samalla teurastettava?"
"Ei, ei nyt vielä."
Jakobia hieman lohdutti nämä kauppiaan sanat. Tosin hänellä ei ollut mitään toivoa saada porsasta takasin, mutta sittekin oli lohduttavaista kuulla, ettei sitä hetipaikalla aijottu pistää.
Ja Sjursen souti jälleen takaisin. Mutta joka aironvetämältä, minkä hän kiskaisi, kävi matka ikäänkuin yhä hitaammaksi, sillä eihän tuolla kotonakaan ollut kovin hauskaa.
Kun asuu noin omin neuvoinsa kuin Jakob ja hänen lähimpänsä, niin on otettava huomioon tuollainen porsaskin. Se oli tosin luonnostaan hieman sikamainen, mutta senhän se oli perinyt isältään ja emältään, joten sitä ei siitä käynyt parjaaminen. Ja kun se puolen päivän aikaan juoksi hetken matkan päähän, niin teki se sen siitä syystä, että saisi henkiä ja liikkua — tai oli sen vaikea seisoa paikallaan, tuijottaa, räpyttää, heiluttaa käyrää saparoansa, ikäänkuin ihan kaikkeen tylsistyneenä.