Eikä kenenkään pitänyt luullakkaan, että moiselta porsaalta puuttui älyä tai ymmärrystä. Voi voi, se ymmärsi liiankin hyvin! Miten se huusikaan ja kirkui, kun se pantiin säkkiin! Eikö se ollut ihan niinkuin eläin parka olisi sanonut, ettei se vielä tahtonut joutua teurastettavaksi? — — —
Seuraavana päivänä, heidän aamiaista syödessään, kysyy Sivert: "Onko sinulla antaa minulle koukkua, isä?"
"Mitäs sillä tahdot?"
"Minä aijon pyydystää sillä kaloja Pitkältäluodolta".
"Luuletko saavasi mitäkään?"
"Luulenpa niinkin! Minä näin niitä siellä joukon eilen iltapuolella."
Jakob seisoi hetken ääneti — ikäänkuin hän olisi jotakin ajatellut.
"Voisihan ehkä koettaa nuotalla," sanoi hän sitte, kun oli loppuun miettinyt.
Sivert tuli iloiseksi, kun isä vaan puhui kalastuksesta. Hän oli aina valmis veneeseen, ja kerran peräsimeen päästyään suuntasi hän aina ulapalle, kenenkään edes huomaamatta. Nyt juoksi hän kiireimmin kautta etehiseen, missä hän tiesi nuotan olevan. Sjursen tuli jäljessä, kovin hitaasti. Kyllä hänkin oikeastaan olisi nyt mielellään juossut, sillä hän oli hyvinkin malttamaton tässä suhteessa; mutta hän ei kehdannut sitä näyttää.
Heidän piti pitämän auki sekä ovet että ikkunat, saadakseen nuotan koolle kunnollisella tavalla, ja sen saatuaan, läksivät he veneelle, missä he sitte seisoivat kumarruksissa ja hääräsivät parhaansa mukaan puoleenpäivään saakka.