Mereltä vastattiin:
Jos parkitset minun verkkoni, parkitset minun verkkoni,
Ei sinua ole murheet eikä haikeudet kohtaava!
Seuraavana päivänä, kun Sivert leikki vanhan kalamajan luona, mikä Simon Barkenilta oli jäänyt jälkeen, näki hän miehen soutaen tulevan rantaa kohden kummallisen laakapohjaisessa veneessä, mikä vähin muistutti upoksissa olevaa alusta. Mies oli laiha, hivukset pitkät, vaaleat ja silmät pyöreät, ja Sivert oikein säikähti, kun hän näki sen läheltä. Mutta mies astui hiljaa esiin ja nyökkäsi hänelle, joten Sivert ei voinut muuta kuin jäädä paikalleen seisomaan.
Eikös Jakob Sjursen asu täällä?
Asuu.
Onko hän täällä?
Ei, hän on ylhäällä.
Tahtooko Sivert käydä häntä noutamaan tänne?
Kyllä, Sivert läksi ylös ja tapasi isän paraillaan kokoomassa vanhoja parkiksia halkovajasta. Hän kertoi vieraasta miehestä, ja ihmeekseen näki hän isän laskevan kädestään, mitä hänellä siinä oli, ja kysyvän, oliko hän varma siitä, mitä hän puhui.
Oli, Sivert oli ihan varma.