Silloin ei Sjursen enää ollut pahoillaan; mutta hän ymmärsi jo yhtä ja toista, mitä hän ei ennen ollut ymmärtänyt. —
Luonnollistahan on, että siellä tuli tätä seuraavina päivinä paljo tekemistä. Kaikkein ensiksi lähetti Jakob sanan maakauppiaalle — nyt oli hänen vuoronsa komentaa — ja käski hänen tulla lahden yli ja ottaa mukaansa porsaan sekä Mustikin. Hän tulikin tuoden mukanaan nämä molemmat ja antoi ne sekä suuren läjän rahoja toisesta puolesta kaloja. Toisen puolen myi Jakob kylässä, ja niin täytti hän koko kistunpohjan paksuilla, kirkkailla talareilla.
* * * * *
Vilu viljan kasvattaa.
Tämä toteutui tälläkin kertaa. Sillä loppukesästä lämpeni ilma, ja viljat ottivat menestyäksensä, ikäänkuin maksusta. Näytti siltä, kuin kaikki hyvä olisi tullut taloon yhdellä kertaa. Milteipä pelottanut, ettei sitä kauvaa olisi kestävä.
Sitä ei nyt Sjursen ajatellut! Hän vaan teki työnsä ja iloitsi siitä, miten hyvin kaikki menestyi. Ja päivällislomalla, kun hän tuli maatöistä, oli hän niin iloisella tuulella, että ilvehti Sivertin kanssa, joka käveli hänen rinnallaan ja hikoili uuden uutukaisessa sinisessä puserossaan.
— Mutta muutamana iltana ollessaan laihoja katselemassa, nukahti kun nukahtikin Jakob uneen. Hän olikin hyvä unikeko, milloin hänellä vaan oli vähääkään syytä. Kun hän heräsi, oli keskiyö, ja hän makasi pitkän aikaa tähtiin tuijotellen, ennenkun hän tajusi, miten asiain laita nyt oikeastaan oli. Mutta kun hän sen tajusi, hymähti hän ääneen itseksensä, sillä oliko tuokaan nyt ihmisten tapoja maata aikansa noin ilman muuta. Mutta siinä maatessaan tuntee hän nenäänsä hyvän lämpimän maan, apilaruohon ja muitten reheväin kasvien hajun, ja yht'äkkiä tuntuu hänestä kaikki niin siunatun ihanalta.
Yhtäkkiä lähtee tähti lentoon ja vetää pitkän juomun perässään.
Sjursen tiesi vallan hyvin, että, kun tähti lentää, pitää ottaa lakki päästänsä ja toivottaa itsellensä jotakin, niin se käy toteen. Muullosti olisi hän pitänyt tuommoista ilveilynä, mutta tällä kertaa hän ikäänkuin muisti jotakin, ja hän nousi ylös ja otti lakin päästänsä. Mutta mitä hän toivoi, hän ei sanonut ääneen. —
* * * * *