24 p:nä Lokakuuta.
Muutamalla mäenrinteellä seisoo siellä-täällä muutamia laihautareisia lehmiä kalvamassa. Ja ne kalvavat tuntikaudet saamatta edes kourallista oikeata ruohoa sisäänsä. Mutta kalvamistaan ne kalvavat kärsivällisesti koko pitkän päivän. Eilen näin minä myöskin hevosen. Se oli kivunnut ylös niin pitkälle kuin se oli päässyt, ja seisoi nyt muutamalla törmällä; silmiini se näytti jonkinlaiselta varjokuvalta taivasta vastaan. Se näytti kovin suurelta ja jalat sillä oli pitkät kuin kamelilla. Yksinään se siinä noin seisoi ja huiskutteli ohutta häntäänsä.
* * * * *
Kaikki täällä on köyhää paitsi meri. En milloinkaan ole nähnyt sitä rikkaampana.
Muutamien satojen askeleitten päähän siitä, missä asun, tunkeutuu valtameri; mutta muutamia pitkiä kareja on sillä vastassaan. Sen vuoksi on täällä alituinen ääntenyhtymä sisäpuolella, mahtava kohina monista aalloista, jotka ajautuvat varsinaista saaristoa vastaan. Näillä aalloilla ei ole liikaa kiirettä. Ne tulla laskettelevat suurina, täyteläinä, milteipä unisina, pysähtyvät usein puolitiessä toisia odottaakseen; mutta sitte lähtevät ne taas yhtaikaa liikkeelle, toinen toisensa jälkeen, niin että pitkät karit ovat yhtenä ainoana valkeana kuohuna.
Ne ovat meren hevoset, merihevoset, jotka temmeltävät.
Taru merihevosesta on varmaankin kotoisin Listeristä. Ensimmäinen, joka kertoi minulle siitä oli ystäväni ruokinampuja, sama mies, joka lauloi minulle laulun "hra Pederistä". Hän oli kuullut muutaman Listeriläisen luotsin, Anders Stokken, siitä kertovan. Hänen kauttansa tutustuin Andersiin, ja tämä lauloi meille molemmille "merihevosesta, joka puhdashopeaisine harjoineen uiskentelee kultalaineilla". Se oli komea laulu, joka olisi ollut kirjoitettava muistiin!
Ja kerran sen jälkeen, kun Anders oli juonut paljon paloviinaa, sanoi hän, että me saisimme "viedä hänen päänsä, jollei hän itse ollut nähnyt merihevosta".
"Oli vielä iltaa, kun hän meni alas sinne, jota kutsutaan Greveniksi. Hän oli ollut poissa Anders Roslin luona, sillä siellä he olivat saaneet pienokaisen. Mutta nyt tulee uskoa, mitä hän sanoo, sillä se on totta eikä mitään joutavata. Juuri kun hän oli ottamassa askelen kiven yli, katsos, siinä näyttää jokin liikkuvan, ja sitte yhtäkkiä sylkäisee se minua aivan silmille, niin että olin käydä ihan sokeaksi. Ja sitte on ikäänkuin jokin kiitäisi sivuitseni ja suoraa päätä mereen, ja kun katson sinne, ulottuu se miltei Grevenistä Knorrfiskeniin, ja keskeltä on se niin paksu kuin neljä härkää — ja se oli epäilemättä merihevonen".
25 p:nä Lokakuuta.