"Minusta tuntui juuri kuin joku olisi istunut tässä ihan vieressäni."
"Miltä se näytti?"
"Se oli musta".
"Se ei liene kuitenkaan ollut mitään."
"Eipä suinkaan — uskoakseni".
Bolstad oli tuskin saanut sen sanotuksi, kun tuli tuulispää niin kova, etteivät moista milloinkaan olleet kohdanneetkaan Alus kallistui niin, että vesi loi kauvas vartaan ylitse, ja vaahto purskusi kuin tihkusade.
Kun se oli ohitse ja alus jälleen pystyssä, riisuivat he joka purjetilkan, mikä riisua voitiin.
Niin jatkettiin matkaa vielä hetki aikaa; mutta sitte muuttui ilma niin raivoisaksi, etteivät he voineet kuulla toisiansa, jos he tavallisesti puhuivat. Yhtäkkiä huutaa Andres hyvin kuuluvasti: "Laivuri! Minusta on, kuin kuulisin jonkin soivan tuolta vastaamme".
"Vaikka kuuntelen, en minä kuule mitään" sanoo Bolstad.
Hetken perästä sanoo Andres jälleen: "Nyt kuulen kellon vielä selvemmin".