Mutta kun hän tuli takaisin, oli hänellä aina mukanansa tumma ystävätär, ja nämä istuivat sitte juoden ja polttaen niin, että hajustettujen naispaperossien käry tunkeutui minun puolelleni avainreijän kautta.
"Mutta se on totta, Eva, annappas meille muutamia päärynöitä."
"Lieneekö niitä enään jäljellä. Minä koetan."
Hän soitti.
"Voi rakas Dina, tuokaa muutamia päärynöitä. Kolme tai neljä."
"Tuokaa neljä, Dina!" huusi tumma.
Neiti Eva oli joku aika sitte saanut lähetyksen päärynöitä, oikein suuria, hienoja päärynöitä isältään Bergenistä. "Joita hänen ei pitänyt käyttää ahmien niitä syödäkseen," kirjoitti isä, "vaan ainoastaan vilvoittaakseen itseään niillä, kun hän teki työtä otsansa hiessä." — Mutta nyt teki Eva työtä sangen vähän eikä hikoillut milloinkaan. Miten tuli hänen siis menetellä? Hän selvisi koko pälkähästä siten, että pisti kirjeen tuonne kauvas pesukaapin taakse, tuonne muitten ikävien kirjeitten joukkoon, missä varoitettiin: menemästä ulos: klo 7 jälkeen ja, ennen kaikkea, olemasta "uudenaikainen": juoda punssia ja polttaa paperossia yhdessä herrain kanssa kuutamon lumoavassa valossa j.n.e. Sitte avasi hän käärön ja söi päärynöitä jokainoa tunti päivässä. Mutta neiti Eva sai vatsataudin, päärynät olivat huvenneet, ja sitte vasta, kun niitä oli enää vain muutamia jäljellä, uskoi hän ne Dinan haltuun ja antoi tämän tuoda niitä hänelle muutaman kerrallaan, milloin päärynähalu hänessä oikein pahaksi paisui, —
Talvi meni, kevät tuli ja viimein myöskin kesä. Kaikki meni tasaista kulkuansa. Dina oli vielä meillä. Hän kestikin paremmin, kuin minä alussa olisin voinut uskoakkaan, ja oli kovasti iloissaan, että saisi käydä kotonaan, jahka hyyryläiset olisivat poissa ja talo tyhjänä.
Mutta sitte rupesi hän muutamana päivänä käymään alakuloiseksi ja näyttämään kelmeältä. Rouva Holmsen kysyi, oliko hänen ikävä. "No ei, eipä niin vaarallisesti". Niin meni muutamia päiviä, mutta hän kävi ennemmin huonommaksi kuin paremmaksi. "Tuntuiko hänestä täällä raskaalta?" "Ei, nyt oli hän siihen tottunut, ettei se liian raskasta ollut."
Mutta eräänä päivänä kokoushuoneessa istuessamme, tuli hän sisälle ja kysyi, saisiko hän heittäytyä vuoteelle, sillä hänen ei ollut oikein hyvä olla.