Ja rouva Holmsen oli itse tuonut hänelle vettä — koko ruuskallisen! Muuten hän ei voinut häntä oikein nähdä, sillä ikkunan eteen oli ripustettu vaatteita, niin että huoneessa oli melkein pimeä.
Hetkiajan kuluttua saimme me kuulla — Jumala tiesi mistä — epäselviä huhuja, että Dina sittekin oli kuollut tärähdyksestä, minkä hän kerran oli saanut sydänalustaansa silloin, kun hän oli portailla langennut ja loukannut itseänsä. Sitte huhuiltiin vielä sekavammin jonkinlaisista höyryistä, joita häneen muka oli kerääntynyt. Se mahtoi kaikissa tapauksissa olla tuskaista tautia! Hän lienee kärsinyt paljon, vaikkapa hän olisi valitellut vielä vähemmin kuin mitä oli tehnyt.
Ehkei hän ollut huomannut paljoa kovempaa sinä valoisana kesäyönäkään, jona hän kaikessa hiljaisuudessa erosi.
* * * * *
Ennenkun lopetan, tahdon vielä kertoa, mitä pappi sanoi kun rouva Holmsen kysyi, luuliko hän Dinan pääsevän autuaaksi, kun hän kuoli noin vallan heidän käsistään.
Pappi sanoi: "Enhän minä voi sanoa mitään varmasti, mutta kuolihan hän asemassansa, ja se on kaunista."
Minun johtui ehdottomasti muistiini päärynä, minkä hän joka ilta toi neiti Evalle.
Missä ruoho kuihtui.
I.
Vanha tie soisella tasangolla painui painumistaan hitaasti, mutta varmasti. Soraa ja hietaa oli lisättävä, ja siten kävi tie kalliiksi. Sitte keksittiin heittää vanha tie silleen ja rakentaa uusi etempänä ylhäällä, missä perustus oli kovempaa. Nyt painui vanha tie siinä paikoillaan yhä taukoamatta, Syyssateet ja talviset räntäilmat tasoittivat sen olemattomiin, jo kymmenen vuoden kuluttua ei siitä ollut enää mitään jäljellä.