* * * * *
Eikö ole ihmeellistä, miten pieni asia panee ihmiset pyörälle, kun he asuvat näin yksinänsä. Pelkkä kymmenäyrinen raossa sen tekee.
Pari taloa täältä asuu muudan nuorukainen, jolla on kiihko kulkea ympäri ja kaivaa kaikissa raoissa, löytääkseen rahoja!
Useita vuosia sitte käväisi täällä eräs vieras mies. Hän antoi nuorukaiselle kymmenen äyriä. Tätä rahaa hän ei kädestään laskenut. Hän otti sen mukaansa vuoteelleen ja leikki sen kanssa pitkin päivää, lattialla pitkänään näperrellessään. Mutta näin tehdessään sattui hänelle kerran niin onnettomasti, että hän hukkasi kymmenäyrisen rakoon, joka ehkä ulottui kellariin saakka. Nuorukainen ei kuitenkaan sitä silleen heittänyt. Tämä kymmenäyrinen oli ainoa, mitä hän omisti, siis kokonainen rikkaus hänelle. Hän oli pitkänään koko päivän, itki ja tirkisti rakoon, saadakseen sen nähtäviinsä. Vaan hän ei saanutkaan. Sitte otti hän veitsen ja kaivoi rakoa, vaan ei saanut sittekään kymmenäyristä esille. Mutta hän oli kerran saanut päähänsä, että hänen piti saada se; olihan se tuolla alhaalla, eihän se mitenkään ollut kauvas joutunut. Ja niin kaivoi hän kaivamistaan veitsellä, eikä löytänyt sitä milloinkaan.
Mutta siitä ajasta alkaen vetivät kaikki raot häntä puoleensa, mustat raot, joiden pohjaa ei kukaan milloinkaan nähnyt. Sen puolesta sinne kyllä olisi saattanut vierähtää vallan hyvin kokonainen kruunukin. Ja tuskin meni päivääkään, ettei hän pistänyt veistä johonkin rakoon ja penkonut sitä, siinä suloisessa toivossa, että saisi nähdä jotakin ympyriäistä, valkoista kimaltelevan esiin.
* * * * *
Monen mieli täällä tavoittelee etupäässä sitä, mikä on salattua. Sitä, mitä voidaan toivoa, mitä voidaan penkoa ilman tuloksia. Pohjaton pimeys miellyttää heitä.
Eipä ihmettäkään, kun vuodet toisensa jälkeen istutaan tutkimassa raamattua ja sen salaisuuksia. Pelkkää Pyhänhengen leipää! Mitä murheita eikö se voi tuottaa? Sitä kun ei kenkään tunne eikä sen vuoksi ehkä voi sanoa olevansa siitä varma.
Heti heidän aikaisimmasta lapsuudestaan syntyy arvatenkin juuri kaikesta tästä jotakin synkkää, joka kasaantuu heidän päänsä päälle niinkuin pilvi, missä on räjähdysaineita, pilvi, jommoisen tieltä mielellään pakenee, jonka puoleen tuskin uskaltaa silmänsä nostaa, koska se alkuaan on luotu hävityksiä tekemään. Ja sen takana, ylinnä siellä korkealla istuu ankara Jehova ja odottaa soveliasta silmänräpäystä.
Kun yö on parhaallaan, ja kaikki nauttivat lepoa ja rauhaa, silloin virittää hän kipinän ja pilvi räjähtää. Tulta sataa alas ja liekkejä ja paljo hävitystä, ja viimeinen päivä on käsissä.