Minä kerrassaan syöksyin hänen päällensä.
"No sano edes, mitä on tapahtunut? — sano se suoraan — — ja, Juanna raukka — — missä hän on?"
"Voi, te pidätitte hänet liian kauvan viime kerralla — he kaipasivat häntä — itse paholainen oli liikkeellä — he pitivät tutkintoa hänen kanssansa — sitte löysivät he vielä teidän kirjeenne — mutta sittekkään hän ei tahtonut tehdä katumusta — hän on tosin syntinen — vaan katua hän ei tahtonut. Eikä sitä voi ihmetelläkkään, ennen hän kyllä oli tehnyt katumuksen, vaikka hänen sitte olisi pitänytkin elää koko ikänsä huoneessa, joka on niin pimeä, ettei teillä siitä voi olla käsitystäkään, ja vielä sitte niin kovin pieni! — ainoastaan pari kyynärää — ja istua siellä sitte vuosikausia ainoastaan paita yllään — se on hirveätä, teidän ylhäisyytenne — Kahdesti on tapahtunut, että he siellä sisässä ovat punoneet paidastaan nuoran ja hirttäneet itsensä. Ja tiedättekös, mitä hän teki… hänpä vielä suorastaan kerskuikin synnistänsä… hymyillen hän kertoi heille, että hän oli tavannut teidät kolmena edellisenä yönä — oletteko mokomata kuulleet? Ja hän sanoi välittävänsä viisi heidän puheistansa… ja kun noviisi uhkasi lyödä häntä ruoskalla, niin tuli hän hulluksi, hyvä ystävä, hän kerrassaan kävi hurjaksi… hän sanoi noviisille, että koettakoonpa, niin oli hän heti hänet kietova yhdellä ainoalla sanalla: hän oli toimittava, että noviisi hetipaikalla oli potkaistava ulos… No, Herra Jumala, minä tiedän mitä hän tarkoitti… Noviisi oli näet kerran käyttäytynyt päinvastoin kun olisi pitänyt… ja nuo kaksi eivät ole milloinkaan olleet oikeita ystäviä; mutta puhua sittekkään tuolla tapaa. — Minä en tiedä, miten tämä on päättyvä… en tottatosiaan. Minä lähden nyt veljeni luokse… hän on toimeentuleva mies… hän voi kyllä hankkia minulle työtä. Minä en uskalla olla täällä kauvempaa… Teidän sitä vastoin ei ole niin vaarallista. Saattepa nähdä, että hänet kyllä vielä kerran tapaatte, mutta paetkaa sitte samalla! Hänen ei käy enää oleminen tuolla, sittekun hän kerta on päässyt maallisen makuun"…
Mahdotonta oli saada tarkempia tietoja, — tarkemmin ei hän itsekkään tiennyt, sanoi hän. Tämän kertomansa oli hän kuullut eräältä vanhemmalta nunnalta. —
Seuraavana päivänä tuli höyryvene. Minä annoin sen palata takaisin. Minä en mitenkään voinut lähteä tieheni, huolimatta vaarasta, mihin ehkä jouduin sinne jäädessäni.
Mutta sitte johtui mieleeni koettaa saada hänet pois luostarista oikeudenkäynnin avulla — Juanna raukka! hän luotti varmaankin minuun — muuten hän ei varmaankaan olisi käyttäytynyt noin ylpeästi kuin hän käyttäytyi.
* * * * *
Kuvitelkaa itsellenne kuutamo-ilta, jolloin seutu on kuin kirja, mikä on puoleksi auki ja puoleksi kiinni. Jolloin kaikki esineet hypähtävät esiin ja peräytyvät takaisin samassa silmänräpäyksessä. — Minä olin juuri käväissyt tuossa pienessä rakennuksessa ja astuin nyt edelleen pitkin pajuaitaa — tai mitä se lienee ollut. Muistaakseni nojauduin sitä vasten sillä kohtaa, missä äyräs merta vastaan oli jyrkkä. — Ja yhtäkkiä minä näen miehen tulevan pitkin rantaa, kantaen jotakin hartioillansa. Luulin näkeväni sen naisolennoksi. Mutta minä en ollut varma siitä, vallankaan koska en erottanut etäisintäkään ihmisääntä; en huutoa, en valitusta. Mies astui veneeseen, joka siinä oli aivan lähellä, laski kantamuksensa veneen perään ja souti ulapalle. Minä en tätä lainkaan ymmärtänyt — mitä kaikessa maailmassa?
— Jäin paikalleni tähystämään venettä. Noin viidenkymmenen sylen päässä rannasta vedettiin airot sisään ja mies nousi pystyyn. — Ja nyt tapahtui jotakin, jota minun on aivan mahdoton kertoa; minä en näet nähnyt sitä samalla tavalla kuin tässä istun ja näen teidät edessäni, ei, minä näin sen hirveänä virvakuvana. —
Ensiksikin tietäkää, että samalla, kun mies nousi seisoalle, kuului korviini naishuutoa, ensin tukehtuneena, mutta sittemmin kovempana ja läpitunkevana. Ja minä kuuntelin, sillä äänen luulin tuntevani. Mutta samalla oli mies paikalla, ja heti tukehtuivat huudot, ja näytti silta kuin kaksi olisi ollut ottelemassa siellä veneen perässä; minä näin sen kuin himmeänä varjokuvana valoisata taustaa vastassa — toinen taisteli päästäksensä ylös.