Bobin katkeruus oli rajaton. Sydäntäni kouristi kuullessani hänen puheensa. Hän hoiperteli konttorin läpi Beulah Sandsin huoneeseen. Minä seurasin häntä. Tyttö istui pulpettinsa ääressä ja katsahtaessaan ylös levisivät hänen silmänsä kummastuksesta, Bob katkerine, jäykkine kasvoineen, suurissa ruskeissa silmissä uhkamielinen, synkän epätoivoinen ilme, tukka pörrössä, vaatteet epäjärjestyksessä! Tyttö tuijotti häneen kivettyneenä ikäänkuin olisi aaveen nähnyt.
"Niin, katsokaa minua, Beulah Sands", sanoi Bob, "katsokaa oikein tarkkaan, sillä ette enään ikinä saa nähdä toista tällaista mieletöntä kuin minä, mieletöntä, joka luuli pystyvänsä kilpailemaan miesten kanssa, joilla on järkeä, jotka perin pohjin taitavat pelin dollareilla, sellaisen, jota meidän kristillisellä aikakaudellamme pelataan. Antakaa minun kutsua teitä Beulahiksi. Teidän edestänne olen sen kaiken tehnyt, jonka koetin tehdä, se on ainoa lohdutukseni, ainoa valonsäteeni tässä pohjattomassa kurjuudessa. Beulah, Beulah, me olemme hukassa, te, isänne ja minä, hukassa, ja minä, mieletön olen kaikkeen siihen syypää."
Tyttö nousi kirjoituspöytänsä äärestä hiljaisen, tyynen arvokkaana, jollaisena olimme häntä näitten kolmen kuukauden aikana ihailleet, ja seisahtui Bobin eteen. Minua hän ei näyttänyt huomaavankaan; hän näki ainoastaan sen miehen, joka aamulla oli lähtenyt elävän toivon perikuvana, ja joka nyt seisoi hänen edessään mustan murheen ja epätoivon murtamana, ja varmaankin ajatteli hän: "Kaikki tapahtui minun tähteni." Äkkiä tarttui hän Bobin rikkirevityn takin käänteisiin. Hänen täytyi kurottautua tätä tehdessään — tuon pienen, viehättävän virginialaisnaisen. Suurilla rauhallisilla silmillään katsoi hän Bobia suoraan silmiin sanoen: "Bob."
Enempää hän ei sanonut, mutta tämä sana näkyi muuttaneen koko huoneen ilmakehän. Bobin kasvoilta katosi epätoivoinen ilme, ja hänen surunsa säilytyspaikan portit näkyivät tuon sanan vaikutuksesta avautuneen, sillä äkkiä täyttyivät hänen silmänsä kuumilla, kimaltelevilla kyyneleillä. Nyyhkytykset vapisuttivat hänen leveätä rintaansa. Taas kuului — kirkkaasti, tyynesti ja hellästi yksinkertainen "Bob." Silloin Bob kadotti loputkin itsensähillitsemiskyvystään. Tukahutetusti huudahtaen sieppasi hän tytön syliinsä ja painoi hänet rintaansa vasten. Minä tunsin olevani liikaa täällä ja aijoin poistua. Mutta tuossa tuokiossa oli Beulah taas ennallaan ja sanoi minulle: "Mr Randolph, pyydän teitä unohtamaan, mitä äsken näitte. Kun ensin sain nähdä, kuinka äärettömän onneton mr Brownley oli, ajattelin vaan sitä, mitä hän on tehnyt minun hyväkseni, mitä hän on koettanut tehdä isäni hyväksi ja, mitä tämä kaikki hänelle on tullut maksamaan. Niistä sanoista päättäen, jotka lähtiessänne lausuitte ja, kun en saanut kuulla mitään teistä kummastakaan, rupesin pelkäämään pahinta enkä uskaltanut katsoa sähkösanomanauhaa. Minä yksinkertaisesti odotin, toivoin ja — rukoilin. Niin, minä rukoilin aivan niinkuin äitini on opettanut minua rukoilemaan, kun tarvitsen apua enkä itse voi tehdä mitään. Ja minusta tuntui siltä kuin ei Jumala voisi sallia kahden niin jalon miehen aikeitten raukeavan tyhjiin. Juuri keskellä rauhallista odotustani, jota jo aloin pitää hyvänä enteenä, tulitte te. Älkää tuomitko minua sentähden, että unohdin itseni! Mr Brownley", äänensä oli nyt levollinen ja hillitty, "sanokaa minulle, mitä olette tehneet. Kuinka on meidän asioittemme laita nyt?" "Se on pian sanottu", vastasi Bob, "Camemeyer ja 'Standard Oil' ovat kohdelleet minua taistelun kestäessä kuin olisin ollut äkäinen tikanpoika. He ovat muuttaneet minut aasiksi, jolla on muutamia marakatin ominaisuuksia, ja me olemme joutuneet häviölle, sitä paitsi olen tuottanut mr Randolphille kouraantuntuvan tappion. Luulen melkein että teidän eilisistä neljänsadantuhannen suuruisesta pääomastanne ja miljoonan neljänsadan tuhannen dollarin voitostanne ei enään ole muuta jäljellä kuin pääoma."
Tahdoin säästää Bobia kertomasta asiaa pikkuseikkoja myöten ja rupesin itse kuvailemaan tytölle tapausten kulkua. Hän kuunteli kovin tarkkaavaisena ja näytti sangen hyvin ymmärtävän "Järjestelmän" herrojen koko petollisuuden ja mitä se merkitsi meille ja hänelle itselleen. Mutta hän ei tehnyt mitään huomautuksia, eikä millään tavalla ilmaissut kärsivänsä. Heti kun olin lopettanut kertomukseni, kääntyi hän Bobin puoleen, joka oli seisonut tarkkaan katsellen häntä, ikäänkuin olisi toivonut tämän lempeän kauneuden vakuuttavan kaiken olevan vaan ilkeätä unta.
"Mr Brownley", sanoi hän, "tarkastelkaamme asiain tilaa, jotta saisimme tietää, mitä on tehtävä, ettei vahinko tulisi kovin suureksi. Te olette niin monta kertaa minun täällä oloni aikana sanonut, että Wall Street on lumottu maa, eikä kukaan siellä voi kahtakymmentäneljää tuntia ennen sanoa, mitä hänelle voi tapahtua. Olette sanonut sen niin monta kertaa, että uskon sen. Tiedämme tänä aamuna seisoneemme tarkoitustemme perillä, voittaneemme miljoonia kahdenkymmenen neljän tunnin ponnistusten kautta. Vielä on meillä kolme kuukautta aikaa, ja toiveemme ovat yhtä hyvät kuin toissapäivänäkin. Niin, vieläpä paremmatkin, sillä nyt tiedämme enemmän. Ensi kerralla otamme osakkeitten vähennyksen ja senaatin kaksimielisyyden myöskin huomioomme."
Me seisoimme molemmat äänettömänä tuijottaen ihaillen ja ihmetellen tuota merkillistä naista. Kuinka oli mahdollista, että nuori tyttö osoitti niin suurta rohkeutta ja pontevuutta? Vai oliko kenties naisen toivo, joka on lannistumaton, kun rakastettu olento on kysymyksessä, tehnyt Beulah Sandsin sokeaksi tapauksen oikean laidan suhteen? Katsellessani häntä en ensinkään epäillyt hänen täydellisesti käsittävän asemaamme ja kärsivän, itse asiassa, enemmän kuin kumpikaan meistä, vaikka hän levolliselta näyttäen koetti lievittää Bobin tuskaa. Bob otti muistikirjansa esiin, ja puolen tunnin kuluttua olivat numerot meillä selvillä. Koko tappio teki noin kolme miljoonaa dollaria. Beulah Sandsin 20,000 osaketta oli maksanut vähemmän kuin meidän, ja Bob laski hänen 400,000 dollarin suuruisen pääomansa olevan koskematta, joka hiukan sentään lohdutti meitä. Beulah oli seurannut tilintekoa asiantuntijan terävyydellä, ja Bobin ilmoittaessa lopputuloksen, joka osoitti hänellä olevan yhtäpaljon kuin yritykseen ryhtyessäänkin, otti hän paperin, johon summat olivat merkityt. "Minä suostuin ottamaan vastaan teidän apuanne, kun kaupat näyttivät käyvän meille edulliseen suuntaan, sillä minä pidin arvossa teidän hyvyyttänne ja tiesin teidän loukkaantuvan, jos olisin kieltäytynyt; mutta nyt kun kaikin menetämme, täytyy minunkin maksaa heittoni — minun täytyy." Hän sanoi tämän tavalla, joka ei sietänyt vastustelemista. "Meillä oli yhteensä 150,000 osaketta. Minulle olisi tullut voitto 20,000:sta. Koko tappiomme tekee 2,775,000, josta summasta minä otan osani minulle tulevassa suhteessa. Mr Brownley, pitäkää huolta, että minun tilistäni vedetään pois 370,000 dollaria. Minulla on siis 30,000 jäljellä. Jos asiamme on niin oikea kuin uskomme sen olevan, on Jumala hyvyydessään pitävä huolen siitä, että tämä summa riittää tarkoituksiimme."
Vaikka Bob ja minä olimme aivan epätoivoissamme hänen päätöksensä johdosta luopua kaikesta siitä, minkä Bob niin innokkaasti työskentelemällä oli koonnut, emme voineet olla tuntematta kunnioitusta hänen uskoansa ja hänen itsenäisyyttään kohtaan. Hienolla tavalla osoitti hän meille haluavansa saada olla yksin, ja lähtiessämme ojensi hän Bobille kätensä. "Mr. Brownley", sanoi hän, "minä pyydän sen tehtävän tähden, joka meillä on suoritettavana, katsomaan tätä onnettomuutta sen valoisalta puolelta, sillä yksi sellainen sillä on. Te tahdoitte minun ilmoittamaan isälleni meidän olevan lähellä päämääräämme. Mitä, jos olisin sen tehnyt! Te tulette kyllä näkemään, että Jumala on hyvä, vaikka hän kurittaakin meitä enemmän kuin voimme kestää!"
Bob pyysi minua tulemaan kanssaan konttoriinsa. "Jim", sanoi hän, "sinä näet mitä nainen voi, ja me kun olemme oppineet pitämään naisia heikompana sukupuolena. Kuule nyt, mitä sinun on tehtävä. Sinun täytyy antaa minun sitoutua maksamaan koko tappion paitsi sataatuhatta dollaria, jotka ovat merkityt minun tiliini ja jotka maksan vetämällä ne pois siitä. Minä en kärsi kuulla vastaväitteitä. Sopimukset olivat minun tekemiäni, sinä tulit vaan auttaaksesi minua, eikä minun olisi pitänyt koskaan houkutella sinua tähän asiaan osalliseksi. Jos minun asiani jäävät tälle kannalle, eivät sitoumukset merkitse enempää kuin tyhjät paperinpalat. Et siis vahingoita minua, vaikka otatkin ne. Jos sitävastoin tästä toipumaan pääsen, en ikinä pitäisi itseäni miehen arvoisena, ennenkuin olen korvannut kärsimäsi vahingon."
Ei maksanut vaivaa intellä vastaan hänen tällä tuulella ollessaan, ja siksi otinkin häneltä sitoumuksen 2,405,000 dollarin suuruisen summan suorituksesta. Pyysin häntä tulemaan mukanani kotiini päivälliselle; mutta hän selitti ei voivansa näyttäytyä vaimolleni, koska tällä tietysti oli hänen eilisiltainen intoilemisensa vielä tuoreessa muistissa. Seuraavana päivänä häntä ei näkynyt. Iltapuolella sain häneltä sähkösanoman, jossa hän ilmoitti olevansa matkalla Virginiaan, tarvitsevansa levätä ja palaavansa kotiin viikon päästä. Tulin pahalle tuulelle ja levottomaksi. Tarvitaan pari päivää ja vielä viikko lisäksi voidakseen täysin käsittää sen surkeuden suuruutta, jonka meidän tappiomme kaltaiset tapaukset synnyttävät. Olin sangen levoton Bobin tähden, kun hän oli poissa näkyvistäni tunnustelemassa maaperää saadakseen taas vakavan jalansijan itselleen. Menin Beulah Sandsin luo toivossa saada hänen kanssaan keskustella asiasta, mutta kun kerroin hänelle Bobin matkustaneen viikoksi pois ja olevani levoton, vastasi hän rauhallisella luottavalla tavallaan: "En luule tässä olevan mitään syytä levottomuuteen, mr. Randolph. Mr. Brownleyssä on siksi paljon miestä, etteivät dollariasiat vaikuta hänessä muuta kuin korkeintaan suuttumusta. Kun hän tulee takaisin, on lepo tehnyt hänelle kylläkin hyvää." Ja hän painoi pitkät silmäripsensä alas, tavalla, joka osoitti keskustelun loppuneen, jota tapaa kohtaan aina olimme tunteneet sangen suurta kunnioitusta.