Ymmärsin hänen nousseen seisomaan. Minäkin nousin aikoen sulkea oven. Mutta taas sain nähdä näyn sellaisen, että jäin kuin kiinninaulattuna seisomaan paikalleni. Bob oli tarttunut Beulahin olkapäihin, piteli häntä etäämmällä itsestään ja katseli hänen silmiinsä kauvan ja rukoillen. En koskaan ennen ole ihmiskasvoissa nähnyt tuota säteilevää iloa, jonka vanhat mestarit tauluissaan ovat kuvanneet Kristuksen eteen polvistuneitten ihmisten kasvoilla, ihmisten, jotka katseellaan tahtovat hänelle ilmaista sielunsa rakkauden ja kiitollisuuden. Seisoin kuin kivettynyt. Hitaasti ja kunnioittavasti, kuten jälkeen jäänyt mies koskettaa kuolleen vaimonsa rakastettua otsaa, kumartui Bob suutelemaan häntä. Yhä uudestaan painoi hän tytön rintaansa vasten suudellen hänen otsaansa, silmiään ja huuliaan. En tahtonut viipyä enään. Kiiruhdin käytävälle ja ikäänkuin vasta nyt olisivat huomanneet minun olevan lähellä, kääntyivät molemmat ja katsoivat minuun. Vihdoin hengähti Bob syvään ja puhkesi nauruun, joka ilmaisi onnea, mutta, jossa kuitenkin kyyneleet helähtelivät.
"Kas vaan, Jim, vanha kunnon Jim, mistä sinä tulet? Kuten kaikki muutkin urkkijat, olet ollut hiljaa kuin hiiri. Myönnä Jim, ettet ole kuullut itsestäsi puhuttavan pahaa etkä hyvää, sillä nyt vasta johtuu mieleeni, että olemme olleet kovin itsekkäitä, ja jättäneet sinut puuhailemaan tilikirjain ääreen."
Me nauroimme kaikin, ja Beulah Sands punastui kuin ruusu sanoessaan: "Mr Randolph, me emme nyt ole toimineet juuri paraan taitomme mukaan isäni asioissa."
Hetken kuluttua aloimme keskustella asiasta ja tulimme siihen päätökseen, että Beulah kirjoittaisi isälleen niin varovaisesti kuin suinkin, välttäisi kovin suoraa selitystä, mutta kuitenkin ilmoittaisi ei vielä päässeensä pitkällekään siinä asiassa, jota toimittamaan hän oli matkustanut pohjoiseen. Bob oli nyt aivan kuin toinen mies ja samaa voitiin sanoa Beulah Sandsista. Molemmat kertoivat nyt pelostaan ja toiveistaan sangen avomielisesti vastoin entistä tapaansa. Yhdessä kohdassa näytti Bob vaiteliaalta. Vihdoin kysyin häneltä suoraan: "Kuule Bob, onko sinulla jotain mielessäsi, josta voisi olla todellista apua miss Sandsille ja hänen isälleen?"
"En tiedä, mitä siihen vastaisin Jim. Voin vaan sanoa, että minulla on eräitä tuumia, uhkarohkeita kylläkin, mutta — niin, asia on se, että minä noudatan varmaa ajatussuuntaa."
Älysin, ettei hän tahtonut ilmaista minulle suunnitelmiaan. Me erosimme, ja Bob ajoi yhdessä miss Sandsin kanssa.
Parin päivän perästä lähetti hän tiedon haluavansa puhua meidän kanssamme, kun tulisimme konttoriin.
"Olen saanut sähkösanoman isältäni", sanoi hän, "se saattaa minut levottomaksi. Siinä on näin: 'Tärkeitä papereita lähetetty tämän päivän postissa. Vastaa heti kun olet saanut.'"
Sitten tuli kirje. Se osoitti tuomari Sandsin olevan kovin hermostunut ja tuskallisessa mielentilassa. Hän kirjoitti eläneensä alituisessa pelossa, sillä muutamat hänen ystävistään, joiden maatilat olivat uskotut hänen huostaansa, olivat saaneet nimettömiä kirjeitä, joissa kehoitettiin ottamaan selkoa siitä, kuinka tuomari hoiti hänelle uskottuja tehtäviään. Sitten oli Reinhart liittolaisineen koettanut pakoittaa häntä myymään kaikki Rannikkorata-osakkeensa, joita he tarvitsivat järjestääkseen uudestaan koko suunnitelman ja pannakseen toimeen tuumat, joita jo kauvan olivat hautoneet mielessään. He olivat alentaneet osakkeittensa hintaa tavattomasti. Tuomari Sands selitti, että sinä päivänä, jolloin hän olisi pakoitettu myymään rannikkorata-osakkeensa, täytyisi hänen ilmaista asiainsa tila, koska ilman laillisen oikeuden suostumusta ei myyminen voisi tulla kysymykseen. Kirjeen loppu kuului näin:
"Rakas tyttäreni, tiedän itse paremmin kuin kukaan muu, kuinka vähän toivoa on sinun yrityksistäsi. Mutta niin toivoton on tilani ollut viime aikoina, niin paljon minä luotan sinuun, rakas lapseni, ja me ihmiset olemme siten luodut, että lannistumaton toivo herää meissä joutuessamme suuriin vaikeuksiin — niin, minä olen toivonut ja toivon edelleenkin, että sinusta on tuleva perheemme pelastaja; että sinä, heikko lapsi, voit Jumalan avulla tulla siksi, joka pelastat tämän nimen, jonka tahrattomuus on meille molemmille elämätämme kalliimpi; että sinä voit karkoittaa nälän hirviön meidän oveltamme, josta näihin asti ainoastaan menestyksen ja onnen säteet ovat sisään tulvineet; sillä sinusta, rakas Beulah, on tuleva se joka pelastat vanhan isäsi astumasta häpeällä hautaan. Anna anteeksi rakas lapsi, että minä lasken sinun heikoille hartioillesi tämän taakan, että olen kyllin heikko ja turvaton antaakseni sinun yksinäsi huolehtia kaikista. Jos ei enään toivoa ole, käsken sinua, luettuasi tämän kirjeen heti sanomaan se minulle, sillä vaikka minä taloudellisesti ja sielun voimiinkin nähden olen aivan mennyttä miestä, on minun nimeni kuitenkin Sands, eikä kukaan heistä ole väistynyt velvollisuuden tieltä, kuinka tuskallinen ja raskas se sitten on ollutkin."