Mutta ne noitten 400 johtomiehistä, jotka enin vastustivat tällaista tuumaa, Frynikos, joka jo päällikkönä Samoksessa oli joutunut Alkibiadeen vihamieheksi, Aristarkos, joka jo vanhoistaan oli kansanvallan vastustaja, Peisandros, Antifoon ja joukko muita mahtavimmista miehistä olivat jo ennen, heti kun kansanvalta sai jalansijaa Samoksessa, toimittaneet keskuudestaan lähettiläitä Lakedaimoniin innokkaasti hieromaan sovintoa, ja olivat rakentaneet linnotuksen Eetiooneia nimiselle paikalle sitä innokkaammin, kun he, lähettiläittensä palattua Samoksesta, näkivät sekä kansan että niittenkin puoluelaisistaan, joihin he enin olivat luottaneet, muuttaneen mielipidettään. He lähettivät Spartaan Antifoonin, Frynikoksen ja kymmenen muuta kaikella kiireellä, koska olivat peloissaan sekä kotikaupunkinsa että Samoksen tapahtumien johdosta, käskien heitä solmimaan sopimuksen Lakedaimonilaisten kanssa millä siedettävillä ehdoilla tahansa. Sen ohessa valmistivat he yhä innokkaammin linnoitusta Eetiooneiassa. Teeramenees ja hänen puoluelaisensa lausuivat, että linnoituksen tarkoitus ei suinkaan ollut estää Samoksessa majailevia sotilaita, jos väkisten pyrkisivät Peiraieykseen, vaan voida päästää viholliset sinne, kun rakentajat haluaisivat. Eetiooneia on Peiraieyksesta ulkoneva niemeke, muodostava sataman suun. He yhdistivät tämän linnoituksen ennestään löytyvään muuriin siten, että vähäinen sotajoukko voisi pitää sataman suun hallussaan. Sillä sataman suussa loppuivat sekä vanha mannermaanpuolinen että uusi sisärantaa myöten kulkeva linnoitus samaan kahdesta löytyvästä tornista. He rakensivat sinne myöskin läpikäytävän, jonka he pitivät hallussaan ja johon he pakottivat kaikkia tuomaan sekä heillä olevan että meritse tulevan viljan ja ottamaan sen sieltä myytäväksi.
Jo kauan sitten oli Teeramenees levitellyt näitä huhuja ja kun lähettiläät palasivat Lakedaimonista saamatta mitään yleistä sovintoa aikaan, niin hän laususkeli, että muka tuo linnoitus tuottaisi kaupungille vaaraa ja tuhoa. Sillä samaan aikaan sattui Euboialaisten kutsumisesta Peloponneesoksesta tulemaan 42 laivaa, joista muutamat olivat Italialaisia, Tarantoksesta ja Lokrista, ja muutamat Sikelialaisia. Ne olivat jo ankkurissa Las-kaupungin edustalla Lakoonikan alueella ja valmistautuivat purjehtimaan Euboiaan Ageesandrideen pojan Ageesandroksen johdolla. Mutta Teeramenees väitti, että nämät eivät olleet liikkeellä Euboiaa varten, vaan mieluummin Eetioneian linnoituksen rakentajien avuksi, ja että, jos ei oltu varoillaan, kaupunki huomaamatta joutuisi perikatoon. Tässä syytöksessä olikin jonkun verran perää, eikä ainoastaan panettelua. Sillä nämät tuumivat harvainvallan kautta päästä hallitsemaan liittolaisiakin, mutta jos ei tämä heiltä onnistuisi, ainakin pysyä hallituksessa laivaston ja linnoitusten avulla, jotka olivat heidän hallussaan. Mutta jos tässäkin sortuisivat, niin he eivät kuitenkaan aikoneet antautua uudestaan syntyneen kansanvallan ensimmäisiksi uhreiksi, vaan mieluummin jättää kaupungin vihollisten haltuun linnoituksineen, laivoineen, kun vaan voisivat pelastaa oman itsensä.
Sitä varten oli linnoitus varustettu porteilla ja käytävillä vihollisten sisäänpäästämistä varten, ja he rakensivat linnaa innolla, haluten saada sen valmiiksi mitä nopeimmin. Alussa huhuttiin tästä seikasta salaa ani harvojen kesken; mutta kun eräs peripoleista salavihkaa kansan täyttämällä torilla lähellä neuvostotaloa iski kuolijaaksi Lakedaimonin lähetyskunnasta tulevan Frynikoksen, jolloin surmaaja kyllä pääsi pakoon, mutta hänen auttajansa, Argeiolainen henkilö, vangittiin, niin tämä, vaikka hän ei neljänsadan neuvoston kiduttamana maininnut ketään nimenomaan yllyttäjäksi, kuitenkin lausui tietävänsä, että paljon ihmisiä kokoontui peripolarkoksen luokse ja muihinkin taloihin. Ja kun ei jutusta sitä enempää huolittu, niin rohkaistuivat jo Teeramenees ja Aristokratees sekä muut neljänsadanneuvoston jäsenet, jotka olivat samaa mieltä, kuten myöskin ulkopuolella näitä olevat samaten ajattelevat henkilöt, ja ryhtyivät toimiin. Sillä silloin juuri olivat Peloponneesolaiset laivat Las-kaupungista kiertäneet niemikön ympäri ja ankkuroineet Epidauroksen edustalle, tehtyänsä ryöstöretkiä Aiginassa. Teeramenees kovasti väitti, etteivät nämät, jos purjehduksen päämaalina olisi ollut Euboia, olisi poikenneet Aiginaan palataksensa jälleen Epidaurokseen, vaan että ne olivat saapuneet kutsuttuina hänen aina ilmoittamassansa tarkoituksessa, jonkatähden ei enää saisi istua toimetonna. Vihdoin ryhtyivät he monen puoluelaisen ja epäluuloa herättävän puheen johdosta sanasta toimeen. Peiraieyksessa Eetiooneian muuria rakentavat raskasaseiset, joitten joukossa myöskin oli taksiarkkina Aristokratees heimoineen, ottivat kiinni Aleksikleksen, joka oli harvainvallan puolueeseen kuuluva päällikkö ja sen innokkaimpia puolustajia, ja sulkivat hänen erääseen rakennukseen. Heihin yhtyi joukko muitakin, niiden joukossa Hermoon, eräs Munykiaan majoitetuiden peripolojen päällikkö. Tärkeintä oli kuitenkin, että raskasaseisten enemmistö oli samaa mieltä heidän kanssaan.
Kun tämä ilmoitettiin neljänsadanneuvostolle, joka juuri oli neuvostotalossa, niin sen jäsenet heti olivat valmiit, paitsi heidän tuumiinsa suostumattomia, aseilla käymään Teerameneen ja hänen puoluelaistensa kimppuun. Puolustautuakseen sanoi Teeramenees olevansa valmis lähtemään pelastamaan Aleksiklesta ja lähti yhden samanmielisen päällikön seuraamana Peiraieykseen, johon hänen avukseen myöskin marssi Aristarkos nuorten ratsumiesten seuraamana. Nyt syntyi suuri ja pelottava sekasorto. Sillä kaupungissa luultiin jo, että Aleksiklees oli sekä vangittu että surmattu, ja Peiraieyksessa, että kaupunkilaiset olivat hyökkäämäisillään heidän kimppuunsa. Vaivoin estivät tästä kaupungissa samoilevia miehiä vanhukset ja kaupungin kesti-ystävä Farsalolainen Thukydides, joka innolla pidätti vastaantulevia, huutaen, etteivät saattaisi kaupunkia perikatoon, vihollisten läheisyydessä väijyessä.
Sillä välin saapui Peiraieykseen Teeramenees päällikkönä ja esiintyi muka kovin suuttuneena, pauhaten raskasaseisille, jota vastoin Aristarkos ja rahvaan vastustajat olivat todellakin suutuksissaan. Mutta useimmat raskasaseisista ryhtyivät suurimmaksi osaksi viipymättä toimiin. He kysyivät Teerameneeltä, oliko muuri hänen mielestään rakennettu hyvässä tarkoituksessa vai olisiko parempi, että se revittäisiin. Ja kun hän sanoi, että, jos heistä niin näkyi, että muuri oli revittävä, hänkin oli samaa mieltä, niin raskasaseiset heti ja joukko Peiraieyksen asukkaista lähtivät liikkeelle ja hävittivät muurin maata myöten. Kehoitus levitettiin rahvaassa, että jokaisen, joka halusi, että nuo viisituhatta hallitsisivat eikä neljänsadanneuvosto oli ryhdyttävä toimiin. Sillä he piiloutuivat yhä kuitenkin viidentuhannen nimen varjoon, eivätkä suorastaan sanoneet haluavansa, että kansa pääsisi hallitsemaan, peläten, että tuntematta ehkä erehdyksessä kääntyisivät jonkun vallitsevien olojen kannattajan puoleen. Senpä takia halusi neljänsadanneuvosto, että nuot viisituhatta muka olisivat olemassa, mutta että ne eivät olleet näkyvissä, koska he arvelivat, että niin lukuisat hallitukseen osalliset olisivat samaa, kuin kansanvalta, ja että tuo salaperäisyys herättäisi keskinäistä pelkoa.
Seuraavana päivänä kokoontui tosin neljänsadanneuvosto neuvostotaloon, mutta sangen nolostuneena. Peiraieyksessa olevat raskasaseiset puolestaan päästivät irti Aleksikleen, jonka he olivat vanginneet, ja lähtivät, hävitettyänsä linnoituksen, Munykian Dionysoksen teaatteriin, jossa he riisuttuansa aseet pitivät neuvottelun, josta he päätöksensä mukaan kulkivat kaupunkiin ja asettuivat Anakeioniin. Tänne saapui noitten neljänsadanneuvoston toimittamia lähettiläitä, jotka keskustelivat yksityisesti miesten kanssa ja lepyttivät niitä, jotka heistä näyttivät sävyisemmiltä, sekä pyysivät heitä rauhoittamaan muitakin, lausuen, että noiden viidentuhannen nimet julaistaisiin ja että heistä vuorottain noitten viidentuhannen mielipiteen mukaan ne neljäsataa valittaisiin, mutta että he eivät toki syöksisi valtiota perikatoon millään muotoa, eivätkä jättäisi sitä vihollisille. Nämät lukuisat puheet eri henkilöille saattoivat raskasaseisten enemmistön maltillisemmaksi, koska he pelkäsivät saattavansa koko valtion perikatoon, ja he myöntyivät siis tuumaan, että määrä-päivänä tultaisiin kokoon Dionysoksen teaatteriin neuvottelemaan sovinnosta.
Kun Dionysoksen teaatterissa pidettävän kokouksen päivä tuli ja kansa juuri oli kokoontumaisillaan, ilmoitettiin, että nuo 42 laivaa Ageesandridaan johdolla purjehtivat pitkin Salamista Megarasta. Raskasaseiset luulivat kaikki kuin yksi mies, että tämä juuri oli se, mitä Teeramenees ja hänen puoluelaisensa jo aikoja sitten olivat aavistaneet, että nämät laivat nimittäin purjehtivat linnoituksen takia ja että sen hävittäminen oli ollut onneksi. Luultavaa on, että Ageesandridas sopimuksesta purjehti ympäri Epidaurosta ja sen seutuja, mutta ehkä hän Ateenassa vallitsevien levottomuuksien johdosta toivoi saavansa sopivan tilaisuuden esiintyäkseen, ja sen takia viipyi niillä vesillä. Kun tästä saapui ilmoitus, riensi Ateenan koko kansa mitä kiiruimmin Peiraieykseen, arvellen vihollisten uhkaavan jo läheltä itse satamasta suuremmalla sodalla, kuin heidän sisällinen sotansa olikaan. Toiset astuivat laivoihin, toiset lykkäsivät laivoja rannalta, toiset taas riensivät muureille ja sataman suuta puolustamaan.
Kun Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtien pitkin rannikkoa päässeet Sunionin ympäri, niin ne ensin ankkuroivat Torikoksen ja Prasiain väliin, josta ne sitten saapuivat Ooroopokseen. Ateenalaisten oli pakko mitä kiiruimmin miehittää laivansa harjottamattomilla miehillä, koska kaupungissa vallitsi erimielisyys, ja koska heidän täytyi kiiruhtaa apuun, tärkeimmän alueensa ollessa vaarassa. Sillä, Attikan eristetyksi tultua, riippui heidän olemassaolonsa yksinomaan Euboiasta. He lähettivät siis Tymokareen johdolla laivoja Eretriaan, joitten saavuttua yhdessä ennestään Euboiassa olevien laivojen kanssa siellä oli 36 alusta, jotka heti pakotettiin antautumaan meritaisteluun. Sillä heti suuruksen jälkeen Ageesandridas vei laivat liikkeelle Ooroopoksesta, joka sijaitsee Eretrialaisten kaupungista noin 60 stadionin päässä merimatkaa. Kun hän purjehti hyökkäämään, niin Ateenalaisetkin heti miehittivät laivansa luulossa, että heidän maaväkensä oli rannalla lähellä laivoja. Mutta nämät eivät olleet saaneet suurustaan torilta, sillä Eretrialaiset eivät varovaisuuden tähden myyneet mitään, vaan sotilaitten oli pakko ostaa tarpeensa kaupungin äärimmäisistä taloista, jotta viholliset ehtisivät käydä hyökkäykseen, Ateenalaisten hitaasti astuessa laivoihin, joten Ateenalaiset olivat pakotetut purjehtimaan aavalle merelle suuruksetta. Merkki annettiin Eretriasta Ooroopokseen, milloin oli lähdettävä liikkeelle. Tämmöisen tilan vallitessa purjehtivat Ateenalaiset taisteluun Eretrian sataman edustalla ja pitivätkin puoliaan kotvan aikaa, mutta kääntyivät vihdoin pakosalle ja tungettiin rannalle. Ne heistä, jotka pakenivat Eretrian muka ystävälliseen kaupunkiin, joutuivat kurjimpaan tilaan, saaden kaikki surmansa. Mutta ne, jotka pääsivät Eretrian alueella olevaan linnoitukseen, pelastuivat, kuten myöskin ne laivat, jotka saapuivat Kalkikseen. Vallattuansa 22 Ateenalaista laivaa surmasivat Peloponneesolaiset osan miehistä ja ottivat toiset vangeiksi. Tämän tehtyänsä he pystyttivät voitonmerkin. Vähän myöhemmin pakottivat he Euboian luopumaan Ateenasta paitsi Oorooposta, joka aina pysyi Ateenalaisten hallussa, ja järjestivät sikäläiset olot mielensä mukaan.
Kun tieto Euboian tapahtumista saapui Ateenalaisille, niin valtasi heidät suurempi pelästys, kuin milloinkaan ennen. Sillä ei onnettomuus Sikeliassa, vaikka olikin suuri, eikä mikään muukaan heitä siihen määrin ollut pelottanut. Kun nyt sotajoukko Samoksessa oli noussut kapinaan eikä toisia laivoja löytynyt enemmän kuin miehistöjäkään, ja kun he itse olivat keskinäisessä riidassa ja törmäämäisillään yhteen tuossa tuokiossa, ja kun lisäksi tässä suuressa onnettomuudessa sekä laivasto että, mikä oli tärkein, Euboia, josta heillä nyt oli suurempi hyöty kuin itse Attikasta, oli menetetty, miten he eivät olisi joutuneet epätoivoon? Enimmän ja lähimmän levottomuuden heissä herätti pelko, että ehkä voittoisa vihollinen heti uskaltaisi purjehtia heidän laivoista tyhjään Peiraieykseen, ja arvelivatkin hänen miltei jo saapuneen sinne. Jospa nämät olisivat olleet uskaliaampia, olisivatkin he sen helposti tehneet, ja siten joko hyökäten kaupunkia vastaan herättäneet vielä suuremman eripuraisuuden tahi kaupungin jatketulla piirittämisellä pakottaneet Joonian merellä purjehtivia laivoja, vaikka vastustivatkin harvainvaltaa, rientämään omiensa ja koko kaupungin avuksi. Siinä tapauksessa olisivat Peloponneesolaiset saaneet haltuunsa sekä Helleespontoksen että Joonian ja saaret sekä maa-alueen Boiootiaan saakka, jopa koko Ateenalaisten valtion. Mutta sekä tässä että myöskin muissa suhteissa olivat Lakedaimonilaiset kaikista Ateenalaisten vihollisista vähin vaaralliset, mikä asia enin riippui heidän erilaisesta mielenlaadustansa. Sillä toiset olivat kiivaita, toiset hidastelevia, toiset uskaliaita, toiset miettiväisiä, joka varsinkin merivaltiossa tuottaa suurinta hyötyä. Tämän osoittivat varsinkin Syrakuusalaiset; sillä ollen samanlaatuisia, kuin Ateenalaiset, suoriutuivatkin he parahiten heistä.
Näistä ilmoituksista huolimatta, miehittivät Ateenalaiset kuitenkin 20 laivaa ja kutsuivat ensi kerran kumouksen jälkeen kansan kokoon Pnyks (Pykna)-kukkulalle, jossa kokoukset ennenkin tavallisesti pidettiin. Tässä kokouksessa panivat he neljänsadanneuvoston viralta pois ja uskoivat hallituksen viidelletuhannelle miehelle, joihin vuoroonsa tulisi kuulumaan kaikki raskasaseisiksi kelvolliset. Palkkaa ei maksettaisi kellekään virkamiehelle; ken tähän ei suostuisi, joutuisi kirouksen alaiseksi. Sittemmin pidettiin lukuisia kokouksia, joissa määrättiin Nomoteeteja asetettaviksi sekä neuvoteltiin valtion muista asioista. Minun tietääkseni eivät Ateenalaiset milloinkaan ole noudattaneet parempaa hallitusmuotoa, kuin alussa tätä aikaa. Sillä siinä vallitsi luonnollinen suhde harvainvaltaisten ja kansanvaltaisten luvussa, ja se kohotti ensin valtion sen vaikeasta tilasta. He päättivät myöskin kutsua Alkibiadeen ja hänen puoluelaisensa takaisin, ja toimitettuansa lähettiläitä sekä hänen luoksensa että Samoksessa majailevalle sotajoukolle, kehottivat he heitä ryhtymään hallitukseen.