TOINEN KIRJA.
Tästä alkaa nyt Ateenalaisten ja Peloponneesolaisten ynnä heidän molemminpuolisten liittolaistensa välinen sota. Tämän sodan kestäessä he eivät airuetta olleet missäkään väleissä toistensa kanssa, vaan taistelivat kerran aloitettuansa lakkaamatta. Olen järjestänyt tapahtumat kesän ja talven mukaan.
Euboian valloittamisen jälkeen 30 vuodeksi solmittu rauha ei kestänyt enempää kuin 14 vuotta. 15 vuonna, kun Krysis oli ollut papittarena Argoksessa 40 vuotta, Aineesioksen ollessa eforina Spartassa ja Pytodooroksen ollessa vielä neljä kuukautta arkontina Ateenassa, kuudentena kuukautena Potidaian taistelun jälkeen, tunkeutui alussa kevättä vähän enemmän kuin 300 Teebalaista boiootarkkien Fyleidaksen pojan Pytangeloksen ja Oneetorideksen pojan Diemporoksen johdolla yön tullessa aseilla varustettuina Plataiaan, joka oli Ateenan liittolaiskaupunki. Naukleides ja hänen puoluelaisensa olivat kutsuneet heidät ja aukaisivat heille portit, tahtoen oman valtansa tähden surmata heitä vastustavat kansalaiset ja jättää kaupungin Teebalaisille. He toimittivat tämän sangen mahtavan Teebalaisen miehen, Leontiadeen pojan Eyrymakoksen kautta. Sillä koska Teebalaiset näkivät, että sota oli tulossa, tahtoivat he jo rauhan kestäessä, ennenkuin sota puhkeaisi ilmi, valloittaa heille vihamielisen Plataian. Heidän oli sitä helpompi salaa päästä kaupunkiin, kun ei ollut mitään vartijaväkeä asetettu. He asettuivat torille, mutta eivät heti kutsujain yllytyksistä huolimatta hyökänneet vihollisten taloihin, vaan koettivat sopivilla ilmotuksilla mieluimmin saada kaupungin suostumaan sovintoon. Airut ilmotti, että sen, joka halusi yhtyä heihin vanhan Boiootialais-tavan mukaan, tulisi aseellisena liittyä heihin, sillä he arvelivat tällä tavoin helposti saavansa kaupungin käsiinsä.
Kun Plataialaiset huomasivat Teebalaisten tunkeutuneen kaupunkiin ja sen olevan heidän vallassaan, pelästyivät he, ja koska he yön pimeydessä eivät nähneet, kuinka harvalukuisat Teebalaiset olivat, suostuivat he sovintoon ja myöntyivät vastustuksetta ehdotuksiin, semminkin kuin ei ketäkään vastaan käytetty väkivaltaa. Mutta tuumiessansa tästä, huomasivat he Teebalaisten harvalukuisuuden ja arvelivat vaivatta voivansa kukistaa heidät. Sillä Plataian kansa ei tahtonut luopua Ateenasta. He päättivät siis ryhtyä hyökkäykseen. Koska heidät olisi huomattu, jos he julkisesti olisivat kulkeneet katuja myöten, repivät he talojen yhteiset väliseinät ja kokoontuivat siten salaa toisiensa luo. He sulkivat kadut vaunuilla suojaksensa ja toimivat kaikessa sopivimmalla tavalla. Kun kaikki valmistukset olivat tehdyt, hyökkäsivät he yön kestäessä ennen auringon nousua taloistansa Teebalaisten kimppuun. Päivällä olisivat nämät olleet rohkeampia, eivätkä niin pulassa, kuin yöllä peloissansa heille tuntemattomassa kaupungissa. Plataialaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja ottelu syntyi heti.
Kun Teebalaiset huomasivat petoksen, asettuivat he sotariveihin ja torjuivat parisen hyökkäystä. Mutta kun Plataialaiset suurella melulla yhä vaan heitä ahdistivat, ja kun vaimot ja palvelijat huutaen ja kiljuen myös heiteskelivät kiviä ja tiiliä, ja kun päällepäätteeksi ankaraa rankkasadetta kesti kaiken yötä, niin pelästyivät Teebalaiset ja pakenivat eri haaroille kaupunkia. Useimmat heistä joutuivat perikatoon, koska lian ja pimeyden tähden eivät tietäneet, mitä tietä he olisivat voineet pelastua, sillä oli juuri alakuu, jota vastoin heidän takaa-ajajansa vallan hyvästi tiesivät, miten estää heidän pakoansa. Joku Plataialainen oli keihään varrella teljen asemesta sulkenut ainoan avonaisen portin, josta viholliset olivat tunkeuneet kaupunkiin, niin etteivät siitäkään enää päässeet ulos. Toiset pitkin kaupunkia takaa ajetuista nousivat muurille, heittäytyivät ulkopuolelle ja suurin osa heistä sai siten surmansa. Moniaat harvat pääsivät pakoon vartijattoman portin kautta, hakattuansa poikki salvan kirveellä, jonka eräs nainen heille salaa oli antanut, mutta tämä pian huomattiin; toiset taasen surmattiin eri paikoilla kaupunkia. Suurin osa heistä, joka oli pysynyt koossa, joutui suureen muuriin kuuluvaan rakennukseen, jonka läheisin portti sattui olemaan auki, ja luuli sen johtavan läpi rakennuksen ulos kaupungista. Kun Plataialaiset näkivät heidät suljettuina rakennukseen, miettivät he, polttaisivatko he heidät, sytyttäen rakennuksen, vai menettelisivätkö he toisin. Lopulta suostuivat nämät ja muut kaupunkia kiertelevät Teebalaiset antautumaan Plataialaisten armoille.
Täten päättyi tämä yritys Plataiaa vastaan. Toiset Teebalaiset, joitten vielä samana yönä päävoimalla piti rientää hyökkääjille avuksi, jos näille kävisi pahoin, kiiruhtivat kaikin voimin, saatuansa matkalla tiedon tapahtumasta. Matka Teebasta Plataiaan on 70 stadiota, mutta yöllä satanut vesi hidastutti heidän kulkuansa. Sillä Asoopos virta juoksi leveänä ja oli vaikea päästä sen yli. Kulettuansa sateessa ja päästyänsä vaivalla joen yli, saapuivat he vasta myöhemmin perille, kun osa heidän miehistänsä jo oli surmattu ja eloon jääneet olivat vangitut. Kun Teebalaiset kuulivat tämän, väijyivät he ulkopuolella kaupunkia olevia Plataialaisia, sillä maaseudulla löytyi sekä ihmisiä että huonekaluja, koska he eivät rauhan kestäessä peljänneet mitään odottamatonta vaaraa. He väijyivät näitä, toivoen saavansa käsiinsä jonkun miehen, jonka he voisivat käyttää lunnaaksi vangittujen kansalaistensa edestä. Tämä oli Teebalaisten tarkoitus; mutta heidän vielä keskustellessansa lähettivät Plataialaiset, aavistaen, että jotakin semmoista oli tekeillä ja ollen peloissansa ulkopuolella kaupunkia asuvien kansalaistensa tähden, airuen Teebalaisille sanomaan, että nämät tekivät väärin, kun rauhan kestäessä koettivat valloittaa kaupunkia, ja pyytämään, etteivät ahdistaisi heidän ulkopuolella kaupunkia asuvia kansalaisiansa, muuten surmaisivat hekin heidän käsiinsä joutuneet Teebalaiset, mutta päästäisivät ne vapaiksi, jos Teebalaiset vetäytyisivät pois maasta. Teebalaiset sanovat heidän vannoneen myöntyvänsä näihin ehtoihin; mutta Plataialaiset eivät myönnä luvanneensa heti päästää vangit vapaiksi, vaan vasta, jos he sopisivat keskusteltuansa asiasta, ja etteivät he ensinkään olleet valalla sitoutuneet. Teebalaiset poistuivat maasta, loukkaamatta ketään; mutta kiireesti korjattuansa kaikki omaisensa maaseudulta kaupunkiin, surmasivat Plataialaiset heti vangitut viholliset. Näitä oli 180, niitten joukossa Eyrymakos, jonka välityksellä petos oli toimitettu. Tästä he lähettivät sanan Ateenaan ja sallivat Teebalaisten rauhassa korjata kuolleitten ruumiit sekä ryhtyivät kaupungillensa välttämättömiin puollustustoimiin.
Ateenalaiset vangitsivat heti, kun olivat saaneet tietää, mitä Plataiassa oli tapahtunut, kaikki Attikassa olevat Boiootialaiset ja lähettivät airuen kautta sanan Plataiaan, etteivät ryhtyisi mihinkään toimiin vangittuja Teebalaisia vastaan, ennenkuin Ateenalaiset päättäisivät näistä; sillä Ateenalaisille ei oltu vielä ilmoitettu, että vangit olivat surmatut. Heti kun Teebalaiset olivat tunkeutuneet kaupunkiin, oli ensimmäinen sanansaattaja lähtenyt matkalle, mutta toinen, kun he olivat voitetut ja vangitut, eivätkä Ateenalaiset siis tietäneet mitään viimeisistä tapahtumista. Tietämättä niistä mitään lähettivät Ateenalaiset siis sanansaattajan, mutta kun tämä saapui perille, ei hän enää tavannut vankeja elossa. Ateenalaiset lähtivät tämän jälkeen Plataiaan, veivät sinne muonaa, jättivät kaupunkiin linnaväkeä ja veivät sieltä mukanaan vanhukset sekä naiset ja lapset.
Koska nyt Plataian tapahtuman kautta sopimukset päivän selvästi olivat rikotut, varustautuivat Ateenalaiset sotaan niinkuin myös Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa. Molemmin puolin lähettivät he sanansaattajia kuninkaan tykö ja muualle barbarien luokse, josta vaan toivoivat saavansa apua, koettaen saada puolellensa heidän valtansa ulkopuolella olevia kaupunkeja. Paitse niitä Sikelian ja Italian liittolaisten laivoja, jotka jo olivat Lakedaimonilaisten hallussa, käskivät Lakedaimonilaiset rakentaa lisää laivoja, aina kaupunkien suuruuteen katsoen, niin että laivojen luku kaikkiaan nousisi 500, ja määräsivät heidän maksettavansa rahasumman. Muuten heidän tuli pysyä rauhassa eikä sallia Ateenalaisten tulla heidän luokseen useammalla kuin yhdellä laivalla kerrallaan, kunnes kaikki varustukset olisivat kunnossa. Ateenalaiset puolestansa tarkastivat liittolaiskuntansa ja lähettivät sanansaattajia semminkin Peloponneesoksen naapurikuntiin, Kerkyyraan, Kefalleeniaan, Akarnaaniaan ja Sakyntokseen, tiedustelemaan, oliko heidän ystävyyteensä luotettava, jolloin he huoleti voisivat sotia missä tahansa Peloponneesoksessa.
Kumpaisellakin oli suuret aikeet mielessä ja he valmistautuivat sotaan mitä innokkaimmin. Kaikkihan alussa uutterammin ryhtyvät toimiin, ja tähän aikaan oli Peloponneesoksessa paljon nuorta kansaa, ja paljon myöskin Ateenassa, joka, kokematon kun oli, mielihalulla toivoi sotaa. Koko muu Hellas pysyi odottavalla kannalla näitten etevimpien kaupunkien yhteen törmätessä. Paljo huhuja oli liikkeellä ja paljon ennustuksia lauloivat loitsijat sekä sotaan aikovissa kaupungeissa että myöskin muissa. Vähää ennen oli Deeloksessa tapahtunut maanjäristys, eikä milloinkaan ennen miesmuistiin, ja tämä sanottiin ja näkyikin ennustavan tulevia seikkoja, ja jos jotakin muuta tämänkaltaista sattui tapahtumaan, niin sitä tarkoin punnittiin. Ylipäätään oli ihmisten suosio verrattomasti enemmän Lakedaimonilaisten puolella, erittäinkin koska he lupasivat vapauttaa Hellaan. Sentähden pyrki jokainen sekä yksityinen että valtio sanoin ja toimin avustamaan heitä; jokainen piti asian siinä tulleen estetyksi, missä ei itse voinut olla läsnä. Siinä määrin kantoivat useimmat vihaa Ateenalaisia kohtaan, toiset toivoen päästä heidän valtansa alta, toiset pelosta joutua heidän hallittavikseen.
Tämänkaltaisilla varustuksilla ryhdyttiin siis innolla sotaan.
Kumpaisellakin kaupungilla oli seuraavat liittolaiset sodassa: