Lakedaimonilaisten puolella olivat kaikki Peloponneesolaiset paitse Argolaiset ja Akaialaiset. Nämät olivat puolueettomia; Akaialaisista ottivat ainoastaan Pelleeneeläiset osaa sotaan jo alusta, myöhemmin kumminkin kaikki. Peloponneesoksen ulkopuolella liittyivät Lakedaimonilaisiin Megaralaiset, Fookilaiset, Lokrilaiset, Boiootialaiset, Amprakialaiset, Leykadialaiset ja Anaktorialaiset. Näistä avustivat laivoilla Korintolaiset, Megaralaiset, Sikyoonilaiset, Pelleeneeläiset, Aiolialaiset, Amprakialaiset ja Leykadialaiset, hevosilla Boiootialaiset, Fookilaiset ja Lokrilaiset; muut kaupungit asettivat jalkaväkeä.
Ateenalaisten puolella olivat Kiolaiset, Lesbolaiset, Plataialaiset, Naupaktoksen Messeenialaiset, useimmat Akarnaanialaiset, Kerkyyralaiset, Sakyntolaiset sekä muut alustalaiskaupungit eri maissa, Kaarian rantamaa, Kaarialaisten naapurit Doorit, Ioonia, Hellespontos, Trakian rantamaa, Peloponneesoksen ja Kreetan väliset saaret ja kaikki muut Kykladit paitsi Meelos ja Teera. Näistä avustivat laivoilla Kiolaiset, Lesbolaiset ja Kerkyyralaiset, muut jalkaväellä ja rahalla.
Tämä oli nyt kummankin liittolaiskunta ja varustustoimi sotaa varten.
Välittömästi Plataiassa tapahtuneiden seikkojen jälestä käskivät Lakedaimonilaiset sekä Peloponneesoksessa että sen ulkopuolella olevia liittolaisiansa asettamaan sotajoukkonsa sotakuntoon ja hankkimaan niille ulkosotaa varten tarpeelliset muonat, jotta voisivat hyökätä Attikaan. Kun jokainen oli määräajalla valmis, kokoontui kaksi kolmatta osaa väestä joka kaupungista kannakselle. Kun koko sotajoukko oli kokoontunut, kutsui Lakedaimonilaisten kuningas Arkidamos, joka oli tämän sotaretken ylipäällikkö, kaikkien kaupunkien sotapäälliköt ja korkeimmat vallanpitäjät sekä arvokkaimmat henkilöt kokoon ja puhui heille seuraavaan tapaan:
"Peloponneesoksen miehet ja liittolaiset! Meidän esi-isämme ovat kyllä käyneet monta sotaa, niin hyvin itse Peloponneesoksessa kuin ulkopuolellakin sitä, eivätkä vanhemmat meistä itsestämmekään ole aivan kokemattomia sodassa, vaan emme me kuitenkaan milloinkaan ole lähteneet sotaan suuremmalla joukolla. Mutta onkin huomattava, että me nyt hyökkäämme mitä mahtavinta kaupunkia vastaan, jos kohtakin meidän oma sotajoukkomme on vallan lukuisa ja uljas. Sentähden me emme saa näyttäytyä esi-isiämme kelvottomammiksi emmekä mainettamme kehnommiksi. Sillä koko Hellas seuraa jännityksellä meidän yritystämme ja toivoo, vihaten Ateenalaisia, että pääsisimme tuumamme perille."
"Mutta jos kohtakin me suuremman sotajoukkomme takia voimme olla jokseenkin varmat, että vihollisemme eivät ryhdy taisteluun meidän kanssamme, emme kuitenkaan saa olla varomattomia kulkiessamme, vaan jokaisen kaupungin päällikön ja sotamiehen tulee olla varuillansa häntä väijyvää vaaraa vastaan. Sillä sodan vaiheet ovat epävarmat, ja useimmiten ovat hyökkäykset arvaamattomia ja pikaisia. Usein on varuillaan oleva pienempi joukko torjunut päältään suuremman, tämän ollessa ylenkatseesta varomaton. Pitää aina sodassa olla rohkea mielessänsä, mutta varovainen toimeen varustautuessansa. Silloin käy urhoollisuudella vihollista vastaan ja voi taistella varmuudella."
"Käymme nyt kaupunkia vastaan, joka ei suinkaan ole voimaton puollustautumaan, vaan joka päinvastoin on mitä paraiten varustettu kaikin puolin, jonkatakia varmaan luultava on, että se antautuu taisteluun; ja jos kohtakaan se ei ole lähtenyt liikkeelle meidän ollessamme etäämpänä, niin se kaiketi niin tekee, kun huomaavat meidän polttavan ja hävittävän heidän aluettaan. Sillä jokaisen, joka omin silmin näkee kärsivänsä jotakin tavatonta pahaa, valtaa viha, ja silloin hän miettimättä suurimmalla innolla ryhtyy toimiin. Luulisi Ateenalaisten ennemmin kuin muitten näin toimivan, he kun ovat tottuneempia hallitsemaan muita ja käymään polttamassa naapuriensa aluetta, kuin näkemään omaa aluettansa hävitettävän."
"Koska siis käymme semmoista kaupunkia vastaan, ja kun sekä oma että esi-isäimme maine riippuu tämän retken onnistumisesta, niin käykää, mihin teitä johdetaan, pysykää hyvässä järjestyksessä ja kuunnelkaa tarkoin käskyjä; sillä ei nähdä kauniimpaa ja turvallisempaa, kuin suurta sotajoukkoa, joka pysyy järjestyksessä".
Sanottuansa tämän, hajotti Arkidamos kokouksen ja lähetti Ateenalaisten luo ensin Spartalaisen miehen, Diakritoksen pojan Melesippoksen, tiedustelemaan, eivätkö Ateenalaiset nyt, kun näkivät heidät tulossa, tahtoisi myöntyä heidän vaatimuksiinsa. Mutta nämät eivät päästäneet häntä edes kaupunkiin, saati sitten julkiseen kokoukseen. Perikleen mielipide oli näet jo päässyt voitolle, ettei otettaisi vastaan mitään Lakedaimonilaista sanansaattajaa eikä lähetystöä, näitten ollessa sotaretkellä. Kuulematta lähettivät he lähettilään pois ja käskivät hänen samana päivänä poistua maan rajojen ulkopuolelle, lisäten, että, jos Lakedaimonilaiset tahtoivat keskustella heidän kanssansa, he voisivat sen tehdä, palattuansa omaan maahansa. He lähettivät saattajia seuraamaan Melesipposta yli rajan, jottei hän olisi tilaisuudessa keskustelemaan kenenkään kanssa. Kun tämä rajalla oli jättämäisillänsä seuraajansa, lausui hän mennessänsä: "Tämä päivä on tuottava Helleeneille suuria onnettomuuksia". Kun Melesippos tuli leiriin ja Arkidamos kuuli, etteivät Ateenalaiset suostuneet mihinkään, niin hyökkäsi hän heti sotajoukkoineen heidän maahansa. Boiootialaiset antoivat sotaosinkonsa ja jättivät ratsumiehensä sotimaan yhdessä Peloponneesolaisten kanssa; muulla sotajoukollansa marssivat he Plataiaan ja hävittivät heidän aluettansa.
Kun Peloponneesolaiset vielä kokoontuivat kannakselle ja ennenkuin he olivat hyökänneet Attikaan, aavisti Xantippoksen poika, Perikles, joka oli yksi Ateenalaisten kymmenestä päälliköstä, saatuansa tiedon aiotusta hyökkäyksestä, että Arkidamos, joka oli hänen kestiystävänsä, joko suosiosta häntä kohtaan säästäisi eikä hävittäisi hänen maatilojansa, tahi tekisi näin Lakedaimonilaisten käskystä, jotta heräisi epäluuloa häntä kohtaan, kuten he ennen hänen tähtensä olivat vaatineet ajamaan maanpakoon pyhänhäväisijät. Hän lausui sentähden Ateenalaisille kokouksessa, että, vaikka kylläkin Arkidamos oli hänen kestiystävänsä, tästä ei kuitenkaan koituisi mitään pahaa kaupungille, sillä hän lahjoittaisi valtiolle maatilansa ja talonsa, jos viholliset eivät niitä hävittäisi, ettei häntä kohtaan näitten takia syntyisi mitään epäluuloa. Kuten ennenkin kehotti hän heitä nytkin varustautumaan sotaan ja korjaamaan maaseudulta omaisuutensa, varoitti heitä antautumasta taisteluun, mutta neuvoi heitä vetäytymään kaupunkiin puollustaaksensa sitä mitä huolellisimmin, varustamaan laivastonsa, josta juuri heidän valtansa riippui, ja pitämään tarkasti silmällä liittolaisia, lausuen, että Ateenalaisten valta perustui juuri näitten maksamiin veroihin, ja että sodassa oli pääasia ymmärtäväisyys ja rahojen runsaus. Tässä suhteessa ei ollut mitään hätää, sanoi hän, koska kaupungilla oli, paitse liittolaisten noin 600 talenttiin nousevaa vuotuisesti maksettavaa veroa, muitakin tuloja, ja vielä lisäksi 6,000 talenttia leimattua hopeaa linnassa. Näitä rahavaroja oli niiden korkeimmillansa ollessa löytynyt 9,700 talenttia, mutta niistä oli maksettu linnan propylaiat ja muita rakennuksia kuten myös Potidaian piiritys. Sitäpaitsi nousi leimaamaton kulta ja hopea yhteisissä ja yksityisissä uhrilahjoissa sekä juhlasaatoissa ja kilpailuissa käytännössä olevat pyhät astiat niinkuin myös Meedialainen saalis ja muut senkaltaiset tavarat ainakin 500 talenttiin. Näitten lisäksi tulisivat vielä muista pyhäköistä aika suuret varat, jotka olivat heidän käytettävinään, ja jos kaikki muut varat loppuisivat, olisi heillä jumalattaren kultainen puku, jonka arvo hänen laskunsa mukaan nousi 40 talenttiin ja jonka voi kokonaan irroittaa; mutta kun hätä olisi ohitse, tulisi korvata se yhtä arvokkaalla puvulla.